ÄKS

Moottoritie Kirrin ja Tikkakosken välillä vihdoin toteen? LVM esittää hankkeelle budjettia ensi vuodeksi

11.08.2017 10:58 (muokattu 11.08.2017 22:34)
Yhdessä vuoden 2021 päätöksen kanssa kokonaissumma kohoaa 50:een miljoonaan euroon. Esimerkiksi kauan kaivatut Konginkankaan keskikaiteet toteutetaan.KuvituskuvaMax Steffansson
Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa budjettisiivua Kirrin ja Tikkakosken väliselle moottoritielle, mutta valtiovarainministeriö tiputti hankkeen ensi vuoden talousarvioesityksestään.

 

LVM nosti valtion ensi vuoden budjettiehdotuksessa esiin pitkään kaavaillun Kirrin ja Tikkakosken Nelostien osuuden muuttamisen moottoritieksi.

Tieosuuden parantamista ollaan jännitetty pitkään, sillä välille on olemassa vuonna 2015 valmistuneet tiesuunnitelmat mutta rahoitusta hankkeelle ei ole vielä tähän päivään mennessä saatu. Yksi moottoritielle tehty tiesuunnitelma on jo ehtinyt vanhentua ja saman ollaan pelätty tapahtuvan myös nykyisille, noin miljoonan maksaneille, suunnitelmille.

Jyväskylän pohjoispuolen Nelostien remonttia ministeriö perustelee maankäytön ja liikenneyhteyksien parantamisen lisäksi muun muassa biotuotteiden raaka-ainekuljetusten varmistamisella.

Ministeriö ehdottaa tiehankkeelle kymmenen miljoonan euron siivua vuoden 2018 valtion budjettiin. Kokonaisuudessaan Kirri–Tikkakoski -moottoritien arvioidaan kustantavan noin 150 miljoonaa euroa.

Tieosuus on yksi kuudesta ehdotetusta väylähankkeesta. Valtiovarainministeriö ei kuitenkaan suhtautunut suopeasti LVM:n suunnitelmiin vaan ehdottaa talousarvioesityksessään määrärahoja ainoastaan kolmeen pääkaupunkiseudulle sijoittuvaan hankkeeseen: Kehä I Laajalahden kohdalle, Länsimetron jatkeelle ja Vuosaaren meriväylälle.

Valtion ensi vuoden budjetista päätetään lopullisesti eduskunnan täysistunnossa joulukuussa.

Keski-Suomen liiton liikenneinsinööri Pekka Kokko arvioi Ylelle, että rahoituksen saaminen tarkoittaisi töiden käynnistymistä jo ensi vuoden puolella.

Nelostietä myllätään urakalla Äänekosken läheisyydessä. VT 4 ja VT13 risteyskohdan eli Huutomäen liittymän tietyömaa rauhoittuu loppusyksystä, mutta elokuun puolivälissä käynnistyvät Äänekosken kohdan parannustyöt.

MUOKATTU 11.08.2017 kello 11.47: Lisätty tieto valtiovarainministeriön talousarvioesityksen sisällöstä.

Lisää aiheesta:

05.04.2016 Kirri-Tikkakoski väli jäi Oulu-Kemin jalkoihin. ”Luvattuja” euroja ei tullutkaan Nelostien parannukseen

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy