ÄKS

Mielipide Pentti Sulkunen: Biotuotehdas on satavuotiaan Suomen merkittävin investointi

31.10.2017 10:39

Vierailin tyttäreni kanssa Metsä Groupin uuden sukupolven Biotuotetehtaassa 21.10.17. Kuuntelin tehtaan edustajien esitelmiä ja perehdyin opastiedotteeseen, joissa esiteltiin uusia biotuotteita ja kehitysvaiheessa olevia konsepteja. Sulattelin tuotantoon liittyviä lukuja ja visioita omasta näkökulmastani: Olen tehnyt 44-vuotisen työuran hienopaperitehtaassa, jossa valmistettiin myös pergamenttipaperia. Olen nähnyt kehityksen kulun ja saanut tutustua moniin metsäteollisuuden tuotantolaitoksiin ja tuotteisiin.

Uuden biotuotetehtaan kokonaisuuden ymmärtäminen vaati sulattelemista, pohtimista ja lukujen muuntamista. Esimerkiksi tehtaan vuosittainen sähköntuotanto on 1,8 terawattituntia vuodessa eli 1 800 000 000 (KwH) kilowattituntia. Sähkön kulutusta kotitalouksissa kannattaa suhteuttaa biotehtaan sähköntuotannon määrään, jolloin näkee, kuinka paljon tehdas tuottaa sähköä. Voi myös miettiä, kuinka pitkä jono tehtaan käyttämästä puumäärästä (6,5 miljoonaa kiintokuutiota) syntyisi, jos tuo määrä metrisiä halkoja asetettaisiin peräkkäin. Luvut ovat todella suuria, mutta puu hyödynnetään kokonaan eikä mitään mene hukkaan. Lisäksi yhtä kaadettua puuta kohden istutetaan kolme tilalle. Nykyteknologian ansiosta tehtaan päästöt ovat minimaalisia suhteutettuna tuotantomääriin ja verrattuna vuosikymmenten takaisiin päästöihin. Tehdas on mukana kehittämässä myös ympäristöystävällisiä tapoja tuottaa tekstiilikuituja ja muita konsepteja.

Tehtaan rakentaminen ja käynnistäminen etuajassa on suoritus vailla vertaa. Vastuuhenkilöt, rakentajat ja koko ketjussa työskentelevät saavat olla ylpeitä tästä tehtaasta. Tehdas on satavuotiaan Suomen merkittävin investointi, myöskin ekologisesti. Metsäteollisuudessa jatkuvuus on tärkein voimavara.

Pentti Sulkunen

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy