ÄKS

Musakorneri: J. Vehkala ja Ystävät – Rin Tin Tin

13.09.2019 18:00
Musakornerissa eivät koirat kuseksi kintuille, ei vaikka kyseessä olisi villakoira nimeltä Rin Tin Tin. 

 

J. Vehkala ja Ystävät on poppoo, joka on jo kolmen vuoden ajan tuottanut korvakarkkia täysille saleille. Ystävysten kotiareenana toimii Wille Olohuone ja Keittiö, joka on myyty jo monen monta kertaa viimeistä paikkaa myöten loppuun. Onpa Suolahtisalikin saatu loppuun myydyksi, kun maaliskuussa kaikki 302 penkkiä sai oman korvaparinsa kuulolle. Koluttu on Kivijärvi, Kintaus ja Saarijärvi. Pian Jyväskyläkin. Liekö kohta lähdetään keikalle jo maakuntarajojen ulkopuolelle!

Menestystarina alkoi vuonna 2016 Juice Leskisen musiikilla, konsertilla, joka kantoi nimeä Suloista ja haikeaa. Yleisö alkoi odottaa kieli pitkällään uutta tuotantoa: odotus palkittiin kun käsittelyyn otettiin seuraava suomirokin verbaalikko, Gösta Sundqvist. Konsertti kantaa nimeä Ihanasti sanottu

Tänään Musakorneri tarttuu Leevi and The Leavingsin Rin Tin Tin -kipaleeseen. Pari viikkoa sitten Kivijärvellä vietetyissä Venetsialaisissa tehty taltiointi kertoo sen, että meno on vallan huikeata. Nyt kuullaan oikeaa soittoa ilman kikkailua. 

Jukka Vehkala kertoo suosion yllättäneen ja pistäneen miehen jo ihan nöyräksi. Äänekoskella voidaan alkaa odottaa varsinaista Leevi-finaalia. 

– Näyttää siltä, että joulukuun puolivälissä musisoimme taas Willessä. Tällä hetkellä näyttää myös siltä, että jatkamme Leevi linjalla, vaikka eihän sitä koskaan tiedä vaikka artisti hovissa muuttuisikin. 

Rin Tin Tin kertoo kuinka avoimuus on tärkeää. Musakornerissa uskotaan vahvasti, että jokainen kuulijamme on joskus pimeänä syksyisenä iltana etsinyt kadonnutta aikaa harmitellen, kuinka  sanat ovat jääneet sanomatta, juuri silloin kuin niitä olisi tarvittu. Neuvomme onkin: puhukaa, ystävät!

– Minusta Rin Tin Tin on justiinsa hyvä nimi villakoiralle, ja J. Vehkala ja Ystävät justiinsa paras pumppu tulkitsemaan Göstan sanoja ja säveliä. Mää oon tosi ylpeä näistä mun ystävistä, Musakornerin kellaritoimituksen koiraihmiset iloitsevat. 

J. Vehkala ja ystävät Vakiopaineessa 6.10. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy