ÄKS

Miesten turinointia tarjolla Koskelassa

15.01.2019 15:24 (muokattu 15.01.2019 15:34)
Koskelan turinatuokiossa ei tarvitse höpötellä itsekseen.
Turinatuokio starttaa ensi viikolla.

 

Turinalle ja turinoinnille voidaan nähdä monenlaisia merkityksiä. Turina on juttelua, rupattelua, keskustelua, ajatusten vaihtoa, porinaa, puhetta, jne. Tämänkaltaisella toiminnalla on myös ilmiselvä sosiaalinen, yhdessäolon ja mukana olemisen merkitys. Turinointi kun useimmiten liittyy jotenkin muihin ihmisiin, vaikka toki itsekseenkin voi ihminen puhua.

Jotta itsekseen puhumisen osuus jäisi vähemmälle, Koskelan Setlementti järjestää miehille suunnatun turinatuokion. Turinointi voi olla vapaata keskustelua tai myös ajatusten vaihtoa etukäteen pohjustetusta aiheesta kahvikupposen äärellä.

Koskelasta kerrotaan, että tuokion tarkoitus on saada aikaan matalan kynnyksen keskusteluporukka. Turinatuokio nimenä kuvastaa sitä, miten keskustelu -käsitteelle voi löytyä miehille ominaisia tasoja ja merkityksiä.

– Kaiken kaikkiaan turinatuokiossa mennään fiilingin ja myös osallistujien toiveiden mukaan. Tuokioiden käynnistyttyä kysellään osallistujilta, haluavatko he joinakin kertoina turinatuokion vetäjän etukäteen pohjustamia keskusteluaiheita. Teemat voivat liittyä esimerkiksi luontoon, urheiluun, musiikkiin, matkailuun, kulttuuriin tai terveyteen, tuokion vetäjä Jouko Laaksonen kertoo.

Miesten turinatuokio kokoontuu joka toinen viikko torstaisin klo 14.15 – 15.45 Koskelassa. Ensimmäinen kokoontuminen on torstaina 24. tammikuuta 2019. Tuokioon voi ilmoittautua asiakasneuvonnan kautta (puh. 0400 115 360 tai 0400 115 366) tai Koskelan nettisivuilla.

RIINA NYGRÉN
riina(at)aksa.fi

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy