ÄKS

MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Lunttila: Arktisesta ruuasta onnen Sampo

09.06.2017 14:24 (muokattu 09.06.2017 14:25)
Kuva vuoden takaiselta traktorimarssilta Senaatintorilta.
Maataloustuottajain marssissa sanotaan: ”Kun onnen Sampoa Suomelle me kaivamme roudankin alta”. Äänekoskelainen Tommi Lunttila piti väkevän puheen Helsingissä. 

 

– Tämä kuvaa hyvin sitä sitkoa ja ahkeruutta, jolla talonpoika on nostanut Suomen maailman parhaaksi arktisen ruuan tuottajaksi. Nyt suomalaisen puhtaan ja turvallisen ruuan vienti on lähtenyt liikkeelle. Suomen asema maapallon pohjoisimpana kehittyneenä maatalousmaana tekee Suomessa tuotetusta ruuasta ainutlaatuista, sanoo MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja, äänekoskelainen Tommi Lunttila avauspuheenvuorossaan MTK:n juhlaliittokokouksessa 9.6.2017 Helsingissä.

Lunttilan mukaan suomalaiset viljelijät tuottavat monella mittarilla mitattuna maailman laadukkainta ja vastuullisinta ruokaa.

– Valttejamme ovat tuotantomaan ja ilman puhtaus sekä runsaat, puhtaat vesivarat ja korkeatasoinen koulutus sekä vahva teknologiaosaaminen.

Samaan aikaan Suomi siirtyy fossiilitaloudesta biotalouteen, jonka raaka-aineet kasvavat maalla.

– Onnen Sampoa taotaan jälleen kerran maaseudulla käyttäen sen aineellisia ja henkisiä voimavaroja. Maaseudun elinkeinoilla on hyvä tulevaisuus. Euroopan nuorimmat ja koulutetuimmat yrittäjät ovat valmiita nostamaan Suomea kasvuun ja kestävään kehitykseen, sanoo Lunttila.

Lunttila haastoi myös 100-vuotiaan järjestön jäsenet tulevaisuuspohdintaan ja etsimään vastauksia tulevaisuuden haasteisiin yhdessä. Hänen mukaansa MTK:ta velvoittaa 100-vuotinen värikäs historia ylä- ja alamäkineen.

– Suuret, maamme jokaiseen kolkkaan ulottuvat vaikutukset haastavat MTK:ta löytämään vastauksen tulevaisuuden haasteisiin. Nyt on aika luodata se suunta, jolla vastaamme muutoksiin elinkeinoissamme ja toiminnassamme. Vain vahva MTK löytää vastaukset näihin tulevaisuuden haasteisiin.

Lunttila listaa keskeisiksi tulevaisuuden haasteiksi MTK:n tulevaisuusasiakirjassa nousseet asiat, jotka ovat ilmastonmuutos, digitalisaatio, mobilisaatio ja toimimattomat markkinat sekä ruuan arvostaminen.

– MTK ei jää lepäämään laakereilleen ja järjestö tekee uusia avauksia ja toimintamalleja sekä omaan työhön että järjestön kehittämiseksi, muistuttaa Lunttila.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy