ÄKS

Mikko Niskaselle ei perusteta omaa museota

10.08.2018 15:52
Mikko Niskanen oli esillä Keski-Suomi-päivässä toukokuussa Paviljongissa. Hyvin pienesti tosin.

Äänekosken vapaa-aikalautakunta päätti 7. elokuuta, ettei Äänekoskelle perusteta itsenäistä museota Mikko Niskaselle.

 

Aloitteen Mikko-museosta teki Konginkankaan kotiseutuyhdistys Kömin kilta.

Vaikka erillistä Mikko-museota tulekaan, Mikko Niskasen perintöä ei tulla hautaamaan. Lautakunta kehottaa olemassa olevaa museotyöryhmää huomioimaan Mikko Niskasen elämäntyön vaalimisen osana museohankkeen valmistelua.

Kaikki olivat sitä mieltä, että Mikko on tärkeä äänekoskelainen ja tärkeä konginkankaalainen. Kyllähän se näkyy, että Mikko on merkittävä henkilö. Emme nähneet, että museoita olisi kahdessa paikassa nyt kun tehtaan vanhaan pääkonttoriin on tulossa museotoimintaa. Näissä museoissa tullaan panostamaan myös Mikon perinnön näkyvyyteen, sanoo vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja Jari Halttunen.

Museotyöryhmän tehtävänä on pohtia Metsä Boardilta hankittujen Kuhnamontiellä sijaitsevien kiinteistöjen käyttöä museotoiminnassa. Työryhmän museosuunnitelma valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Kaupunginmuseon yksi päätehtävistä on vaalia Mikko NIskasen perintöä. Kunhan museo saadaan paikalleen, tämä valtakunnallisesti päätetty tehtävä tulee näkymään, kertoo museotyöryhmän puheenjohtaja Jupe Pohjolainen.

Mikäli Mikko Niskasen perintö jossain vaiheessa aiotaan nostaa esille museossa, toivovat miehen lapset Piia, Marika ja Jorma, että museo olisi Äänekoskella.

– Olemme tulleet sisarusten kesken siihen tulokseen, että Äänekoski olisi Mikko-museolle parempi paikka. Hänhän on syntynyt Äänekoskella. Äänekoskelle on turistien helpompi tulla, siellä olisi enemmän kävijöitä ja myös enemmän tekijöitä ja auttajia. On otettava huomioon turvallisuus, organisaation suuruus ja kaikki näkökohdat. Jos samassa yhteydessä olisi tehdasmuseo, kaupunginmuseo, kotiseutumuseo ja taidemuseo, olisi kävijöitä enemmän. Ja kun tehtaalle tulee vieraita kierrokselle, voisi yksi kierroksen etappi olla nämä museot ja Mikko-näyttely, Jorma Niskanen sanoo.

 

 

Vastaa

  1. Äkiin kulttis sanoo:

    Kateus vie Mikoltakin museon. Legenda onneksi elää.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy