ÄKS

Mielipide Väestöliitto: Suojaikärajan tarkoituksesta

21.02.2018 11:53

ÄKS-lehti uutisoi Äänekosken valtuuston päätöksestä hyväksyä maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille kuntalaisille. Väestöliitto onnittelee Äänekoskea erinomaisesta päätöksestä!

Uutisen mukaan valtuustosalissa keskusteltiin myös suojaikärajasta. Kuvaus keskustelusta herätti meissä tarpeen tarkentaa, mistä suojaikärajassa on kyse.
Suojaikäraja on yleisesti käytössä oleva termi. Suomessa suojaikäraja erilaisten seksuaalisten tekojen osalta on 16 vuotta ja jossain tapauksissa 18 vuotta.

Suojaikäraja ei kuitenkaan ole ehdoton nuorten välisten seksisuhteiden osalta.
16 vuoden suojaikärajan tarkoituksena on pyrkiä vaikuttamaan siihen, ettei aikuinen tai alle 16- vuotiasta selkeästi vanhempi toinen nuori ryhtyisi seksuaaliseen tekoon (esimerkiksi seksuaaliset ehdotukset, hyväilyseksi, suuseksi) tai olisi yhdynnässä alle 16- vuotiaan kanssa.

Rikoslain 20. luvussa on kuitenkin seurustelusuhteita koskeva niin sanottu rajoitussäännös. Tämän rajoitussäännön tarkoituksena on olla rankaisematta nuorten yhteisymmärryksessä tehdyistä seksuaalisista teoista tai yhdynnästä, joissa toinen on yli 16- vuotias ja toinen on alle 16- vuotias.

Tällöin kuitenkin säännöksen täyttymisen ehto on, että nuoret ovat henkiseltä ja fyysiseltä kehitykseltään lähellä toisiaan, se perustuu molemminpuoliseen suostumukseen eikä tekoihin liity painostusta, pakottamista tai väkivaltaa. Samoilla perusteilla laki ei myöskään kiellä alle 16 vuotiaiden nuorten välistä seksiä.

Väestöliitto:  

Kirsi Porras, erityisasiantuntija – nuorten seksuaalisen väkivallan kohtaaminen ja ehkäisy

Miila Halonen, nuorisolääkäri

Sari Hälinen, nuorten seksuaalikasvatuksen asiantuntija

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy