ÄKS

Mielipide Anne Kalmari: Työtä yhteiseksi hyväksi – uuden punamullan kanssa

24.06.2019 11:04

Olen tyytyväinen hallitusohjelmaan, sen voin sydämestäni sanoa. Tuntuu hyvältä olla mukana joukossa, jolle kaikkien suomalaisten hyvinvointi on tärkeää.  Hallitusneuvottelut olivat vaikeat, mutta Keskustan linjan tiukkojen kynnyskysymysten takana oli loppujenlopuksi hyvä seistä – meidän ei tarvinnut antaa periksi. Ja siinäkin mielessä hallitukseen oli myös nyt helpompi mennä, että edellinen hallitus oli Keskustan johdolla laittanut Suomen taloutta kuntoon.

Myös autoilijat voivat iloita liikenneryhmässä neuvotelluista tuloksista.  Väyläverkoston korjaukseen laitetaan nyt 300 miljoonaa enemmän euroja kuin aiemmin. Teiden hyvä kunto parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Keski-Suomessa nelostien lisäksi myös alempiasteisia teitä ja pyöräteitä pistetään nyt kuntoon. Neuvottelimme lisärahaa myös yksityisteiden peruskorjauksiin.

Onneksi myös maatalouspuolella onnistuimme Saimme rahoituskuoppaa tasoitettua ja esimerkiksi tukea luomutuotantoon siirtymiseen on taas mahdollista hakea. Uusia velvoitteita ei maataloudelle asetettu ja parsinavetoissa saa lypsää jatkossakin. Keskustan vahvaa panostusta todella tarvittiin luonnonvarojen kestävän käytön turvaamiseksi ja kotihoidontuen säilymiseksi. Vaikutimme myös siihen, että yritysverotusta ei korotettu vaan ALV:n alaraja päinvastoin nousee.

Erityisen tärkeänä koen myös sosiaalisten asioiden parannukset. Uusi punamulta on hedelmällinen maaperä edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Kustannuserän sijasta, sosiaaliturva nähdään hallitusohjelmassa tulevaisuusinvestointina. Ja meneehän kaikki roposet kiertoon kotimaassa toisin kuin olisi kokoomuksen miljardin veroalennukset hyväosaisille menneet.  Sujuvan elämän edistämiseksi helpotetaan palkkatyön, yrittäjyyden ja muiden tulomuotojen yhteensovittamista sosiaaliturvan ja erityisesti työttömyysetuuksien kanssa. Ihmiseloon kun mahtuu monenlaista ajanjaksoa, jotka usein menevät limittäin. Siksi myös etuuksien ja työmuotojen limittäisyyden pitää onnistua, eikä byrokratian olla este esimerkiksi osa-aikaiselle työlle.

Köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen on keskeinen tavoite Suomessa. Hallitus on nyt päättänyt korottaa perusturvaa, poistaa indeksijäädytykset ja sitoa pikkuhiljaa opintorahan indeksiin. Olemme myös sitoutuneet seuraamaan tilannetta ja arvioimaan jokaisen budjettiriihen yhteydessä sitä, miten voisimme tehdä uusia panostuksia köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseksi.

Koulutus on tulevaisuuden perusta. Hallitusohjelmassamme puhutaan paljon koulutuksen merkityksestä ja kehittämisestä. Yksi konkreettinen ohjelmaan kirjattu tavoite on varmistaa, että jokainen peruskoulun päättävä suorittaa toisen asteen koulutuksen. Peruskoulu antaa pohjan, muttei vielä välineitä työelämään. Vasta toinen aste, jonka maksuttomuuttakin nyt selvitetään, antaa ihmiselle avaimet eteenpäin. Rahaa opetukseen on tulossa ammattiopistoille. Olen iloinen mahdollisuuksista, joita tämä hallitusohjelma antaa. Näiden periaatteiden pohjalta voi hyvällä omallatunnolla sanoa olevansa mukana hallituksessa, joka rakentaa osallistavaa ja osaavaa Suomea, joka on myös sosiaalisesti kestävällä pohjalla.

Anne Kalmari, Kansanedustaja, Maa- ja metsätalousvaliokunnan pj

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy