ÄKS

Mopopaja avautuu Äänekosken Moottorikerho Ry:n tiloihin

04.04.2019 18:00
Äänekosken Moottorikerho Ry on perustanut tiloihinsa nuorille suunnatun mopopajan, jossa nuoret mopoharrastajat voivat rassailla kulkupelejään ja viettää aikaa yhdessä. 

 

Äänekosken Moottorikerholla oli omissa tiloissaan, Rautatienkatu 23:ssa tyhjä tila, joka sopi mopopajaksi.

– Olemme pohtineet vuosia, miten aktivoisimme nuoria mukaan kerhon toimintaan, kun keski-ikämme nousee ja kerho uhkaa muuten kuihtua. Niinpä aloimme suunnitella nuorten kanssa mopopajaa, johon kuka vaan saa tulla ja siellä on työkalut sekä ohjausta. Varaosat pitää tuoda itse, sanoo Äänekosken Moottorikerhon hallituksen jäsen Sami Kalliokoski.

Hän kiittää sponsoreiksi mukaan lähteneitä yrityksiä, jotka ovat lahjoittaneet pajaan muun muassa työkaluja. Paja on auki 2-3 iltaa viikossa ja tarpeen mukaan. Tarkemmat aukioloajat kerrotaan lähiaikoina.

– Pajaan ovat tervetulleita kaikki nuoret, joilla on mopo. Kaikilla ei ole kotona tiloja, työkaluja tai apua. Siksi olen iloinen, että saimme yhteistyöllä pajan perustettua, Kalliokoski sanoo.

Äänekosken kaupungin nuorisotoimi tukee mopopajan toimintaa tuhannella eurolla ja Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto lahjoitti mopopajalle MIG/MAG hitsauslaitteen.

Äänekosken kaupungin ja Poken lisäksi mopopajaa ovat tukeneet seuraavat paikalliset yritykset: Valtra Oy, AGCO Suomi Oy, Vianor Äänekoski, Kosken Varaosapojat Oy, Earthpac Oy, K-Rauta Äänekoski, Äänekosken Kiinteistöhoito, Etra Äänekoski, Mohako Oy, Laserkeskus Saarijärvi, Tarvikekeskus, Tokmanni, Mainostyöt Ijäs

Mopopajan avajaiset ovat 15.4. klo 17, Rautatienkatu 23.

 

Vastaa

  1. 4711 sanoo:

    Hieno homma, siellä nuoret oppii niitä tärkeitä kädentaitoja joita tarvitaan elämän varrella. Suuri Kiitos myös kaikille tukijoille, te olette kaikki esimerkkinä siitä mitä voidaan tehdä yhdessä nuorten eteen.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy