ÄKS

Mielipide Ilidio Flores: Enemmän tekoja vähemmän sanoja

14.06.2018 10:34

 

 

Viime valtuuston kokouksessa nousi esille työntekijöiden sairauspoissaolot.

Äänekosken Kaupunginjohtaja Matti Tuononen totesi, että työntekijät ovat väsyneitä, eivät jaksa. Hän sanoi:
”Kun keksittäisiin keinoja parantaa työntekijöiden jaksamista ja hyvinvointia.” Pidin puheenvuoron, joka kohdistui kaupunginjohtajalle. Puheenvuorossani kerroin, että tiedän paikan, jossa on yhdeksäntoista asukasta ja kolme työntekijää, josta yksi työntekijä on 60% työajastaan kiinni keittiöhommissa. Sitten ihmetellään, että henkilökunta ei jaksa. Sanoin, että pitää saada lisää tekeviä käsiä. Tähän kaupunginjohtaja vastasi ettei ole yksinkertainen asia.

Sen lisäksi, että henkilökunta on väsynyt, siellä on home- ja sisäilmaongelma. Kyseisessä paikassa on haastavia asukkaita, aggressiivisia ja väkivaltaisia. Henkilökunta kokee ettei ole saanut kunnon koulutusta aggressiivisuuden kohtaamiseen.

Kolme kuukautta sitten työterveyteen on otettu yhteyttä. Siellä ihmeteltiin, että 2020-luvulla perusasiat ovat rempallaan. Laittoivat työnantajalle suosituksen, mutta tähän mennessä ei ole tapahtunut mitään. Kun henkilökunta on väsynyt ja voi huonosti, se heijastuu työilmapiiriin ja asukkaisiin. He voivat myös huonosti. Nyt olisi korkea aika toimia. Enemmän tekoja vähemmän sanoja!

Ilidio Flores
Äänekoski

Vastaa käyttäjälle Katri (ex-paikkakuntalainen)Peruuta vastaus

  1. Katri (ex-paikkakuntalainen) sanoo:

    ”Ei ole yksinkertainen asia” ? Mutta on yksinkertaista ja rahaa on vara pistää kankkulan kaivoon (uusi tie, liikenne ympyrät!!)

  2. Risa sanoo:

    Turha kaikista ryhmistä on puhua, mee itse palomies tai raksa jne vaikka kokeilla Ottaa varmaan kovin paljon kroppa?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy