ÄKS

Mielipide Martti Isoviita: Valtuutetun katsottava kokonaisuutta

23.03.2017 17:35

Kaupunginvaltuuston näpin alla on koko kaupungin talous ja muu hallinta. Joudumme päättämään monesta eri asiasta. On kysymys lääkäriin pääsystä, koulujen rakentamisesta, katujen kunnostamiseen ja lukuisista muista merkittävistä asioista. On hallittava koko kokonaisuus. On nähtävä keskustan lisäksi kaikki  kyläkunnat. On perehdyttävä moniin asioihin. Valtuusto antaa joulukuussa asioihin rahat ja päättää mitä sillä saa. Jos jollekin hallinnon alalle lisätään merkittävästi varoja, on se joltakin pois. Veroruuvin kiristäminen on rajallista ja samoin palveluista leikkaaminen.

Valtuutetun omat asiat on oltava kunnossa, että voi hoitaa muiden asioita. On nähtävä pidemmälle ja uskallettava tehdä rohkeita päätöksiä. On myös uskallettava uudistua ja hyväksyä ennen kaikkea se mahdollisuus, että on tehnyt virheen ja korjata se. Itse olen vaalikampanjassani puhunut kohtuudesta. Kohtuullisista palveluista koko kunnan alueella. Kohtuuden ohella on nähtävä myös hyvää. Äänekoskella on kuitenkin moni asia hyvin. Katsotaan vaan liiaksi asioita negatiivisin silmälasien. Yhtä kaikki. Tyydytään kohtuuteen, huolehditaan mahdollisimman hyvin koko kaupungin kokonaisuudesta, ei pyöritellä asioita ja vaan tehdään rohkeita päätöksiä.

Martti Isoviita
Kuntavaaliehdokas, Kokoomus

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy