ÄKS

Monitoimihallin osto puhutti kaupunginvaltuustoa – ostolle vihreää valoa äänestyksen jälkeen

10.06.2019 19:35 (muokattu 10.06.2019 21:51)
Monitoimihallin osto puhutti valtuustoa.
Kaupunginvaltuusto päätti myöntää 5,3 miljoonan euron lisämäärärahan Lehto Tilat Oy:n kesäkuun alussa lähettämän tarjouksen monitoimihallin ostamiseen äänin 34-9. 

 

Monitoimihalli valmistuu kesäkuun loppuun mennessä Kotakennääntien Nelostien puoleiseen päähän. Kaupunginvaltuusto päätti, että 15 vuoden vuokrasopimus unohdetaan, ja kaupunki lunastaa monitoimihallin omakseen. Näin ollen kaupungin lainakanta kasvaa kiinteistön oston myötä 5,3 miljoonalla eurolla. Laina-ajaksi on laskettu 20 vuotta, se tarkoittaa, että lainaa tullaan lyhentämään 265 000 euroa vuodessa. Kauppahinta sisältää rakennuksen lisäksi kiinteistöä palvelevat kunnallistekniset liittymät. Tarjous on voimassa syyskuun loppuun saakka.

Tähän saakka voimassa olleen pääomavuokrasopimuksen mukaisesti kaupungin käyttötalouskulut kyseisen määräaikaisen, 15 vuoden vuokrasopimuksen ajalta olisivat olleen 6,9 miljoonaa euroa – ostopäätöksellä säästöä tuli 1,6 miljoonaa euroa.

Monitoimihallin hankinta on puhuttanut valtuustoa useaan otteeseen. Esiin tuotiin monitoimihallihankkeen valtuustokäsittely syyskuussa 2017, jolloin käsiteltiin periaatepäätöstä kolmen hallin osalta. Tällöin yhdellä nuijan kopautuksella päätettiin ryhtyä viemään kolmea hallihanketta eteenpäin. Alkuperäisessä päätöksessä päätettiin, ettei monitoimihalli tule kaupungin omistukseen, vaan kaupunki toimii hallissa käyttäjän roolissa.

– Hallista on puhuttu ja numeroita on nähty. Hylätään 5,3 miljoonan euron tarjous ja teen vastaesityksen, jossa velvoitetaan virkamiehiä neuvottelemaan hinta uudestaan, Lauri Lax (ps) sanoi eikä ollut valmis hyväksymään hallituksen jo hyväksymään tarjousta.

– Neuvottelukehotus ei ole tämän valtuuston kokouksessa päätettävä asia, hallintojohtaja Aleksi Heikkilä muistutti.

Joni Kotilainen (ps) ja Erkki Kautto (vas) ja Marko Laitinen (ps), Eila Nurmi (vas) kannattivat  Laxin esitystä.

– Tässä on paljon närää, jo periaatepäätökseen mennäkseni. Synergiaetuja kannattaa selvittää, esimerkiksi sen suhteen, kannattaisiko jäähalli rakentaa Monitoimihallin tontille Suolahden sijaan, Harri Piilonen (kesk) sanoi.

Anna-Riikka Pentinpuro (kesk) oli huolissaan siitä, että valtuustoon tuodaan liikaa lisämäärärahapyyntöjä.

– Ei tehdä niin, että ostetaan kiireellä halli pois. Vuokralaisena olisi hyvä katsoa kuinka halli palvelee käyttäjiä, Pentinpuro kohti.

– Tarkastamme aina tuotteen, ennen kuin se luovutetaan meille. Sopimusehtojen mukaan takuut ovat olemassa ja ne toimivat, tekninen johtaja Tommi Rautjärvi vakuutti.

Leila Lindell (kesk) piti tärkeänä, että ratkaisu hallin ostosta tehdään nyt.

– Jo talouden näkökulmasta katsottuna toivon, että valtuustolla on järki päässä, Lindell sanoi.

Simo Holopainen oli samalla linjalla.

– Ei lähdetä tuhlaamaan veronmaksajien rahoja. Osto on niin paljon edullisempi vaihtoehto kuin vuokraus, Holopainen sanoi.

Risto Kumpu (kesk) liputti kokonaistaloudellista näkökulmaa.

– Lisäksi kokonaiskuva on meillä itsellä hanskassa, Kumpu sanoi.

Seppo Hänninen (kesk) kertoi, kuinka valtuuston iltakoulussa valtuutetut saivat hyvät eväät hallin ostamiseen.

– Saamme monitoimihallin omaan hallintaan, Hänninen sanoi.

– Meillä on vaihtoehtoja kaksi: halpa tai kallis. Luvut on nähty, ja olemme puun ja kuoren välissä. Kysyn vielä on kaupan tekoon tulossa jotain exptemporeita, Timo Pulli sanoi.

Pentti Salminen laski päässään vaihtoehdon, jossa kiinteistösijoittaja ostaisi hallin ja saisi voittoa seitsemän prosentin verran.

– Tämä voisi olla hyvä sijoituskohde, Salminen sanoi.

Pekka Ouli (sd) kertoo kritisoineen hallihanketta matkan varrella moneen kertaan.

– Tarina ei ole nappisuoritus, mutta hallin ostolla pääsemme mahdollisimman vähillä vaurioilla, Ouli sanoi.

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa käyttäjälle RasvakaapeliPeruuta vastaus

  1. Ihmettelevä sanoo:

    Olisiko ensin kannattanut ottaa tilat käyttöön ja varmistaa että ne ovat varmasti toimivat. Nyt ostettiin taas sika säkissä.

  2. Hyvinvointia mutta kenelle? sanoo:

    Voitaisko sosiaali- ja terveysmenoihin ottaa myös 5 miljoonan laina?

    Mielenterveys ja vanhuspuolle tarvittaisiin lisää henkilökuntaa.

    Saattaisi olla parempi kansanterveydellinen lopputulema kuin muutaman eliitin kuntoilijan hallilla.

  3. Kiekkoilija sanoo:

    Juu, rakentakaa vaan jäähalli Äänekoskelle. Urholaisilla on yhtä pitkä matka peurunkaan, siellä on hyvä halli =) !

  4. Rasvakaapeli sanoo:

    Taas tuli kaupungille yksi rasite lisää, johon pitää löytyä rahaa, muttei rahaa löydy uimarantojen kunnossapitoon, vaan nekin hoidetaan talkoohommina. Voimailusalin kattovaloistakin osa on neljättä vuotta pimeänä, eikä laitteitakaan uusita vaikka niiden käytöstä joutuu maksamaan loppupeleissä aika paljon vuodessa….

  5. Tahvo Töppönen sanoo:

    Erehtyisköhän pahasti jos väittäis että hallia ei koskaan ollut edes tarkotuskaan vuokrata. Etukäteen sovittuja liipparien juttuja. Vai tuhlaamalla tulee säästöjä !.

    1. marke sanoo:

      Lehto tekee talousohjattua rakentamista ja rakentaa aina kiinteistönsä valmiiksi vuokrattuna.

      Myyjänä on pörssiyhtiö joka on laskenut jo rakennusvaiheessa voittonsa joko vuokrina tai myyntihintana.

      Tässä tapauksessa jokainen osaa laskea, kumpi on edullisempi kaupungille (veronmaksajille) ostaa tai jäädä 15 v. vuokralle.
      Ostamalla säästettiin 20 prosenttia käyttötalousmenoissa.

  6. Pate sanoo:

    Jäähallille on nyt paikka. Äänekoski ansaitsee sen. Ei Suolahteen.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy