MIKON MATKASSA XIV: AJOLÄHTÖ osa 2: Anitta Väisänen päätyi elokuvarooliin kesken työpäivän

Anitta Väisänen on tuttu kasvo äänekoskelaisesta teatterimaailmasta. Salainen haave elokuvaroolista toteutui, kun työpäivä katkesi Markku Hannulan pyyntöön tulla mukaan Mikko Niskasen elokuvaan Ajolähtö.

Anitta Väisänen on Äänekosken Shirley Temple. Lapsuudessa häntä kärrättiin polkupyörän tarkalla lausumaan tilaisuudesta toiseen. Myöhemmin hän valloitti Koskelan, työväentalon ja kansantalon näyttämöitä muun muassa Äänekosken teatterin menestysnäytelmissä Lily&Lilyssä ja Decameronessa. Hän on päässyt kättelemään tv-ohjelmassa Tauno Paloa, mutta salainen haave elokuvaroolista toteutui, kun Mikko Niskanen otti hänet elokuvaansa Ajolähtö.

Anitta Väisäsen isä, Matti Hakala, on lähtöisin Konginkankaalta ja tunsi Niskaset. Anittalla ei itsellään ollut aiempaa kontaktia Mikko Niskaseen, vaikka olikin tiiviisti  mukana paikallisessa teatteritoiminnassa.

– Paitsi että olihan Mikko käynyt huoltamolla jossa olin töissä, Markkamäessä asuva, nyt eläkkeellä oleva Anitta sanoo.

MIKON LUOTTONÄYTTELIJÄ ja –ystävä liimattalalainen Markku Hannula oli Anitta Väisäselle tuttu teatterimaailmasta.

– Olen ollut nuoresta asti näytelmätouhuissa mukana, lausuin lapsena ja eipä ollut niin pientä juhlaa, etten olisi ollut esiintymässä. Iso kiitos opettaja Aune Sparfille kannustuksesta ja koulutuksesta ilmaisun saralla.

Olipa Anita päässyt kerran olemaan televisiossa ohjelmassa Jokeri.  Vuonna 1965 hän sai Mainos-tv:ltä kutsun tulla ohjelmaa lausumaan esittämään Kirsi Kunnaksen runoja – samaan lähetykseen, missä oli itse suomalaisen valkokankaan kirkkain tähti Tauno Palo. Kun lausuntaharrastus hiipui, Anitta hyppäsi mukaan näyttämölle ja moniin näytelmiin vuosikymmenten ajaksi.

– Koskelassa tutustuin Markku Hannulaan. Hän ohjasi näytelmäpiiriä, jossa kävin monien vuosien ajan.

Heinäkuussa, vuonna 1982 tuiki tavallinen työpäivä katkesi yllättäen, kun Hannula astui Kotakennääntiellä sijaitsevan huoltoaseman ovesta sisään. Hänellä oli tärkeää asiaa kassan takana seisovalla Anittalle.

– Oli aamupäivä, kun Markku tuli ja sanoi, että nyt lähdetään elokuvan tekoon. Minä tietysti ihmettelin, että mitähän se nyt höpöttää.

Anitta oli kerännyt pikkutyttönä purukumipapereista filmitähtien kuvia ja haaveillut pääsevänsä filmiin. Pääseminen elokuvaan oli ollut minulle salainen haave.

– Sanoin, ettei tuollaisella asialla saa leikkiä. Markku jankkasi, ja kysyi, että pystynkö lähtemään. Työnantaja sanoi minulle, että ala mennä jo, Anitta huokaa.

Kaikki kävi silmänräpäyksessä. Anitta riisui työvaatteensa ja hyppäsi Hannulan kyytiin kohti Liimattalaa.

– Se oli ihanaa unelmaa, jota en tahtonut uskoa todeksi ollenkaan.

Hannula kertoi, matkalla mistä on kysymys. Mikko filmasi elokuvaa työnimeltään Vuosi elämästä ja Anittaa tarvittiin näyttelemään yhden pääosan esittäjän äitipuolta. – Minulla ei ollut mitään hajua tästä elokuvasta.

Elokuvasta tuli Ajolähtö ja Anittasta Latea esittävän Tero Nivan äitipuoli.

MATKA PÄÄTTYI kuvauspaikalle, Lepistön talon pihaan. Anitta katsoi auton ikkunasta kuinka kuvaukset olivat täydessä käynnissä.

– Mikko hääri pihamaalla valkoiset hanskat käsissään. Kun epäilin omia kykyjäni, Mikko tuumasi: ”Kyllä sinä osaat kun isäskin osasi”, Anitta nauraa.

Hänen isänsä oli toiminut sota-aikaan viihdytysjoukoissa, ja Mikko tuntui olevan tästä tietoinen.

Mikko kertoi, että Anita on Latea näyttelevän Tero Nivan isän uusi puoliso. Late ei pitänyt uudesta äitikokelaasta ollenkaan. Isää näytellyt Kauko Hynninen ei ollut Anittalle tuttu entuudestaan. Eikä tuttua ollut myöskään kanalan hoito. Laten isällä oli nimittäin suurkanala, jossa kohtaus kuvattiin.

– Tunnistin tämän elokuvapuolisoni jostain elokuvasta. Apulaisohjaaja Matti Ijäs oli myös minulle tuttu televisiosta.

Kun kalusto oli valmiina kohtausta varten, Mikko antoi Anittalle käskyn:

– Menet kanalaan ja alat syöttää kanoja. Minä ajattelin, että ei hyvänen aika, enhän minä osaa. En ollut ikipäivänä käynyt kanalassa!

Roolivaatteiksi kelpasivat juuri ne, jotka Anitalla sattui päällänsä olemaan.

– Pitkä farkkuhame, ja lisäksi päälleni annettiin vielä vihreä navettatakki. Kaikki tapahtui nopeasti, enkä ennättänyt edes jännittää.

Mikko heltyi näyttämään Anittalle kuinka kanoja syötetään.

– Sinne minä sitten menin, ja heittelin jyviä, ja kamera kävi.

KOHTAUS MENI  kerralla purkkiin. Toinen kohtaus olikin jo vaativampi, kun pelkkä läsnäolo ja toiminta ei riittänyt. Juuri ennen seuraavaa ottoa Anitta sai käteensä Mikon käsin kirjoittamat repliikit.

Kohtauksessa Late on lähdössä jonnekin, kun Anitta pyytää häntä kanalaan isänsä avuksi.

– Isäs pyytää sua kanalaan. 

– Ei kiinnosta. 

– Menisit nyt kun tarttee apua. 

– Riittää kun huora on aina vieressä. 

– Minä en ole mikään huora!

– Mikäs sitten? Äitikö? Ei liikuta minua.

– Kävisit vähän auttamassa häntä. 

Tämäkin kohtaus meni filmille kertaotolla. Mikon tapa tehdä töitä oli hyvin impulsiivista. Anitta Väisäsen kanssa kuvattu kohtaus on siitä elävä esimerkki.

– Mikko ei antanut minulle mitään neuvoja ilmeistä, äänenpainosta, kehon kielestä tai muusta ilmaisusta. Hän vain sanoi, että lähde kävelemään tuohon suuntaan ja sano mitä lapussa lukee. Kaikki kävi niin äkkiä, etten ennättänyt edes ajatella jännittäväni.

Elokuvassa on myös kolmas kohtaus, jossa Anita vilahtaa.

– Katson makuuhuoneen ikkunasta, kun Late lähtee pois kotoa. Muistan, kuinka huoneeseen asennettiin lamppuja ja minun piti katsoa yöpaidassani Laten perään.

Mikon kirjoittama repliikki. Tällaisia lappuja sai moni näyttelijä tai avustaja käsiinsä. Mikon impulsiivinen työskentelytapa näkyy juuri tässä dokumentissa.

LIIMATTALASSA KULUI koko päivä, kun Anitta jäi seuraamaan muiden kohtauksien kuvaamista.

– Kuvattiin syksyä. Oli kesä joten puiden lehtiä maalattiin keltaiseksi ja punaiseksi. Ajattelin, että noinko se tuokin tehdään, ja että kaikkihan on elokuvissa mahdollista.

Päivän päätteeksi Mikko istutti Anittan valkoisen Mersunsa etupenkille.

– Kävimme Käpykolossa. Mikko esitteli koko Käpykolon minulle ja oli hyvin ystävällinen ja kiireettömän oloinen. Kun istuimme illallispöytään, niin silloin minä vasta jännitin!

Ajolähdön kuvausryhmä ja osa näyttelijöistä asui elokuvanteon aikaan Käpykolossa. Se oli viimeinen kesä, jonka Mikko sai Käpykolossaan viettää. Sieltäkin oli jo ajolähtö loppusuoralla.

ANITTA SAI kutsun kutsuvierasnäytäntöön Jyväskylään elokuvateatteri Maximiin. Päivä 5.2.1982 on jäänyt mieleen rakkaana ja jännittävänä.

– Silloin se vasta jännitti! Elokuvateatteri oli täynnä väkeä ja näyttelijät ja avustajat vietiin valkokankaan edustalle. Meidät esiteltiin ja Mikko piti pienen puheen.

Elokuvan juoni paljastui vasta sitä katsoessa. Laten kohtalo järkytti.

– Kyllä siinä tunteet nousivat pintaan. Vaikka roolini elokuvassa oli pieni, se oli minulle todella suuri juttu. Olinhan mä päässyt elokuvaan, vieläpä sellaiseen joka sai yleisöltä ja kriitikoilta hyvän vastaanoton.

Myöhemmin Anitta pääsi vielä avustamaan Auli Mantilan tv-sarjaan Hopeanuolet, jota kuvattiin Hotelli Hirvessä ja Äänekoskella kuvattuun, Jarmo Lampelan elokuvaan Joki. Tiedä kuinka moneen elokuvaan hän vielä ennättää?

– Surmanluodit on Mikon tuotannosta minulle ykkönen. Mikko paneutui siihen niin täysillä. Tulee aivan kylmät väreet kun ajattelee. Seuraavaksi tulee Käpy selän alla -elokuva. Kävin katsomassa sen Työskillä kahdesti. Se oli rohkea elokuva ja kosketti jotenkin syvästi. Kun ei omaansa kehtaa kehua, laitetaan Ajolähtö kolmannelle sijalle, Anitta laskee vaatimattomasti.

Ajolähdön näyttelijät sekä kuvaus- ja tuotantoryhmä viihtyivät hyvin Käpykolossa. Kuvasta voi bongata näyttelijät Tero Niva, Timo Torikka, Heikki Paavilainen sekä Sanna Majanlahti. Näkyypä kuvassa olevan myös äänekoskelainen valaisija, Keijo Venhokin, Mikosta katsoen vasemmalla.

TEKSTI MARJO STEFFANSSON, KUVAT NATIONAL FILMIN ARKISTO JA MARJO STEFFANSSON