Mielipide: Mitäs me eläkeläiset…


On monia, jotka odottavat pääsemistä eläkkeelle, mutta on niitäkin, jotka eivät odota niitä päiviä, vaan suorastaan pelkäävät. Tosiasia on kuitenkin, että tulemme pääsemään tai joutumaan eläkepäiville. Moni sanoo, että sitten nukun kaikki unirästit, mutta se ei ole aina niin yksinkertaista, sillä vanhemmiten unen tarve lyhenee ja jopa häiriintyy pikku murheita. On ihmisiä, jotka sanovat, että sinulla on aikaa harrastaa monia asioita.

No, toinen asia tulee vastaan, kun työnteko käy vähän kömpelöksi ja hitaaksi, jolloin päivä tahtoo loppua liian aikaisin. Vaarallista on jäädä ”kiikkutuolin vangiksi” ja silloin kiloja tulee lisää ja ajatuksen juoksu hidastuu. Hyvä on harrastaa hyviä asioita ja sukeltaa kodista pieniin askareihin.

Minusta eläkkeellä olo on ollut melko mukavaa. Saa tavata ihmisiä ja auttaa pienissä pihatöissä. On eläkeläisille tarkoitettuja eläkepiirejä. Niitä on seurakuntien järjestämiä, mutta myös eri eläkejärjestäjien. Itse olen ollut mukana Kristillisten Eläkeläisten (KRELI) toiminnassa. Toiminnassa on ollut vanhusten luona käyntejä ja hengellisiä tilaisuuksia sekä laulutervehdyksiä. Paljon on yksinäisiä vanhuksia, jotka tarvitsevat pientä apua ja henkistä tukea, kun yhteiskunta ”ei ehdi auttamaan”. On lähiomaisia, jotka ovat omaishoitajia, eikä heidän tehtävä ole läheskään helppo.

Olen kuullut, että on olemassa vanhustenneuvosto, jotka raportoivat kunnan päättäjille. Miten sitten on, kirjataanko ne tiedoksi, eteneekö tarpeelliset asiat eteenpäin? On siinä ongelmia, kun ei pysty käyttämään tietokonetta, eikä aina jaksa seistä penkin jonossa. Onkohan päättäjät ottaneet huomioon tarpeeksi vanhusten ja sairaiden tavallisen arkipäivän?

Moni vanhus on kokenut hyvänä, kun joku käy heidän luonaan kysymässä, miten sinä jaksat ja pärjäät. Ei sovi unohtaa myös niitä monia, joskus ”kyseenalaisia” puhelinkauppiaita. Hyväuskoisia vanhuksia voidaan narrata remontti- ja lehtiaisoissa. Tämä aika on monessa suhteessa vaikea, sillä tuntuu kuin maailmankirjat olisivat sekaisin.

Itse olen pohtinut myös kuolemaa, kun ikää on yli 80 vuotta. Meidän on hyvä myös muistaa, ettemme ole ikuisia, vaan elämä on rajallista. Hyvä on silloin kun on sisimmässä tietoisuus, että Jeesus on minunkin syntini sovittanut. Tätä asiaa, emme saisi unohtaa. Jatketaan matkaa ja eletään tätä päivää.

Mauri Hämäläinen
eläkeläinen, Äänekoski

Vastaa