ÄKS

Mielipide Pentti Salminen: Demokratia koetuksella kaupunginhallituksessa

21.06.2017 20:35

Valtuusto käyttää (pitäisi) kaupungin ylintä päätösvaltaa. Hallitus valmistelee päätösehdotukset valtuustolle. Kun valtuusto on tehnyt laillisen päätöksen, hallituksen yksiselitteinen tehtävä on panna päätös toteutukseen. Valtuuston puheenjohtajien tehtävänä on valvoa, että valtuuston tahto toteutuu. Tämä on kunnallista parlamentarismia.

Menneellä valtuustokaudella tätä demokratiaa toteuttavaa sääntöä on yritetty mitätöidä hallituksessa useita kertoja. Hallituksen kokouksessa 3-4 jäsentä on ehdottanut, ettei toteuteta valtuuston laillista päätöstä. Eli vastustanut demokratian toteutumista.

Kun uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa ”saarnasin” asiasta toivoen tapojen parantuvan, kaksi hallituksen jäsentä puolusteli em. toimintaa mielipiteen ilmaisemisen vapaudella! Valtuuston edelliset puheenjohtajat eivät kommentoineet omaa osuuttaan.

Valtuuston päätös on velvoite (käsky). Ei toteuteta -ehdotus ei ole mielipide (vrt. mieliteko). Mielipiteitä esitetään hallituksen valmistelussa ja valtuustossa päätöstä sorvattaessa. Ko. henkilöt ovat saaneet siis jo kaksi kertaa ilmoittaa mielipiteensä. Päätöksenteon ulkopuolella mielipiteitä voi esittää mielin määrin.

Demokratia tuottaa silloin tällöin itse kullekin epämieluisia päätöksiä. Mutta silloinkin on noudatettava demokratian pelisääntöjä, ettei demokratialta putoa pohja pois, ja ettei tässä tapauksessa lisätä valtuutettujen turhautumista.

Pentti Salminen, valtuutettu sd

Jk. Jos vasta valtuuston päätöksen jälkeen tulee ilmi jokin tärkeä asia, joka olisi saattanut vaikuttaa päätöksen sisältöön, hallituksen tulisi saattaa tehty päätös valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

Vastaa

  1. Saima sanoo:

    Olet sinä Pentti ihmeellinen persoona, (huom. neutraali personointi) vai oletko jo turtunut siihen, että edustamassasi puolueessa ei saa olla omaa mielipidettä ?

    1. Pentti Salminen sanoo:

      Hei Saima.
      Kiitos palautteesta. En oikein ymmärrä oletko eri mieltä kirjoituksestani. Toivottavasti kuitenkin kannatat demokratiaa.
      Minulta ei ole koskaan evätty mielipiteitteni ilmaisemista, vaikka ne ovat usein olleet sangen kriittisiä puolueeni toimintaa kohtaan..
      Jos konkretisoit väitettäsi, olen valmis keskusteluun.

      Mukavaa alkanutta juhannusta.
      Pentti Salminen

  2. marke sanoo:

    Omia (ryhmän) tavoitteita pitää aina yrittää viedä läpi.
    Samakkokangas case oli kolmiosainen ja jokaisesta näistä äänestettiin valtuustossa.

    Vaikka jokaista tavoitetta ei tätäkään saatu maaliin, tärkeintä on kuitenkin pyrkiä niihin tavoitteisiin joita olemme luvanneet ,parantaa tavallisen ihmisen arkea, yritämme tehdä politiikkaa joka auttaa tavallisen ihmisen arkea.
    Säilyttää työpaikkoja Äänekoskella.

    20.2.17 Äänestettiin liittyykö kaupunki Sammakkokangas Oy::n
    29.5.17 Äänestettiin siirretäänkö jätepalvelutehtävät Sammakkokangas Oy:lle
    12.6.17 Äänestettiin viranomaistehtävien siirtämisestäSydän-Suomen jätelautakunnalle.
    Kahdessa viimeisessä äänestyksessä oli kysymys päätösvallan siirtämisestä yhteiselle Sydän-Suomen jätelautakunnalle.

    1. Pentti Salminen sanoo:

      Omien tavoitteiden toteutumisen edistäminen on ok, kunhan noudatetaan demokratian pelisääntöjä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy