ÄKS

Mielipide Pentti Salminen: Terveisiä tuhmalta demarilta

18.12.2014 23:22

Mämmeläisten pettymys kouluverkkopäätökseen on varsin ymmärrettävää. Viime viikolla joka kotiin jaetun Äksän LEPÄÄ RAUHASSA MÄMMEN KOULU -jutussa esitetyt mielipiteet sen sijaan eivät olleet ns. tästä maailmasta. Erityisesti toisen herran sanomiset olivat sellaista potaskaa, etten edes demarina osaa niistä mieltäni pahoittaa. Mietinpähän vain, mistähän moinen ”sivistyneisyys” kumpuaa.

Kouluverkkopäätöksen takana olivat demarien ja vasurien lisäksi 3/4 kokoomuslaisista, kristilliset sekä vihreät. Mutta demarit ja vasurit ovat vihan kohteina. Olen vajaan kolmen vuoden ajan seurannut kirjoittelua Äänekoskella. Erityisesti netissä joukko trolleja on vihkiytynyt morkkaamaan demareita. Jos joku kunnan päätös ei miellytä, siitä syytetään demareita. Heitä ei haittaa tosiasia, että Äänekoskella on oikeistoenemmistö valtuustossa, hallituksessa ja lautakunnissa eli demarit eivät edes yhdessä vasurien kanssa yksin pysty päättämään yhtään mitään.

Sitten Mämmen koulun kohtalosta. Päätöksessä ei ollut kyse koulun tasokkuudesta, vaan siitä, etteivät rahat riitä omaan kouluun. Koska Mämmen oppilaille järjestyy kohtuulliset kouluolot, pidän koulun säilyttämisen sijaan tärkeänpänä turvata kunnolliset terveyden- ja vanhustenhoidon palvelut. Tärkeää on myös tiedostaa, että jos tätä rakenteellista ratkaisua ei tehtäisi, jouduttaisi koulupuolella hakemaan säästöjä mm. opetusryhmiä suurentamalla kaikissa kouluissa, mikä oppilaitten kannalta olisi huonoin ratkaisu.

Talouden tasapainottamiseksi on pystyttävä tekemään kipeitäkin ratkaisuja. Niistä tuoreimpina po. kouluverkko- ja veroprosenttipäätökset. Onneksi valtuustosta löytyi vastuunkantoon pystyvä enemmistö molemmissa tapauksissa. Toisenlaisiakin talouden ”tervehdyttäjiä” valtuustosta löytyy. Heille ei veroprosentin nosto kelvannut, mutta Mämmen koulun rakentaminen kyllä!

Pentti Salminen

Valtuutettu, Sdp

Vastaa

  1. Jorma Kautto sanoo:

    Terveyskeskuksen lasikatto 2-3MEuroa, huonosti tehty kuntokartoitus vanhahan TK:n osalta 2MEuroa valtion tukia, Porrokin kanssa riitely 3-4MEuroa, Hirvaskankaan farssi 2MEuroa, Hirvimäen kallioperätutkimukset 0.3MEuroa,Uuden TK:n useasti kohonneet kustannukset 3-9MEuroa,Uuden TK:n rakennuttaminen ei Äänekoskelaisilla 2-4MEuroa verotuloja +TYöttömyyskustannukset päälle, jatketaanko luetteloa miten edellisvuosina oli rahaa mällätä mielin määrin ja kukaan ei puuttunut mihinkään . Nyt selitellään tiukalla taloudella, ja pistetään lapset kärsimään. Käsi sydämmellä kaupungin omatunto( tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja) onko kaupungissa hoidettu asioita HYVÄN HALLINTOTAVAN MUKAAN kuntalaisten eduksi? Mitä aiot tehdä tulevaisuudessa asioiden parantmiseksi?

  2. Johanna Helminen sanoo:

    Jos nyt unohdetaan se, että asun itse Mämmen alueella ja lapseni käyvät Mämmen koulua, ja keskitytään tähän Äänekosken kuralla olevaan talouteen.

    En äänekoskelaisena ymmärrä, kuinka valtuutetut voivat tehdä talouteen vedoten päätöksen, jonka kustannuksista on vain mutu-tuntumaa. Ainakaan kaupungilta ei ole annettu, pyynnöistä huolimatta, minkäänlaisia kustannusarvioita, mitä tämä tehty päätös tulee todellisuudessa maksamaan.

    On heitelty ilmoille, että ehkä menee satatonnia tai pari, ehkä miljoona sinne ja toinen tänne, mutta todelliset laskelmat puuttuvat. Ja tältä pohjalta, te valtuutetut, teitte päätöksen Mämmen koulun lakkauttamisesta.

    Onko selvitetty kuinka pitkäikäinen Teknologiakeskuksen rakennus on, vaikka siihen tehtäisiinkin mittavat perusparannukset pysyviksi koulutiloiksi. Josta voitaisiin esittää myös kaupungille kysymys: kuinka Tekestä voidaan nyt tehdä pysyvä koulurakennus, kun se ei ollut mahdollista sivistysjohtajan mukaan, kun sitä aiemmin tänä syksynä kysyttiin, Rakennusta ei kuulemma ole mitenkään mahdollista muuttaa pysyväksi koulurakennukseksi.

    Mennään talous edellä, mutta tehdään todella lyhytnäköisiä päätöksiä. Kuinka pian Keskuskoululle tarvitaan lisäinvestointeja. Ja mihin oppilaat sijoitetaan siksi aikaa. Päätöksessänne jätitte monta kysymystä auki vain saadaksenne Mämmen koulun vihdoin ja viimein lakkautettua.

    Mietittekö tekemienne päätösten vaikutusta lainkaan pidemmälle kuin oman valtuustokautenne pituuden?

    Uusi koulurakennus 200 – 250 oppilaalle olisi kallis investointi, mutta silti tulisi pidemmällä aikavälillä edullisemmaksi kuin nyt tehty päätös, joka aiheuttaa sekin mittavat investoinnit. Ja kyllä, minulla ei ole laskelmia, mutta ei ollut teilläkään, arvoisat valtuutetut, kun päätöksenne teitte.

    Missään ei ole huomioitu muita kustannuksia mitä tämä aiheuttaa muille sektoreille tulevaisuudessa. Ja jos aiotte kuitata tämän sillä, että ei niitä kustannuksia synny. niin oletteko varmoja vai luotatteko siihen, ettette ole vastuussa nyt tekemistänne päätöksistä. Voi hyvinkin olla näin, sillä kustannukset kertautuvat maksettaviksemme vasta vuosien kuluttua, mutta näitä kustannuksia olisi ollut nyt mahdollista supistaa eikä antaa niille kasvunmahdollisuuksia.

    Samalla Äänekoski olisi voinut profiloitua muuksikin kuin kaiken keskittäväksi ja ilmapiiriltään ummehtuneeksi kaupungiksi. Äänekoskea kuitenkin pyritään markkinoimaan palvelevana ja edistyksellisenä kaupunkina ja samalla ajetaan alas palveluita viheralueilta. Tämähän on ”todella hyvää” mainosta Äänekoskelle, nyt kun tänne ollaan saamassa tuo paljon kaupunginkin taholta hehkutettu biotuotetehdas investointi.

    Uskon ja toivon, että Äänekosken viheralueilta löytyy aktiiveja, jotka yhdistävät voimansa tätä keskittämisen mielivaltaa vastaan. Vaikka tästä asiasta onkin tehty ”Mämme -kysymys”, koskee tämä ennemmin tai myöhemmin muitakin viheralueita paikkakunnallamme, niin koulujen kuin muidenkin palveluiden muodossa. Nyt on keskittämisen osalta avattu pää Mämmellä, koska on vuorossa Koivisto (on jo…), Konginkangas, Sumiainen, Honkola, Hietama…

    Vaviskaa viheralueiden asukkaat, Äänekoski jyrää!

    1. meri sanoo:

      Tuetaan Ennemmin jo olemassa olevia kouluja kuten sumiaista. Laitetaan mämmen lapset konginkankaalle. Niin aikanaan tehtiin päätös syvälahden osalta ja siirrettiin lapset sumiaisiin. Ruikuti ruikuti mämmeläiset.

      1. ML sanoo:

        Ruikuti ruikuti meri… Varmasti Mämmeläisille kelpaisi sekin ratkaisu että lapset menisivät Konginkankaalle ennemmin kuin keskustaan. Vaan kun täällä halutaan keskittää kaikki taajamaan. Ihmeellinen asenne on että oman puolustaminen on niin kovin negatiivinen asia! Siihen lienee kuitenkin Mämmeläisilläkin oikeus? Jos olisit seurannut asiaa tarkemmin, ymmärtäisit että tämä koulun lakkautus (ja moni muukin) ratkaisu tulee maksamaan kaikille meille veronmaksajille enemmän niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä.

    2. marke sanoo:

      Kyläkoulut ovat Äänekosken keuhkot.

      Onhan se huomattu. Prioriteetit ovat Äänekoskella muualla.
      Hyvinvointi on asia jota ei rahassa mitata.Tämä ”hyvinvointi-velka” tulee kuitenkin maksuun euroina ja siihen on lisätty monta nollaa perään.

      Jokainen tietänee kumpi on oikeassa opetuksen järjestäjät eli kaupunki vaiko opetustyötä tekevät opettajat.

  3. veronmaksaja sanoo:

    Mämmenkoulun ja kyläkoulujen puolesta ,kyllähän kyseessä on arvojen asettamisesta. Onko rakennuksen prameus tarkoitan vaikkapa lasikatto uuteen terveyskeskukseen 3miljoonaa vai tulevan lukion taiteeseen prosentti kustannusarviosta näistä kertyy kyläkoulun hinta helposti. Korjatkaa jos olen väärässä mutta eikö nimenomaan Demarit esittäneet Mämmenkoulun lakkauttamista.Ilmeisesti heillä ei kuitenkaan ollut käytettävissään todellisia laskelmia vaan luotettiin virkamiehen sanaan kustannuksista. Arvovalintoja on myös se että ostetaanko palveluja yksityisiltä palveluntarjoajilta palvelusetelillä ja säästetään päiväkodinrakentaminen . Taas löytyisi yhden kyläkoulun verran varoja. Oletteko pohtineet asioita näistä näkökulmista ja onko kunnan pakko rakentaa omaa koulua vai voisiko kunta vuokrata tilat .

  4. aino piilonen sanoo:

    Eikös demarit ole suurin puolue? Eikös se tarkoita että heillä on myös eniten valtaa ja sitä kautta myös vastuuta eniten?? Valtaa kyllä osataan käyttää häikäilemättömästi puolustuskyvyttömien lasten ja nuorten kustannuksella. Mutta vastuuta ei osata ottaa. Kuka demareista on käynyt kysymässä kouluverkkoa suunniteltaessa lapsilta ja nuorilta mitä he haluavat?Tai kuka voisi tulla vaikka vierailemaan Mämmen koululle ja kysymään aidosti sydämestä, mitä teille nyt lapset ja koulun väki kuuluu kun koulu on nurin?? Tervetuloa virkamiehet ja päättäjät keskustelemaan asianosaisten kanssa muustakin kuin lamppujen tehokkuudesta koulun katossa. toki nekin ovat tärkeitä…..

  5. Minna Lemetyinen sanoo:

    Hyvä tuhma demari Pentti Salminen. Luulenpa tai oikeastaan tiedän että Mämmen koulun oppilaat, opettajat, oppilaitten vanhemmat, sekä kyläläiset eivät tarvitse yhtään ”näennäis ymmärtäjää”. Et kuitenkaan ikinä voi oikeasti ymmärtää minkä mielipahan koulun lakkautuksella teitte. Mutta täytyy kyllä ihailla tai oikeastaan kauhulla ajatella teidän päättäjien sokeaa uskoanne esim. virkamiehiin. Miten voitte ko.päätöstä perustella kustannussäästöillä ilman ainuttakaan laskelmaa?! Tämän farssin jälkeen en enää yhtään ihmettele miksi kunta rypee rahapulassa. Tuskin tämä oli ainoa asia minkä päätette ”talous edellä” vaan pikkujuttu jäi huomioimatta: tuleeko päätös maksamaan 10 tuhatta euroa vai 10 miljoonaa euroa…

    1. minä sanoo:

      Mikä hinku päättäjillä on tuoda kertaalleen päätetyt asiat uudestaan päätettäväksi. Onko niin, että päätetään niin kaua, että tulee virkamiestä tyydyttävä päätös.

      1. totta vai tarua sanoo:

        Eikös äänekoski ole tunnettu vasuri-demareitten huopaa soutaa meiningistä. Kun ei ole tieto taitoa niin tulos on sen mukainen. Tänään tätä mieltä ja huomenna toista mieltä. Ja jos joku herra erehtyy ääneen sanomaan totuuksia, ni se ei ole tästä maailmasta vaan tosi elämästä. Totuus koskettaa ja pistää päättäjänki kirjoittamaan….

    2. Pentti Salminen sanoo:

      Kiitos palautteesta.
      Suomen talous osana eurooppalaista ja maailmanlaajuista taloutta tulee ikävä kyllä heikkenemään entisestäänkin. Valtio joutuu vähentämään edelleen kuntien avustuksia. Meidän pitää Äänekoskella selviytyä yhä lisääntyvän palvelutarpeen kanssa vähenevillä voimavaroilla. Palvelujen keskittyminen kuntakeskuksiin ei ole mukavaa. Tosiasia kuitenkin on, jollemme saa talouttamme kuntoon, osa palveluista karkaa vielä kauemmas.

      Entisenä opettajana pidän kehitystä huonona, mutta en voi sivuuttaa em. näkemystäni yrittäessäni omalta kohdaltani olla vastuullinen päättäjä. Entisessä elämässäni olen usean kyläkoulun kipeän lakkauttamisen jälkeen voinut havaita myönteistäkin. Kun keskuskouluun siirretyiltä oppilailta on vuoden kuluttua kysytty, että haluaisitteko muuttaa takaisin kyläkouluun, vastaus on ollut kielteinen.

      Joissakin kommenteissa on esitetty säästämisvaihtoehtoja. Ikävä kyllä ne eivät ole vaihtoehtoja. Nekin on otettava käyttöön.
      Kauton Jormalle totean, etten ihan usko kaikkien Sinun esittämiesi summien oikeellisuuteen käytännössä. Olen samaa mieltä siitä, että Äänekosken taloudenpidossa olisi jo kauan ollut parantamisen varaa. Liekö paatuneen omantunnon ansiota, kun en vajaan kahden vuoden mukanaoloni ajalta tunne tarvetta itseruoskintaan. Mitä hyvään hallintotapaan tulee, tulen omalla mandaatillani tukemaan sen noudattamista.

      Oletan, että Aino Piilonen tuntee Pentti Piilosen. Pentiltä voisi kysyä. miten enemmistöpäätökset syntyvät. Ilman enemmistöä ei synny päätöksiä. Äänekoskella siihen vaaditaan vähintään kolmen puolueen rintama, jos ryhmät ovat suurinpiirtein yksimielisiä. Po. päätöksen takana oli viisi puoluetta.

      Suunnitelmista ja laskelmista totean niissä olevan toivomisen varaa yleisestikin. Kuntalaisilla on oltava oikeus tietää, millaisilla laskelmilla heitä koskevia päätöksiä tehdään. On oltava oikeus myös kyseenalaistaa laskelmat, tai väittää ne vääriksi. Silloin toki syntyy velvoite myös esittää omat laskelmat punnittavaksi.

      Kaupunginhallituksessa enemmistö käytti voimaansa ja äänesti vuoden jatkoaikaa Mämmen koululle perustelematta mitenkään asiaa. Kun valtuustossa kävi ilmeiseksi, ettei ehdotus menekään läpi ruvettiin kaipaamaan lisäselvityksiä. Jos toimitaan rehdisti, niitä olisi pitänyt vaatia hallituksessa, eikä luottaa voimapolitiikkaan.

      Kaikesta huolimatta
      rauhallista joulua ja
      hyvää uutta vuotta
      t: Pentti Salminen

      1. Jorma Kautto sanoo:

        Kerro hyvä Pentti mikä minun hinta-arvioissani ei pitänyt paikkaansa? Jätit ovelasti kertomatta meidän puhelinkeskusteluissamme esiin tulleet ongelmat virkamiesten velvollisuudesta puhua totta esitellessään asioita hallitukselle sekä kuntalaisille. Jos ei voi luottaa virkamiesten REHELLISYYTEEN asioita valmistellessa, miten voidaan tehdä oikeudenmukaisia ja kuntaa oikeasti palvelevia PÄÄTÖKSIÄ ?????? Lisäksi haluan tuoda julki sen tosiasian ettei sillä miten asioita selitellään jälkeenpäin ole todellisuudessa mitään merkitystä . Ainoastaan se mitä on päätetty ratkaisee ja kuka on ollut mitäkin mieltä on FEKTAA, Mutta kaikesta huolimatta elä ota henkilökohtaisesti kritiikkiäni koska arvostan sinua siksi että olet ainoa demari joka uskaltaa tulla keskustelemaan julkisesti ongelmista ja Äänekosken ongelmat ovat meitä molempia suurempia. hyvää joulua sinulle.

  6. Marko Laitinen sanoo:

    PENTTI HEI hallituksen päätös Mämmen koulua ja esiopetusta koskevasssa kohdassa 3 oli ” Mämmen koulu ja päiväkotitoiminta jatkavat teknologiakeskuksessa toistaiseksi”
    Eli demarille selvennettynä ” ei mene euroja ”.
    Mutta nyt teidän tahtonne mukaisesti menee euroja, kun halusitte lopettaa Mämmen koulun sekä keskittää eskarit ym.
    Tulevaisuudessa kannattaisi varmaan pyytää laskelmia ennenkuin haluatte murjoa noita päätöksiä.
    Olisi myös ollut relevanttia odottaa varhaiskasvatuksen tilatarvetyöryhmän työskentelyn tuloksia.

    Ps. Pentti on kova suustaan, mutta teot eivät puhu hänen puolestaan !

    1. totta vai tarua sanoo:

      voisko joku demari tai vasuri kirjoittaa jotakin oikeaa asiaa minkä taustalla on jotakin tutkittua tietoa ja faktaa. nämä korulauseet kipeistä päätöksistä tiukkana aikana alkaa tulla jo korvista. yhtä kipeä päätös olisi demareille ollut pilkkoa suuret yksiköt pienemmiksi joka on suuntana muualla Euroopassakin ja todettu taloudellisestikin hyväksi. vaalit on tulossa ja pitäis kansalaisten tietää mikä on totta ja mikä tarua…..

    2. Minna Lemetyinen sanoo:

      Kiitos Marko Laitinen!!! Tätä asiaa minä, sivistymätön Mämmeläinen, olen yrittänyt huutaa. Mämmen koulu ja eskarit jatkaa Tekellä TOISTAISEKSI: lisäkuluja 0 euroa. Valtuuston päätöksellä siunattiin Tekelle remontti jonka hinnasta kenelläkään ei tunnu olevan tietoa tai uskallusta ajatella. Teke tarvitsee nyt mm. lattialämmityksenkin. Kuulostaa ihan”edulliselta”… jne jne… Vastuutonta oli myös lyödä tällä samalla päätöksellä varhaiskasvatuksen kuviot uusiksi vaikka muutamaan kertaan sanottiin että selvittely on siitä kesken! Toistan edellisen kommenttini: jos enemmistö pokkana hyväksyy (ja surutta haukkuu eri mieltä olleita) ilman laskelmia näinkin merkittävän päätöksen, en ihmettele vaikka armas kotikuntamme rypee rahapulassa. Tämä tuskin oli ensimmäinen kerta…

      1. Aino Piilonen sanoo:

        Ja se mitä minä sivistymätön kotiäiti olen yrittänyt huutaa vuosikaudet on Äänekosken lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden hyvinvointi (pahoinvointi) johon myöskään kukaan vaikuttaja (paitsi marke ja piispa)ei uskalla ottaa kantaa. Kuitenkin paraneminen lähtee käyntiin vasta kun tosiasiat on tunn(i)ustettu. Tähän myöskin liittyy oleellisesti tämä kouluverkko asia. Tässä päätöksessä valettiin samalla yksi peruskivi koko Äänekosken lasten ja nuorten elämässä. Tais tulla vähän hutera kivi ja mitähän siitä seuraa….

        1. Juha Virtanen sanoo:

          Valitettavasti Teillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä kunnallisvalitus valtuuston päätöksestä. Perusteet valitukselle näyttäisi olevan . Myös Aluevalvonta viranomaiselle (AVI) kannattaa tehdä kantelu menettelytavoista ja pyytää tutkimaan myös jääviydet.Minulla on kokemusta Hirvaskankaan kaavoituksen osalta minulle sekä kaupunginhallitukselle valehdeltiin ja annettiin virheellisiä tietoja. Onneksi vain Demarit hyväksyivät hallitukselle annetun vääräntiedon ,oikeistoryhmä asioiden selvittyä antoivat oikeudelle lausuntonsa. Demarit ajavat koko maassa keskittämis politiikkaa hyvä esimerkki on Säynätsalo Susanna Huovisen kylällä demarit lopettivat terveyskeskuksen ja koulun. Yrittäjä demari siirtyikin Perussuomalaisiin. Toteuuko sellainen skenaario että rakennuslupia ei anneta alle viisi kilometriä koulusta. Tämä taitaa olla vasemmiston tavoite eli maaseutu autioituu toteuttaako meillä kaavoittaja tätä ideologiaa.

    3. Pentti Salminen sanoo:

      Tosiaan, minulta on lipsahtanut lapsus. Hallituksen päätös oli kuten kirjoitit.

      No Sinähän mestari olet. kun ratkaiset koulutoimen ja päivähoidon investoinnit ja kehittämisen ilman euroja. Kouluverkkotyöryhmässä vielä kannatit uuden 200-250 oppilaan koulun rakentamista. Ja toisaalta hyväksyit tekstin, jossa uuden koulun rakentaminen todettiin kalliiksi muutenkin kuin vain investoinnin suhteen.
      100 oppilaan koulun rakentaminen maksanee n. 3 milj.

      Mitä murjomiseen ja selvityksiin tulee, et ilmeisesti jaksanut lukea kirjoitustani loppuun asti. Ymmärrän hyvin.

      Sitä en ymmärrä, mitä tarkoitat valtuutetun puolesta puhuvilla teoilla, jotka minulta puuttuvat. Jos minulla olisi ollut Sinun käsitykset kouluasiassa, olisin noussut valtuustossa pystyyn, perustellut mielipiteeni ja esittänyt asian lähettämistä uudelleen valmisteltavaksi. Sinä et noussut. Onkohan tämä esimerkki mainitsemistasi teoista?

      1. Pentti Salminen sanoo:

        En näköjään osaa edes laittaa kirjoitustani oikeaan paikkaan. Kommenttini oli tarkoitettu Marko Laitiselle.

      2. Pentti Salminen sanoo:

        Kommentti on tarkoitettu Marko Laitiselle.

        1. Marko Laitinen sanoo:

          Hyvää joulua sinullekin Pentti !

  7. Jani Salo sanoo:

    Pari näkökulmaa vastuunkantoon ja asiaan…

    Mainitsemasi ”tervehdyttäjät” lienee ajaneet yhtenä vaihtoehtona henkilöstösäästöjä, joita muut puolueet eivät ole hyväksyneet vaihtoehtona. On jopa annettu virkamiestenkin puolesta ymmärtää, että esim. 2% säästöjen saaminen henkilöstömenoista ei ole mitenkään mahdollista koska KOKO henkilöstö on jo nyt jaksamisen äärirajoilla. Näin ollen valtuustossa on päädytty ”linjaukseen”, jossa säästöt toteutetaan mm. kouluja lakkauttamalla. Jos kaupungin henkilöstö työskentelee todellakin 100% teholla, eikö tätä mallia kannattaisi alkaa myymään muille kunnille ja pyytää siitä kunnon korvaus? Asiakkaita varmaan riittäisi, kuka lähtee siis myyntimieheksi?

    Lienee turha keskustella siitä, eivätkö kaikki ymmärtäisi taloudellisia vaikutuksia päätöksissä. Valitettavasti tämä ”talous edellä” ajattelu kokonaisuudessaan saa aikaiseksi sen, että kaikki palvelut keskitetään, kouluja lakkautetaan jne. Säästetyt summat tulevat maksuun tavalla tai toisella, kuljetuskuluina, pahoinvointina, poismuuttoja jne. Tästä pääsemmekin tapaus Koiviston kouluun, valtuusto yksimielisesti antoi jatkoaikaa selvityksille ja koulun kohtalosta päättämiselle. Kun verrataan Mämmen ja Koiviston koulua, ei ole mitään taloudellisia perusteita rakentaa uutta koulua Koiviston kylälle, oppilasmäärä on noin puolet pienempi kuin Mämmellä, koulun oppilasmäärä ei kasva riittävästi jne. Mikä oli siis perusteena että päätöstä mahdollisesta lakkauttamisesta ei tehty samalla? Kenen etuja siis nyt ajettiin?

    Näitä rakenteellisia ratkaisuja on tehty aiemminkin säästöjen nimissä. Yhteinen nimittäjäkin näille aina tuntuu löytyvän, kalliit investoinnit päätöksistä johtuen. Mitä Teken remontti tulee maksamaan, tietääkö kukaan? Edes me päättäjät? Nyt yhtäkkiä rakennus soveltuukin koulukäyttöön, aiemmin ei. Virkamiehetkin tuntuvat siis olevan asioista eri mieltä, tosin taloudellinen kurjuus näyttää hieman tasoittavan mielipiteitä.

    Valitettava tosiasia on, että päätökset ovat käytännössä jo tiedossa ennen valtuuston kokousta. Käsittelyt ovat, jos sallitte lausuman, lähinnä hyvää viihdettä ja teatteria. Tosin oman suolansa tähän tuo asioiden palauttaminen valmisteluun, milloin kenenkin puolelta. Halukkaat voivat tutustua pöytäkirjoihin ketkä niitä esittävät, milloin mistäkin syystä.

    Mitä tästä kaikesta on sitten opittu, mitä siitä seuraa? Vaikka olen itse ollut kyläkoulujen puolestapuhuja, nykyinen linjaus laittaa miettimään asioita. Talous edellä, valtuuston linjaa kunnioittaen, olen tullut siihen tulokseen että nykyisellä toimintamallilla valitettavasti esim. Koiviston koulun kohtalo on käytännössä jo sinetöity. Kuntalaisten tasapuolisen kohtelun vuoksi Koiviston koulun rakentamista ei voi perustella millään, ei edes sillä kuuluisalla kasvukeskuksella. Vieläkin oudommalta tuntuisi se vaihtoehto, että vastuulliset, talous edellä menevät päättäjät alkaisivat puolustaa nyt Koiviston koulua. Suo siellä, vetelä täällä.

    Kaikesta huolimatta, hyvää joulua kaikille tasapuolisesti.

    1. Pentti Salminen sanoo:

      Kiitos Janille hyvästä kiihkottomasta kirjoituksesta, vaikka en kaikesta olekaan samaa mieltä. Hyvillä mielin olen siitä, että pohdiskelit asioita, ja et alentunut yksioikoiseen demareiden syyttelyyn. Tästä on hyvä ponnistaa uusiin koitoksiin.

      Hyvää joulua

    2. Minna Lemetyinen sanoo:

      Jani Salo, kiitos sinulle kommentista!! Voiko tätä farssia tuon paremmin enää päättäjä kommentoida? Sinun kaltaisia LAAJEMMIN asioista ajattelevia ihmisiä päätöksen tekoon tarvittaisiin enemmän. Hyvää joulua ja iso kiitos!

  8. Jorma Kautto sanoo:

    Heitin kommentin kaupungin miljoonia maksaneista turhista päätöksistä sekä virkamiesten valheellisista asioiden esittelyistä, kukaan johtavista poliitikoista ei kyseenalaistanut kirjoituksiani , eli ONKO VEDETTÄVÄ SE JOHTOPÄÄTÖS ETTÄ KAIKKI KIRJOITTAMANI PITÄÄ TÄYSIN PAIKKAANSA ja poliitikot leikkivät KUMILEIMASINTA eli mielistelevät JYVÄSKYLÄLÄHTÖISIÄ virkamiehiä Äänekosken kaupunkilaisten kustannuksella?????

  9. Johanna Helminen sanoo:

    Pentti Salminen kirjoitti: ”Suunnitelmista ja laskelmista totean niissä olevan toivomisen varaa yleisestikin. Kuntalaisilla on oltava oikeus tietää, millaisilla laskelmilla heitä koskevia päätöksiä tehdään. On oltava oikeus myös kyseenalaistaa laskelmat, tai väittää ne vääriksi. Silloin toki syntyy velvoite myös esittää omat laskelmat punnittavaksi.”

    Tuleeko kuntalaiselle oikeus tietää millaisilla laskelmilla heitä koskevia päätöksiä on tehty vasta sen jälkeen, kun hän on ensin kyseenalaistanut tehdyt päätökset ja hänet on velvoitettu esittämään omat laskelmansa punnittaviksi. Vasta tämän jälkeenkö kaupungilla (virkamiehillä/valtuutetuilla tai muilla puolestamme päätöksiä tekemään valituilla henkilöillä) on velvollisuus esittää kustannusarviot kuntalaisille? Eikö näitä kustannusarvioita voida esittää jo ennen päätöksen tekoa. Eikö se olisi avointa ja läpinäkyvää päätöksentekoa sen sijaan, että suhmuroidaan asioita ilman luotettavia ulkopuolisen arvioijan tekemiä selvityksiä. Kuinka päätöksiä voidaan tehdä näin ”talous edellä”, jos kellään ei ole tietoa meneekö muutama satatonnia vai miljoona ja kuinka pian tarvitaan uusia investointeja jo entuudestaan elinkaarensa mahdollisesti loppupuolella oleviin rakennuksiin. Ei ole ihme, jos talous on kuralla, kun päätöksenteko on tällä tasolla..

    Tehty päätös ei käsittääkseni perustunut minkäänlaisiin tehtyihin kustannusarvioihin vaan täysin ”hatusta heitettyihin” summiin, ilmeisestikään sen enempää Tekelle kuin Keskuskoulullekaan ei ole tehty kuntokartoitusta ulkopuolisten asiantuntijoiden toimesta, johon voitaisiin perustaa nyt tehty päätös. Enkä tarkoita kuntokartoituksella nyt kaupunginvirkamiehien tepastelua Teknologiakeskuksella: ”tuohon tarvitaan vähän lamppuja, tuohon vähän ikkunoita, jokapaikkaan lattialämmitys jne”. Tosin tähän käsitykseeni odotan edelleenkin pyytämääni vastinetta kaupungilta, joten pahoittelen jos olen väärässä, mutta parempaa tietoa ei ole annettu.

    Kuntalaisten toimesta on esitetty kaupunginvirkamiehille yhtä luotettavia kustannusarvioita uuden 200 – 250 oppilaan koulun rakentamisesta kuin mihin vedoten olette valtuustossa tehneet päätöksenne. Tai itseasiassa esitetyt kustannusarviot ovat luotettavampia kuin käsittääkseni valtuutettujen päätöksen teossa tukenaan käyttämät ”hatusta vedetyt” summat, koska esitetyillä kustannusarvioilla on rakennettu Suomessa uusia kouluja, joten kustannukset eivät ole olleet edes arvioita vaan toteutuneita summia. Mutta näitäpä ei haluttu käyttää päätöksenteon apuna, koska olisi ehkä jouduttu julkisesti esittämään muita perusteluita Mämmen koulun lakkautukselle kuin maaginen taikasana ”talous edellä”.

  10. Aino Piilonen sanoo:

    Kyläkoulujen lakkautuksessa ollaan menos samaan miinaan kuin aikanaan kodinhoitajien lopettamisessa. Nyt vasta uskalletaan tunnustaa muutamien perhesurmien myötä että yhteiskunnalle päätös tuli kalliimmaksi ja aivan päinvastaiseksi mitä luvut paperilla näytti. Eli kyläkoulujen lakkautuksista tullaan maksamaan vielä kalliisti. Ja kyläkoulut tulevat vielä takaisin kuten kodinhoitajatkin. Keski-suomeen pitäisi saada kyläkoulu seminaari. Päättäjät pitää saada perehdytettyä asiaan. He eivät tiedä mitä ovat päättämässä!!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy