ÄKS

Mielipide: Rahaa riittää, tahtoa ei

18.02.2019 11:13

Raha on mielenkiintoinen väline. Välillä sitä ei ole laittaa mihinkään ja välillä sitä riittää mihin vain. Tämän olen havainnut, kun olen seurannut viimeaikaista poliittista keskustelua.

Puhumme paljon ikäihmisten hoitajamitoituksen nostamisesta edes kohtuulliselle tasolle, joka maksaisi arvioiden mukaan noin 200- 250 miljoonaa euroa vuodessa. Paljon on puhuttu myös tehdyistä leikkauksista perusturvaan ja koulutukseen, joita hallitus on perustellut valtiontalouden heikolla tilalla. Samaan aikaan keskustelemme tehdyistä ja tulevista miljardiluokan veronkevennyksistä sekä puolustusmenojen tuntuvasta kasvattamisesta uusien hävittäjähankintojen muodossa.

Suunnitellut 64 hävittäjää maksavat arvioiden mukaan noin kymmenen miljardia euroa ja koko niiden elinkaari mukaan lukien kustannukset ovat jopa kolmekymmentä miljardia euroa. Sininen tulevaisuus on esittänyt hävittäjien määrän nostamista jopa sataan, jolloin kustannukset ovat huomattavasti tätäkin suuremmat. Kokoomus puolestaan jatkaisi verotuksen keventämistä tulevalla eduskuntakaudella ja eittämättä tekisi tämän edelleen hyvätuloisia suosivalla tavalla.

Samaan aikaan kun puolueet esittävät omia tavoitteitaan on valtiovarainministeriön virkamiehet antaneet omat madonlukunsa. Valtiovarainministeriön mukaan kestävyysvajetta on kurottava umpeen seuraavalla eduskuntakaudella noin kahdella miljardilla, joko menoja karsimalla tai veroja nostamalla. Tämä ei yllättänyt, sillä en ole ikinä nähnyt tilannetta, jolloin tältä taholta ei olisi vastaavia vaatimuksia esitetty.

Onko todella näin, että keskustelemme vanhusten hoidon riittävyydestä samaan aikaan kun mietimme miljardien laittamista lähinnä hyökkäystarkoituksiin oleviin hävittäjiin? Onko todella näin, että keskustelemme verotuksen keventämisestä samaan aikaan kun tuskailemme meillä olevaa köyhyyden määrää?

Uskottava maanpuolustus on tärkeää mutta meidän tulee tarkastella kriittisesti myös hävittäjähankintojen määrää, mikäli haluamme varautua yhä kasvavaan hoidon tarpeeseen vanhustenhuollossamme. Meidän tulee myös uskaltaa sanoa, että ylisuuriin veronkevennyksiin tulevalla eduskuntavaalikaudella ei ole varaa, ennen kuin olemme saaneet perusasiamme Suomessa kuntoon.

Lopuksi vastaus kirjoitukseni otsikkoon. Politiikka on arvovalintoja ja arvovalintamme ohjaavat päätöksentekoamme.  Minun arvovalintani on, että ensin pidetään huolta heistä, jotka siihen eivät itse kykene. Tähän kuuluu ennen kaikkea hoitoa tarvitsevat vanhuksemme ja lapsemme. Tulevalla eduskuntakaudella on aika nostaa myös köyhyydessä elävät eläkeläiset, työttömät, opiskelijat sekä lapsiperheet sille tasolle, jota sivistysvaltiolta on lupa odottaa. Tähän meillä on varaa, mikäli tahtoa riittää.

Juho Kautto, varapuheenjohtaja, Vasemmistoliitto

Vastaa

  1. M sanoo:

    Vaikea ymmärtää vasemmistolaisen ajatusmaailmaa. Kirjoitat, että veronkevennykset ovat huono juttu ja annat ymmärtää, että valtio saisi enemmän tuloja nostamalla veroja. Asia ei ole aivan näin yksinkertainen kuin annat ymmärtää. Esim, ansiotulojen kireä verotus heikentää Suomen talouden pitkän tähtäyksen näkymiä erityisesti siksi, että korkean osaamistason työntekijöiden kansainvälinen liikkuvuus jatkaa todennäköisesti kasvuaan. Toinen juttu, jonka voisin mainita. Yritykset saivat vuonna 2014 suuren verohelpotuksen, kun kookomus kevensi yhteisöveroa kerralla 24,5 prosentista 20:een. Tämän seurauksena yhteisöveroa kerättiin vuonna 2017 6,127 miljardia euroa kun taas ennen veron laskua (verovuosi 2014) valtion kassaan kilahti 3.8 miljardia euroa, eli veronlaskun seurauksena valtio tienasi peräti 2.3 miljardia euroa enemmän.

    Verotuksen tulee olla kevyttä ja kilpailukykyistä, jotta saamme suomeen houkuteltua yrityksiä ja tämän mukana tulevia työpaikkoja.

    Asioita joista meidän tulisi luopua on yritystuet ja muut pöhköt valtion myöntämät tuet. Esim tämä sinun kannattama maneesihanke konginkankaalle, joka on malliesimerkki siitä kuinka vasemmistolainen on tuhlaamassa yhteiskunnan varoja pientä piiriä hyödyntävään hankkeeseen.

    1. P sanoo:

      M kirjoitti rehellisesti ja hiukan opettikin viisasta miestä, eduskuntaankin pyrkivää. Mielestäni Suomen politiikasta löytyy nyt 2 populistista ryhmää: Kauton edustama ja Halla-Ahon johtama ryhmä. Luulen, ettei puolueet kuitenkaan ole asioista ihan samaa mieltä.

    2. Ilmarinen sanoo:

      Ämmän tulkinta yhteisöveron laskun osuudesta yhteisöveron tuoton nousuun on turhan yksioikoinen. Tuoton muodostuminen on monimutkaisempi juttu ja perustuu suuresti yhtiöiden tulosten käsittelyn strategioihin,

      Ämmän on syytä huomata, että veron alentaminen tapahtui valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen esittelystä. Eri asia on, haluavatko demarit sillä leveillä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy