ÄKS

Mielipide Juho Kautto: Hallitus ajoi karille

16.01.2018 10:28

 

Otsikon mukainen on mielestäni viimeinkin totta. Hallituksen viime vuoden lopulla tekemät työttömien kuritukset eivät menneet tällä kertaa ohi pienellä jupinalla. Hallitus luultavasti oletti, että työttömien nöyryytys jää nelosoluen vapauttamisen riemun jalkoihin. Näin ei onneksi käynyt.

Kerrataan hieman Sipilän hallituksen aikaisempaa työttömien ”aktivointia”. Peruspäivärahan ja työmarkkinatuen indeksikorotukset on jäädytetty sekä niitä on jopa historiallisesti leikattu. Ansiosidonnaista on lyhennetty sadalla päivällä ja sen tasoa on heikennetty. Työn vastaanottamisen velvoitteita on tiukennettu ja koulutukseen osallistumisen etuuksia vähennetty. Tässä vain joitain hallituksen aikaisempia toimia työttömiin kohdistuen.

Mistä aktiivimallissa onkaan kysymys? Työttömyysturvaan tehdään 4,65 prosentin leikkaus, mikäli työtön ei ole kolmen kuukauden aikana ollut palkkatöissä, osallistunut työllistymistä edistäviin palveluihin tai harjoittanut yritystoimintaa. Aktiivimallin mukaan töissä tulee olla 18 tuntia, yritystoiminnan tuloja pitää saada 240 euroa tai olla vähintään 5 päivää työllistymistä edistävissä palveluissa tarkastelujakson aikana.

Aktiivimalli on lähes kaikkien muiden, kuin hallituspuolueiden kansanedustajien mielestä järjetön. Ei ole perusteltua rankaista työtöntä, joka yrittää saada töitä tai opiskelupaikkaa, siinä onnistumatta. Työnantaja viime kädessä päättää aina rekrytoinneista ja koulutuksen saamisen mahdollisuuksia on hallituksen osalta vain heikennetty.

Työttömät ovat myös alueellisesti sekä koulutustaustaltaan täysin eriarvoisessa asemassa keskenään. On aivan eri asia hakea töitä Uudeltamaalta kuin Kainuusta tai edes Keski-Suomesta. Hallituksen tavoitteena on pakkoasuttaa työttömät hyvinkin epämääräisten työsuhteiden perässä suuriin kasvukeskuksiin. Tämä on inhimillisesti väärin ja jopa perustuslaillisesti ongelmallista.

Hallituksen toimet johtuvat ideologisista syistä. Toimet ovat luonnollinen jatkumo eriarvoisuutta korostavalle politiikalle. Toisekseen hallitus yrittää epätoivoisesti saada työllisyysastetta nostettua. Hallitusta ei tunnu haittaavan, vaikka se tehdään keinotekoisesti ja ihmisiä sumuttamalla.

Tällä kertaa hallitus vain aliarvioi Suomalaiset. Tässä asiassa ihmisten poliittinen muisti on pidempi kuin totutut kolme kuukautta. Aktiivimallin kaatamiseen tähtäävä kansalaisaloite on kerännyt ennätysajassa jo noin 130 000 allekirjoittajaa. Näyttää, että mitta on viimeinkin tullut täyteen. Toivoa sopii, sillä muutoin tämä on vain alkusoittoa sille, mitä vielä on tulossa.

Juho Kautto

Vastaa

  1. Äänten kalstelu on surkeeta sanoo:

    SMP kalasteli 1983 vaaleissa niin paljon ääniä, että SMP pääsi hallitukseen. Urpo Leppäsestä tuli Sorsan hallituksen työvoimaministeri. SMP oli luvannut, että 3 kk:n sisällä pystytään työttömyys nujertamaan. Kuinkas siinä kävikään? Entinen demarivetoinen meno jatkui maassa, toki suhdanteet olivat hyvät 80-luvulla. Ay-sektori piti huolen, että ylisuuret palkan korotukset veivät Suomen 1990-luvun katastrofaaliseen lamaan. Ylimitoitetulla kritiikillä oppositiopuolueet pelottelevat ja kalastelevat ääniä vuoden kuluttua tulevia eduskuntavaaleja silmällä pitäen. Itse pitkään 90-luvun lamavuosina työttömyydestä kärsineenä ymmärrän osittain työttömien tuskan. Ja kuitenkin 90-luvulla tehtiin ne suurimmat etuuksien leikkaukset kiitos Iiron ja Eskon. Mutta ymmärrän kuitenkin sen toisenkin puolen. Velkarahalla ei enää kauaa voida elättää heitä, jotka eivät töissä käy. Valtion velka on jo nyt hirmuinen eikä velkaantuminen ole loppunut, vaikka talous kasvaa. Työttömän tulee pyrkiä eroon työttömyydestään, koska se on loppupeleissä parasta sosiaalihuoltoa, kaikkien edun mukaista. Paikkakunnan vaihdon ei luulisi olevan mahdotonta, kun on kyseessä nuori henkilö, jolla ei ole perhettä.

  2. Pertti Salo sanoo:

    Tuohon ei tarvitse lisätä mitään,asia on näin. Mutta missä on muut vasemmistolaiset Äänekoskelaiset poliiitikot mielipiteineen ?

    1. Pertti Salo sanoo:

      Pertti Salon kirjoitus oli tuki Juho Kauton kirjoituikseen ,ei äänten kalastelu kirjoitukseen, missään nimessä. P Salo.

      1. Äänten kalstelu on surkeeta sanoo:

        ”Tuoreessa” muistissani on 10 vuoden takaa äänten kalastelua kunnallisvaaleja lähestyttäessä. Vasemmistoliiton ryhmä esitti julkilausuman, että Suolahteen tulee saada uusi terveysasema. Sillä ikäänkuin haluttiin varmistaa Suolahden viimeisten kommunistien äänet tulevissa kunnallisvaaleissa. Vasemmistoliiton ryhmä ei ottanut huomioon jo tapahtunutta kuntaliitosta eikä sitä, että Äänekosken terveyskeskus oli liki purkukuntoinen. Eli Äänekosken isompi terveyskeskus oli paljon kiireellisempi hanke, mutta silti piti saada uusi terveysasema Suolahteen. Se suunniteltiinkin kahteen kertaan, kun lopulta älyttiin, ettei Äänekosken kaupunki olekaan rikas. Äänten kalastelu maksoi tuolloinkin veronmaksajille paljon rahaa. Niilläkin rahoilla olisi palkattu monta hoitajaa sinne, missä niitä oli liian vähän.

        1. Erkki Lehtinen sanoo:

          Olipa taas vuodatus !
          Toivottavasti kirjoittaja ei ole missään päätöksenteko elimissä.Noilla ajatuksilla Äänekoski kuihtuisi torin ympyröissä
          pyöriväksi taantuneeksi kaupungiksi.
          Olen tyytyväinen, että olen ollut
          esittämässä palveluita koko
          Äänekosken alueille.Vain tasapuolisesti eri alueita kehitttämällä Äänekoski saadaan nousuun ja väkiluku kasvuun.
          Erkki Lehtinen ex-valtuutettu

          1. Äänten kalastelu on surkeeta sanoo:

            Olipa tosiaan vuodatus Kautolta! Kunnallispoliitikko vuodattaa valtakunnan politikasta ensi sijaisena tavoitteena kalastaa ääniä vuoden päässä häämöttäviin eduskuntavaaleihin. Kunnallispoliitikon tulisi mielestäni keskittyä Äänekosken työttömyyteen ja elinkeinopolitiikkaan tavoitteena mm. edistää yrittäjyyttä. Pienyrittäjyys on tärkeintä ja sillä on parhaat edellytykset työllistää. Suuryritysten aika on ohi, vaikka saimmekin uuden ison tehtaan. Yrittäjyys on Äänekoskenkin elinehto, vaikka kaupungin hankinnat eivät aina osukaan paikkakuntalaisille yrityksille.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy