ÄKS

Mielipide Ilidio Flores: Suolahden keskuskenttä kuntoon

13.04.2017 08:33 (muokattu 13.04.2017 19:46)

Vaalit on ohi ja vasemmistoliitto teki Äänekoskella jytkyn. Sai 10 valtuutettua ja kolme lisäpaikkaa. Lisäsi myös 6% kannatusta. Kun demarit sai 12 valtuutettua, vasemmistolla on enemmistö 22 paikkaa. Oikeistolla 21 paikkaa. Vaikka vasemmistolla on enemmistö niin emme tule hallitsemaan ylimielisesti vaan yhteistyötä on tehtävä muiden puolueiden kanssa. Paljon töitä edessä, vaikeita ratkaisuja tullaan tekemään.

Lähes kaikki puolueet lupasivat samoja asioita joten teemme työtä kansalaisten hyvinvoinnin hyväksi. Tehdään Äänekoskesta tasavertaisempi ja oikeudenmukaisempi kunta jossa on hyvä asua. Haluan kiittää vilpittömästi äänestäjiä. Me teimme sen! En ollut varma mistään. Joko menee helvetin hyvin tai huonosti. Onneksi hyvin! Kun ennakkoäänet tuli julki, tiesin siinä vaiheessa että pääsisin läpi. Mutta en arvannut että tuplaisin 70 äänellä verrattuna vuoteen 2012.

Kutsun teidät kaikki kahvitilaisuuteen perjantaina 28. huhtikuuta klo 16 Päiväpaisteessa Suolahdessa.
Mutta nyt asiaan: Suolahden keskuskenttä pitää saada kuntoon.

Korkeushyppypaikan ponnistusalue ja siihen novaton tai vastaava pinta (ettei tarvitse hypätä hiekalta). Esim. viime kesänä emme voineet sarjakisoissa hypätä korkeutta eikä kertaakaan voitu hypätä harkoissa.
– Ei kukaan täysijärkinen valmentaja ota sellaista riskiä, että joku liukastuu ja särkee jalkansa,  sanoi Topi Markkanen.

Hiilimurska juoksuradalle. Kuula rinki, siihen uusi pinta ja nojareunus. Myös sen tasaaminen niin ettei tarvitse työntää ylämäkeen.

Kesä on jo ovella ja lasten sarjakisat alkavat kesäkuussa, joten siihen mennessä nämä asiat pitää saada kuntoon.

Ilidio Flores
kaupunginvaltuutettu

Äänekoski

Vastaa käyttäjälle KaitsuPeruuta vastaus

  1. Otto Normalverbraucher sanoo:

    Vihervasemmisto: SDP 12 + Vasemmistoliitto 10 + Vihreät 3 Yhteensä 25 paikkaa; 58 % valtuustopaikoista.

    Valtuustossa tarvitaan kaikkeen tekemiseen enemmistö.

  2. Kaitsu sanoo:

    Kuinkas Keilahalli ?? pysyykö ja jatkuuko ja miten ???

  3. Ei ole ilmaista on vain muiden maksamaa! sanoo:

    Pitääkö veronmaksajien kustantaa kaikki harrastukset? Eikö harrastajat voisi tehdä ko. parannukset vaikka talkootyönä?

    1. Niinpä niin sanoo:

      Onhan meidän Äänekosken puolla ”pitänyt” maksaa useampi eliitin hiihtokoppikin.Miksei siis tasapuolisuuden nimissä noitakin…???

      Vai onko kyseessä ”väärän” puolueen ehdotus jota et jostain syystä siedä..???

  4. Jorma Lilja sanoo:

    Nuo esitetyt korjaukset ei varmasti hirveitä maksa, ja varmasti tarpeen. Mutta kun niitä pikku juttuja on lukematon määrä joihin niitä euroja siunaantuu niin jonkinlainen harkinta pitää olla missä järjestyksessä ne parannukset etenee.

  5. Marko Nykänen sanoo:

    Juteltiinkin Ilidion kanssa 18.4 ja kerroin hänelle ja vielä myöhemmin samana päivänä, toisenkin valtuutetun kanssa tästä asiasta. Vinkkinä olen heittänyt Isonmäen hiekkakenttää, mikä nyt päästetty valitettavasti pilalle. Jokatapauksessa tuo kenttä oli aikoinaan Suomen parhaimpia hiekkakenttiä. Siellä kävi muualtakin päin joukkueita treenaamassa, olihan tuon kentän hyvä maine jo kiirinyt. Eli nyt: Tuolle kentälle saisi erinomaisen nurmikentän. Pohjat on kunnossa, ei roudi ! Hyvä nurmikenttä, parkkipaikka tilaa saisi hyvin järjestettyä ja parakkikopeista sosiaalitilat. Olisi taloudellisestikin hyvä vaihtoehto.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy