ÄKS

Missä osaava työvoima?

20.08.2018 16:24 (muokattu 20.08.2018 16:25)
Teollisuusliiton väki vietti päivän paikallisten tehtaiden henkilöstön kanssa.
Teollisuusliiton johto vieraili Äänekoskella Metsä Woodin ja Valtran tehtailla nähdäkseen ruohonjuuritason toimintaa ja sen tulevaisuuden näkymiä.

 

Teollisuusliitto syntyy, kun Metalliliitto, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ja Puuliitto yhdistyvät vuoden alussa. Uudelle liitolle on asetettu paljon toiveita.

– Haluamme kiertää tehtailla, että näemme missä ollaan menossa ja mihin suuntaa asioita tulee viedä. Nämä asiat pitää tietää, mikäli vielä otetaan matsia Sipilän kanssa. Pitää tietää tukistetaanko, vai lyödäänkö heti kumoon, Teollisuusliiton 1. varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo.

Uuden Teollisuusliiton tehtävä on parantaa työntekijöiden asemaa ja saada heidän äänensä kuuluviin. Tällä hetkellä ääni kertoo yhtenäistä sanomaa.

– Menee miltei mihin tahansa, niin sanoma on sama ”Kiky pois!”. Se on jäänyt myrkyksi ihmisten mieliin eikä sitä siedetä, mikä on ememmän kuin ymmärrettävää. Eniten kismittää se ylimääräinen 24 tuntia. Paine Kikyn purkamiseksi on kova ja se on ensi vuonna tapetilla, Teollisuusliiton edustajat sanovat.
– Suurin pettymys oli se, että Sipilä kaikkien raskaiden päätösten jälkeen viittasi kintaalla sovituille asioille. Me laitoimme pään giljotiiniin ja se pysäytettiin millin päähän. Sipilä vei lopulta sen viimeisenkin millin, Lehtonen sanoo.

Molempien yksiköiden tulevaisuus näkyy kirkkaana ja olemme todenneet kasvaneen buumin ja tilauskannan lisääntymisen. Laakerit pyörii punaisena ja tekee sitä mistä Suomi elää, Lehtonen sanoo.

– Teollisuusliiton yksi tärkeimmistä tehtävistä  on varmistaa teollisuuden toimintaedellytykset jatkossakin, Teollisuusliiton viestintäasiantuntija Veli-Matti Kauppinen sanoo.

Toimintaedellytysten varmistamisessa on muutamia suuria haasteita.

– Molemmissa yksiköissä olemme saaneet huomata, että uusien ihmisten rekrytointi on koko ajan hankalampaa. Tekijät pitää etsiä joka kiven ja kannon alta. Tällä hetkellä maksamme päivärahaa ainoastaan noin 10 000 hengelle ja näkyvä trendi on, että kohta tuo numero tippuu kahdeksaan tuhanteen.

Syy nykytilanteeseen löytyy peilistä.

– Olemme omilla toimillamme ajaneet alan tähän tilanteeseen, sillä olemme laiminlyöneet toisen asteen koulutuksen. Pitkän aikaa ylikoulutettiin insinöörejä ja insinöörin insinöörejä. Luulimme, että savupiipputeollisuus olisi nähty ja että Suomi eläisi iduista ja komponenteista, mikä ei tietenkään ollut totta. Nyt sen laiminlyönnin tulos näkyy, Lehtonen sanoo.

Vaikka toiseen asteeseen haluttaisiin panostaa, uskovat Teollisuusliiton edustajat, että korjausliikkeessä menisi useampia vuosia.

– Menee viitisen vuotta, että nämä koulutetut näkyvät työelämässä. Pitäisi myös varmistaa, että työntekijät ovat työmarkkinakelpoisia ammattilaisia. Tämän on iso ja surullinen haaste.

Vastaa

  1. Pia sanoo:

    Näinpä näin. Käsityötunnit ja valinnaisuus tulisi palauttaa entiseen loistoonsa myös peruskouluissa. Käsillä tekemisen taito lähtee ihan ruohonjuuritasolta. Lisäksi pitäisi muistaa, että tyytyväinen työntekijä pitää huolta myös työnantajan asiakkaista ja yrityksestä.

  2. Ex valtralainen sanoo:

    Mistähän johtuu ettei työntekijöitä löydy?! Kyllä se näilläkin kylillä puskaradio pelaa. Lisää vaan saksalaisia konsultteja tehtaaseen niin homma toimii…

  3. Shillälailla sanoo:

    Tämän päivän trendi on vuokratyövoima.Ei ole ihme jos tekijöitä ei löydy.Maksetaan Tessin minimiä.Amerikan tuulet taitaa puhaltaa ACCOlla aika lailla voimakkaasti.

  4. Ei enää Valtralle sanoo:

    Eipä kyllä ihmetytä jos ei työvoimaa tuonne löydy. Aika paljon on duunareiden olot huonontunut 5 vuoden sisällä. Tehdään hyvää tulosta emoyhtiölle työntekijöistä välittämättä, onneksi itse päässyt tuolta jo aikoinaan pois.

  5. Ihme valittajia. sanoo:

    Mistähän nämä valittajat keksii nämä kommenttinsa. Missään muualla ei ilman tutkintoa saa niin hyvää palkkaa kuin Valtran linjastolla. Ja oppivat samalla ammatin, josta voi poikia vaikka mitä jos omistaa positiivisen ja työtäpelkäämättömän asenteen. Valmetin autotehtaalla ei saa läheskään samaa rahaa ja tahti on vielä kovempi. P.S. Jos valittaa jostain firmasta, niin se nimi kannattaa opetella kirjoittamaan oikein. Ex Valtralainenkin on varmaan ihan syystä Ex-Valtralainen asenteen perusteella. Että mua pistää vihaksi nämä asennevammaiset ihmiset, jotka ei arvosta paikallisia työantajia.

    1. Valtralainen sanoo:

      Lähde sinä vain tekemään kieli ruskeana 6 päivää viikossa ilman ylityökorvausta.

      1. Slurps sanoo:

        Tekevätkö oikeasti ilman ylityökorvauksia???Ei hyvää päivää,jos näin on…..Ruskeakielet ja Loimaankassalaiset ajavat nuo paikat turmioon.

        1. Kiky sanoo:

          Kyllä se on ihan liiton miesten tekemä sopimus, eikä Loimaankassan miesten tekemä. Tämä on sitä paikallista sopimista..

  6. Ei ay-mies sanoo:

    ”Kiky pois”. En vaan ymmärrä, ettei ay-mies ala ymmärtää, mistä edes puhuu. Minä ymmärrän asian niin, että pienistäkin asioista positiivinen kehitys voi olla kiinni. Kiky on ollut pieni tekijä siinä, että talous on valtakunnassa ollut reippaassa kasvussa ja työttömyys laskussa. Ay-miesten puheet tarkoittaisivat, että pyrittäisiin negatiiviseen talouskehitykseen. Niin kauan kuin ay-miehet puhuvat näitä pehmoisia, Suomella ei ole toivoa. Yritysten tulee menestyä ja se ja vain se takaa työntekijöiden hyvinvoinnin ja työpaikkojen säilymisen. Kun tuotanto laskee ja yritykset alkavat pärjätä huonommin, silloin yritykset joutuvat sopeuttamaan. Ja sehän on useimmiten tarkoittanut lomautuksia ja irtisanomisia.

    1. Slurps sanoo:

      Kiky ei ole vaikuttanut Suomen talouden nousuun millään lailla.Talous on noussut markkinatilanteen paranemisen johdosta.Kiky sitä vastoin on aiheuttanut eripuraa ja tuotannon laskua menetettynä motivaationa.Keskustalainen vaan ei tiedä miten työelämässä toimitaan.Siellä on tiettyjä käyttäytymis sääntöjä joita kannattaa noudattaa.

    2. Ei enää Valtralle sanoo:

      Joo kyllä palkka on varmasti Tes:sin mukainen mutta, niinkuin kirjoitin työhyvinvointi on laskenut aika paljon kun tehdas meni ulkomaalaisomistukseen. Vaikka yritys menestyy niin ei se sitä meinaa että työntekijät viihtyvät.Ja verotulotkin taitavat mennä nykyään ulkomaille..

    3. Kikyttäjä sanoo:

      Minne se tuotanto laskee?Alleen?Housuihinko??.Joo ei muuta kun johdolle, ja keskijohdolle lisää palkitsemista niin homma alkaa toimimaan.Tuo tuotannon siirtämis virsi on jo vanha laulu.No siirrä se tuotanto sitten pois,jos voittoa haluat.Vai tuliko Kiina jo kokeiltua?No mitäpä opit?Etpä niin kerrassaan mitään.Vai pitäiskö ottaa”työvoimaa”rajojen takaa?.

  7. Hanski sanoo:

    Eipä niitä ainakaan kortistossa ole. Jos olisi, ne eivät olisi kortistossa. Siellä on vain rupusakki, jolle työ on kirosana ja itsensä elättäminen työllä ihan liian työläs vaihtoehto sohvalla makuulle ja Kelan lappusten täyttelylle.

    Toisen asteen koulutus on nykyään samanlaista kuin ammattikorkeakouluopetus: opettajan näkee kurssin ekalla tunnilla ja sen jälkeen loput tehdään omatoimisesti netissä. Jos ei viitsinyt tai kyennyt oppimaan luku- ja kirjoitustaitoa peruskoulussa, jos ei vanhemmilta perinyt kuin keskinkertaiset tai niukat henkiset eväät, ei pärjää.

    Tämä on poliittisen päätöksenteon tulosta. Poliitikot päättävät enintään neljän vuoden perspektiivillä, vaalikauden mittaisen, vaikka tähtäin pitäisi olla kymmenen, kaksikymmentä vuotta tulevaisuuteen.

    Mitä muuta voi odottaa porukalta, joka ei osaa omaa graduaan tehdä, vaan varastaa sen toiselta. Joka nostaa kulukorvausta asuakseen saunassa, jossa ei saa asua. Joka erikseen vaatii vuokrasopimusta muutettavaksi niin, että voi erehdyttää eduskunnan kansliaa.

    Meillä on ollut kymmenen (10) porvarivetoista hallitusta peräkkäin. Tätä porvarit saavat aikaan. Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät, eriarvoisuus aiheuttaa kähinöitä ja rappeuttaa koko maan.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy