ÄKS

Mummonmökille Sumiaisiin tullut mies otti yhteen potkukelkkamiehen kanssa – tulos nolla

22.05.2016 10:55 (muokattu 22.05.2016 10:57)

Eteläsuomalaisen miehen talvinen viikonloppu mummonmökissä Sumiaisissa ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Paikallisen asukkaan kanssa tapahtunutta nahinaa setvittiin pitkään poliisin ja syyttäjän toimesta.

Noin 35-vuotias mies tuli nykyisin vapaa-ajan asuntona toimivaan mummolaan kaverinsa kanssa, kun naapurustosta saapui tuttu aviopari paikalle potkukelkoilla. Alkoholia kului, ja pian kylään tullut noin 40-vuotias mies alkoi syyttää eteläsuomalaista isäntää koiransa potkimisesta.

Isäntä pyysi pariskuntaa poistumaan, mutta lähtö eteni hitaasti. Ulkona tupakalla olleet miehet päätyivät lopulta fyysiseen kontaktiin, jonka seurauksena vieraana ollut mies sai vamman kurkunpäähänsä ja kalloonsa.

Vieraan mukaan isäntä oli tönäissyt hänet alas ulkokuistin ylätasanteelta. Sen jälkeen isäntä oli painanut vieraansa kaulaa kyynärvarrellaan, minkä vuoksi hänen oli vaikea hengittää.

Isäntä kiisti rikoksen. Hänen mukaansa vahvassa humalassa ollut vieras oli kaatunut portaissa itse. Kun vieras oli noussut portaat takaisin, isäntä oli painanut tämän selälleen eteisen lattialle, ettei tämä enää kaatuisi.

Vastavuoroisesti isäntä syytti vierastaan kotirauhan rikkomisesta ja pahoinpitelyn yrityksestä. Isännän mukaan vieras oli yrittänyt käydä hänen päälleen ennen kaatumistaan portaissa.

Vieraan vaimolla ei ole tapahtumista muistikuvia. Isännän seurana mökille tullut mies kertoi nähneensä vain kuulohavainnot rytinästä ja tilanteen, jossa isäntä piti vierasta aloillaan. Kaverin mukaan isäntä yritti vain rauhoittaa vierastaan.

Kun vastakkain oli vain ristiriitaisia kertomuksia, syyttäjä katsoi, ettei asiassa ole perusteita nostaa syytettä. Viime vuoden tammikuussa tapahtunut nahina jäi näin selvittämättä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy