ÄKS

Musakorneri: Lojohh – Tänä iltana

21.04.2017 18:00 (muokattu 21.04.2017 21:51)
Musakorneri on paikalla tänäkin iltana.

 

Mikä sen sulavamapaa perjantaimusaa kuin kunnon tanssinjytkytys. Ja sitä tänään meille tarjoilee aina yhtä herttainen Lojohh, joka on tässä vaiheessa jo musakorneriperjantain kanta-asiakas. Onhan bändi täysin häpeilemättömästi eri genrejä sekoittava musiikillinen iloliemi.

Musakorneribiisinä kuullaan Lojohhin viimeisin tanssilattioiden kiillottaja Sinä iltana, joka on syntynyt alkuvuodesta valtavan uuden materiaalivyöryn keskellä.

Tammikuisena iltana 2016 tunsin, kuinka sisältäni ryöppyää tanssittavaa hittimateriaalia. Hain akustisen kitaran, ja matkalla takkahuoneeseen toiseen käteen tarttui keskiolut. Perinteisen kaavan mukaan näppäilin hellästi kolmea-neljää sointua, osien vaihtuessa vaihtaen hieman sointujen järjestystä. Nostin sävellajia asteittain niin kauan kunnes puolet melodioista joutui laulamaan falsetissa, bändin hittinikkari Paolo Corveleyn selostaa.

Biisin taustalla on jälleen syvällinen, lähes henkinen prosessi, josta syntyy lähes väistämättä legendaarisia säveliä ja korkeakulttuuriin verrattavaa tarinankerrontaa.

Käynti jääkaapilla. Avosointuja. Käynti jääkaapilla. Käynti vessassa. KYLLÄ! Jotain uutta ja omaperäistä oli syntyvä. Tällä kertaa päähenkilö uppoutuu haavemaailmaan sekoittaen siihen menneisyyden ihastuksensa, sekä toiveita kuinka asiat olisivat voineet mennä. Uusi hitti oli syntynyt. Seuraavana aamuna kuuntelin puhelimestani äänitteen. Sus´ siunatkoon, onneksi originelli on poissa, ja nyt vuotta myöhemmin saadaan linjoille uusi kappale. ÄKSän levittämänä se tapahtuu – ”TÄNÄ ILTANA”. Corveleyn virnistelee.

Musakorneitoimituksen ysärinuori löytää bisiistä hienostunutta Juustopäiden tai Tehosekoittimen vivahdetta. Tosin höystettynä muutamalla sadalla ylimääräisellä tunnilla soittoharjoituksia. Biisistä ulee elävästi mieleen ne teini-ihastukset, joita vieläkin vilkuilee baarissa. Ja se karmaiseva tunne, kun tajuaa, että nehän on ihan hirveitä urpoja kaikki.


– Nyt muuten scengaa ja kovaa! Hei vilahtiko videolla juuri Äänekosken seksikkäin mies Matti Leppänen, toimituksen hameväki kiljahtaa.

 

Musakorneritoimituksellamme on ilo ilmoittaa, että tämä biisi ei ole ainoa tänä viikonloppuna saatavilla oleva Lojohh-annos. Bändi nimittäin esiintyy kaikessa komeudessaan lauantaina Pub Markuksen lavalla. Mutta kuten muissakin paheellisissa yhteyksissä, niin myös Lojohhin tapauksessa vain ensimmäinen annos on ilmainen: pääsylippu pubiin kustantaa viitisen euroa. Tästä nautinnosta se on pilkkahinta. Eturiviin joraamaan!

 

 

Vastaa käyttäjälle missä korvatulpatPeruuta vastaus

  1. missä korvatulpat sanoo:

    Typerä video ja ei muutenkaan mitään uutta. Kauhea meteli ja huutava laulaja.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy