Mielipide: Ennen laivat olivat puisia


Äänekosken ”VT 4-toimikunta” eduskuntatalon rappusilla vuonna 1991. Kuvassa Paavo Vouti, Reino Kautto, Ari Hirvanen, Kari-Juhani Myyrä ja Timo Linnatsalo.

Miten kaupungin valtuuston kokouksiin ennen mentiin rakentamaan Äänekoskea ja edistämään sen hyvinvointia? Allekirjoittanut ehti olla valtuutettuna kuuden kaupunginjohtajan aikana. Niistä ajoista ja valtuutettujen työstä nyt vähän:

Kaupungin asiat olivat jatkuvasti yleisesti esillä kuten nykyisinkin muun muassa katukeskusteluissa ja niihin otettiin voimakkaasti kantaa. Valitut valtuutetut kävivät ensin asiat läpi valtuustoryhmien omissa kunnallisjärjestöjen kokouksissa ja usein ryhmien välisissä yhteisneuvotteluissa yhteisymmärryksen aikaansaamiseksi. Myös kaupungin viranhaltijat olivat usein mukana lisäselvitysten ja mm. päätösten laillisuuden takaamisessa. Eteenpäinmeno vaati yleensä aina kompromisseja, joista neuvotteluissa sovittiin ja ne pitivät useimmiten valtuuston kokouksissa.

Valtuuston kokouksia on ollut vuosittain tähän asti valtuutettujen työmäärään nähden aivan sopivasti eli 8-9 kpl. Hallituksen ja teknisen lautakunnan apuna oli vielä 1980-luvullesuunnittelutoimikunta, joka teki työnsä laaja-alaisena strategisena ryhmänä tutkimalla kehitettäviä vaihtoehtoja talouden, kaavoittamisen ja mm. investointien suhteen.

Yhteinen vastuu kaupungin kehittämisestä oli tiedostettua ja näin valtuutetut pyrkivät takaamaan kaupungin pitkäaikaisen kehityksen ja kaupunkilaisten tyytyväisyyden muun muassa keskustelujen kautta. Yritysten tukemisessa ja suunnitelmien toteuttamisessa otettiin huomioon tasapuolisuuden ja kehittämisen tarve.

Allekirjoittaneella oli hieno tilaisuus nähdä ja kokea yhteisien projektien kautta 1980-90 -luvuilla kuinka vanhat kunnallispoliitikot tekivät äänestäjiensä eteen työtä. Vauhti oli sellaista lähes jokapäiväistä kaupungin asioista pohdiskelua ja esitysten tekemistä. Eri poliittisten ryhmien välillä ei ollut riitaa tai pitempiaikaisia ”vääntöjä” vaan yhteistyö jatkui entiseen malliin.

Mielestäni Äänekoskella on ollut loistavia kunnallispoliitikkoja ja heidän työnsä arvokkuus, kunnioitettavuus, huumori, yli puoluerajojen koettu ystävällisyys ja asioihin vihkiytyminen näkyivät ja toivat myönteisiä tuloksia alueemme kehitykselle. Mieleeni on jäänyt muutamia kunnallispolitiikkoja ja heidän työtapojaan vaikka jotkut joutuivat työskentelemään usein raskaissa töissä ja työpaikkojen luottamustehtävissäkin: Arvi Sinipaasi, Eino ”Tökkö” Rahkonen, Unto Hämäläinen, Lauri Salminen, Vieno Jauhiainen, Arvo Reipas, Antti Nikula, Urpo Sparf, Jussi Raatikainen, Arvo Zitting, Pentti Ylitalo, Esko Piilonen, Toivo Ruuska ja Lauri Tourunen.

Viranhaltijoista kauppalan ja kaupunginjohtajat Veikko Heiskanen ja Juhani Meriläinen olivat kunnioitettuja ja arvostettuja. Meriläinen nosti esille mm. ajatuksen Äänekosken kohdalle VT 4:n varteen rakennettavasta ”portista”, jonka Jorma Hämäläinen halusi toteuttaa Tärttämäen projektin kanssa. Arto Lepistö ja Hannu Javanainen olivat helposti lähestyttäviä, nuorekkaita ja kaikkien ystäviä. Nyttemmin markkinatalous on alkanut nostaa päätään ja päätöksiä on alettu tehdä ns. leasing-rahoituksen avulla eli rakennetaan lainarahalla ja maksetaan kun jaksetaan.

Kaupungintalon väestä ovat mieleen jääneet tekninen johtaja Otto Henrikki Telinen (oli aikoinaan linjaamassa vanhaa VT 4:ä ja mukana loppuun saakka), Veikko Lång, kamreerit Väinö Suuronen ja Jouko Salonen sekä koulutoimenjohtaja Risto Kauranen. Rautaista ”porukkaa” kaikki! Myös ”kaupungin arkkitehtiä” Lasse Heikkilää, joka piirsi Äänekosken alueelle lähes 100 rakennusta omakotitaloista kerrostaloihin, on syytä muistaa ja antaa arvoa hänenkin työlleen.

Miksi valtuutetut varmasti avasivat kaupungin lähettämän postin ennen kokousta?

Koska kokouksiin valmistauduttiin hyvin ja ilmapiiriä kunnioitettiin – turhat ”vehkeet” olivat poissa. Kauppalan ja kaupungin (1973 lähtien) eteen tehtiin ylimääräistäkin työtä ja suunnittelua mm. aloitteiden kautta. Rakennus- ja luottamusmies, humanisti Esa Raatikainen ja maanviljelijä Reino Kautto valmistautuivat kokouksiin kotonaan paperit jatkuvasti esillä ja valmistelivat kannanottojaan myös ylimääräisiin kysymyksiin ja kehityksen solmukohtiin.

Olin useana sunnuntaiaamuna klo 9 Reinon luona kun valmistelimme kannanottoa VT 4:n linjausvaihtoehtoihin Äänekosken alueella. Keskusteluihimme yhtyi myös valtuutettu rouva Eeva Kautto ja klo 10 hän siirtyi radion ääreen kuuntelemaan jumalanpalvelusta.

Äänekosken alueella oli silloin monta tärkeätä kaupunkilaisten viihtyisyyteen vaikuttavaa seikkaa. Edellä mainittu VT 4:n linjaus oli yksi niistä. Muita suunnittelukohteita metsäyhtiön ajaman Honkarannan rantakaava, Tärttämäen laskettelukeskuksen suunnitelma, uimahallihankkeen rakentamissuunnitelma Kotakennään alueelle ja mm. Huuhan kentän varaaminen lasten puistoalueeksi sekä Äänejärven ranta-alueiden riittävä puistomainen osa vapaa-ajan käyttöön.

Reinon kanssa halusimme myös, että kaupunki olisi säästänyt Teollisuuskadun päässä olleen Hautalan hirsirakenteisen torpan. Ja vielä yksi suunnittelukohde oli Reinonkin mielestä tärkeä. Se oli tehtaalle menevän rekkaliikenteen ohjaaminen kaupungin keskustasta pois rautatien vierustaa pitkin tehtaalle jopa VT 4;ltä saakka tai Hämeentieltä. Ja keskustan alueen kohdalla rautatien ja maantien päälle olisi myöhemmin voinut rakentaa vaikka betonisen kannen päälle.

Yli 20 vuoden ajan Äänekosken kaupunki on saanut viedä aluetta kehittäviä suunnitelmiaan ihan yksikseen. Yhteistyö pohjoisen Keski-Suomen kanssa on ollut jäätävää ja kehitystä jarruttavaa.

Ensimmäisenä se on näkynyt VT 4:n suunnitelmien pysymisenä tähän asti lähtökuopissaan. Pohjoisen kunnat eivät ole olleet halukkaita kehittämään tärkeitä liikenneväyliä Äänekoskelle vaan lähes kaikki tiestön parannusehdotukset ja rahat ovat menneet Jyväskylän ympäristön hyväksi.

Toinen yhteistyön puuttumisen halukkuus on näkynyt Äänekosken terveyspalvelujen kehittämisessä. Jo aiemmin sairaanhoitopiirin ylilääkäri Jorma Teittinen näki suunnitelmassaan, että Jämsä-Jyväskylä-Äänekoski –terveyspalveluketjua kannattaa viedä eteenpäin. Siihen heti pohjoisen kuntien puolesta kuului vastaus: ”Ei Äänekoskelle aina!” Ja sama kehittämisen jarruttaminen jatkui Hirvaskankaan kohdalla. Kaupunki on yrittänyt saada rahoitusta aikaiseksi vaan päätettäessä on jäänyt yksin. Onneksi nyt tässä asiassa on päästy eteenpäin ja on toimittu alueen kehittämisen puolesta.

Mutta on meillä jotakin yhteistyötä! Se on ammattiopiston harteilla (Poke). Kuntayhtymänoppilaitos on laajentanut toimintaverkostoaan Saarijärven, Karstulan ja Viitasaaren jälkeen Laukaalle. Ja yhteistyö näyttää kehittyvän sekä laajenevan!

Äänekoski tarvitsee pikaisesti kurssimuutosta. Yhteistyö pohjoisen kuntien kanssa on saatava toimimaan. Tarvitaan myös tasapuolisuuden huomioimista taajamien elinvoimaisuuden säilyttämiseksi. Uusia hankkeita ja kehittämistoimia on etsittävä. Yritysten suunnitelmia ja tukitoimia on kannatettava ja avustuksia jaettava tasapuolisuus huomioiden. Kaupungin kaavoittamisessa on vedettävä henkeä ja tehtävä vain välttämättömiä rakennushankkeita huomioiden aleneva asukasmäärä. Aiempien hyvien rautaisten luottamusmiesten ja muitten rakentajien ja tekijöiden jättämä Äänekoski ei ole jätetty tyhjän pantiksi oman onnensa nojaan eikä siltojakaan ole poltettu!

Tapio Heimonen 

Vastaa