ÄKS

Mielipide: Hyvinvointia hakkuilla?

20.03.2019 13:16
Hakkuita on tehty myös liikuntapuiston ympäristössä.

Kyllä täytyy sanoa ettei ole ollut ilo palata Äänekoskelle 10 vuoden jälkeen. Olen tässä vuoden mittaan kolunnut taajamasta löytyviä metsikköjä ristiin rastiin ja koittanut iloita niiden vähäisten lähiluontoalueiden olemassaolosta mitä taajamasta löytyy. Samalla huoli on kytenyt sisälläni milloin kyseiset metsät on pelkkä muisto. Keneltäkään tuskin on jäänyt huomaamatta se, millä vauhdilla Äänekoski on aukottunut hakkuiden seurauksena. Kaupunginhallituksen kokous 4.3.2019 osoitti huolen todeksi.

Äänekosken ja Suolahden taajamiin on suunnitteilla mittavia hakkuita. Hakkuita on suunniteltu muun muassaKarhunlähteen päiväkodin nurkille, Mustaniemeen, Ääneniemeen, liikuntapuistoon ja Suolahden Nappamäkeen. Suurin osa hakkuista on harvennushakkuita, mutta joukosta löytyy myös muutama avohakkuualue. Suunnitellun puukaupan arvioitu puumäärä on 8800m³, eli mistään ihan pienestä puukaupasta ei ole kyse.

Äänekosken väkiluvun laskujohteinen suunta on puhututtanut pitkään eikä muutosta parempaan ole ollut havaittavissa. Siihen peilaten tuntuu perin erikoiselta, että tehdään asumisviihtyvyyttä ratkaisevasti heikentäviä päätöksiä.

Lähiluonto on merkittävä viihtyvyystekijä kaupunkialueilla. Luonnolla on myös paljon positiivisia hyvinvointivaikutuksia. Luonnossa oleskelu elvyttää tutkitusti kehoa ja mieltä huomattavasti kaupunkiympäristöä tehokkaammin. Lisäksi metsäympäristön on mm. havaittu parantavan keskittymistä ja lieventävän tarkkaavaisuushäiriöistä kärsivien lasten oireita. Viherympäristöt ovat keskeinen tekijä kaupunkiympäristön melun vaimentamisessa ja pölyn ja ilmansaasteiden sitomisessa. Ei pidä unohtaa myöskään sitä, miten monipuolisen oppimis- ja leikkiympäristön monimuotoinen lähiluonto tarjoaa.

Nyt kaupunki on heikentämässä hakkuilla merkittävästi jäljellä olevien luontoympäristöjen monimuotoisuutta. Kasvavan sukupolven kasvuympäristöksi on jäämässä ”steriiliä puupeltoa” monipuolisen lähiluonnon sijaan. Samalla tuhotaan monille kaupunkilaisille tärkeät virkistäytymiskohteet ja edesautetaan melun ja ilmansaasteiden leviämistä taajama-alueella. Hakkuita toki tehdään jotta kaupunki saisi rahaa, sen kaikki varmasti ymmärtää. Mietityttää kuitenkin se, että kaupungilla on varaa tukea mm. moottoriurheiluradan rakentamisprosessia, mutta ei ole varaa säilyttää kaupunkilaisille merkittäviä virkistäytymisalueita ja tukea luonnon monimuotoisuutta.

Nyt olisi korkea aika miettiä tarkkaan hakkuukohteita, keskeyttää nykyiset suunnitelmat ja tehdä toimenpiteitä monimuotoisen kaupunkiluonnon tukemiseksi ja ylläpitämiseksi.

Annu Piilonen

Vastaa käyttäjälle Annu PiilonenPeruuta vastaus

  1. Ritva Toivainen sanoo:

    Hyvin kirjoitat Annu taajamametsien merkityksestä luonnon ja asukkaiden kannalta! Hakkuusuunnitelmaan voi perehtyä kaupunginhallituksen 4.3. kokouksen pöytäkirjan liitteestä. Asukkaita kuullaan – ainakin pitäisi kuulla – kunkin alueen maisematyöluvan yhteydessä. Toivottavasti kuulemisista tiedotetaan riittävän selkeästi ja hyvissä ajoin! Kuulutusten pitäisi näkyä kaupungin kotisivuilla ja sanomalehdessä. Kannattaa olla valppaana ja ottaa kantaa oman lähiluonnon puolesta!

    1. Annu Piilonen sanoo:

      Tässä linkki Ritvan mainitsemaan kuulutukseen. Liitteenä on mm. työmaakartat ko. alueista.

      http://web28.aanekoski.fi/uusidyna/cgi/DREQUEST.PHP?page=announcement&id=6368866604350310741

  2. Metsien mies sanoo:

    Vanhoja metsiä hakataan kiireellä matalaks, ettei kukaan pääse tutkimaan onko siellä liito-oravia, mitkä haittaisi myöhempää rakentamista.

  3. Maisemaa ei voi säilöä sanoo:

    Olen eri mieltä Äänekosken kaupungin hakkuista. Mielestäni harvennushakkuut viimeisten viiden vuoden aikana ovat olleet erittäin onnistuneita. Maisema on avartunut, metsä näyttää edelleen metsältä, vaikka onkin ehkä aavistuksen nuortunut puustoltaan. Joskus avohakkuu on ainoa järkevä toimintatapa jopa taajama-alueella. Puut kasvavat ja vanhenevat metsässä, sille ei ihminen voi mitään.

    Äänekosken taajama-alueen ulkopuolella riittää enemmän kuin tarpeeksi huonolle hoidolle jääneitä metsiä, jos sitä kaipaa.

    1. P Salo sanoo:

      Tuskin kaupunki rikastuu noilla hakkuilla, metsiä pitää hoitaa.
      Kaupungissa on metsäpuistoalueita ettei itikat pääse läpi lentämään, talot homehtuu päältäpäin , kum ilma ei kulje .Eikä missään nimessä tarvitse kysyä keneltäkään, mitä puita kaadetaan, metsurit tietää, he ovat ammattilaisia.Ei muuta kuin pusikot ja tukkoset metsät kuntoon.Hoidetussa metsässä on
      hieno retkeillä.Ei marjat ja sienet pimeässä kasva.

      1. Jorma Kiviranta sanoo:

        Olen kirjoittajan kanssa eri mieltä suunnitelluista harvennushakkuista. On erittäin hyvä, että vihdoinkin siistitään taajama-alueella olevia risukoita ja pusikuita. Hyvä esimerkki mitä saadaan aikaan on Mörtissä tyhdyt siistimishakkuut.

  4. Kasvattaja -64 sanoo:

    Miksi kaikki vanhat, paksut komeat petäjät pitää kaataa ja nuoret onnettomat ohukaismännyt jättää ilmastonmuutoksen koviin tuuliin heilumaan ? Eihän noihin nuoriin puihin pysty ees lintu pesimään!?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy