Musakorneri: Kolmas Aalto – Pää räjähtää


Musakornerissa on pää kovilla.

 

Musakornerissa ennakoidaan viikon päästä koittavaa rokkimusiikin riemujuhlaa, eli ÄKSRockia ja tempaistaan namikat kaakkoon Kolmannen Aallon tahtiin.

Kolmas Aalto on äänekoskelais-suolahtelainen rytmiryhmä, joka on syntynyt jameissa, kasvanut Suolahden kaupungintalolla ja saavuttanut aikuisuuden viimeistään vuosi sitten ÄKSRockin lavalla. Ja nyt tämä herkullinen kvartetti nähdään uudelleen samalla lavalla.

Kvartettiin kuuluvat monitoimivelho Janne Poikolainen, täysin pitelemätön rumpalismies Sami Väisänen, hemaisevan seksikäs basisti Taina Laitinen ja uusimpana lisäyksenä Akusti Väisänen. Jälkimmäinen Väisänen on myös nuorin musiikkitaituri, joka tullaan ÄKSRockin lavalla näkemään. Tämän motivoituneen ja lahjakkaan nuorukaisen kiipparinkilistelyä kannattaa tulla seuraamaan kauempaakin.

Ennen ensiviikon reikäpäistä räimintää, saamme nauttia kyseisen orkesterin kappaleesta Pää Räjähtää. Biisistä kuulla aiemmin julkaisematon, hiikisen hekumallisissa studio-olosuhjteissa kevään aikana kypsytelty Special ÄKS-Edition. Olkaa hyvä vaan.

Pää räjähtää kuvaa biisinä juuri sitä, mistä otsikkokin jo kertoo: maailma on tyly paikka. Musakornerin ammattilaistason rokkietsivät saivat käsiinsä myös itsensä Junnu Pellisen lausunnon biisin synnystä.
– Sanat tuli kuin itsestään, kun kuulin treenidemon biisistä. Raivoisa rypistys, missä on järkyttävän tarttuva kertosäe. Biisi kertoo mun päässä jatkuvasti vallitsevasta olotilasta, eli kestovitutuksesta, joka aiheutuu milloin mistäkin. Pää meinaa räjähtää harva se päivä. Helpompaa ois jos päätä ei ois. Silloin sitä sopeutuis itekkin hyvin tähän nykymaailman päättömään menoon, Pellinen avaa.
– Tämän biisin myötä: we´re gonna kick your head off! muu bändi kiljaisee kulisseista.

– Hervotonta menoa! Mun pää hajoo, ku tää on niin parasta!!
– Ehkä se oli vähän niinku pointtina tässä, toimituksessa pohditaan.