ÄKS

Musakorneri: Metsäliitto Mäntän konttori – Kulttuuripääkaupunki 2011

18.05.2018 18:00 (muokattu 18.05.2018 19:27)
Musakornerissa haistatellaan mänttäläisille.

 

Musakorneribändimme on tänä iltana varsin kultturelli. Metsäliitto Mäntän konttori on mänttäläinen punkbändi, joka ammentaa biisiaiheita omasta kotikaupungistaan.

Bändi on perustettu noin 15 vuotta sitten, kun Sampo Linkoneva tarttui saksofoniin ja Veli-Pekka Hyvärinen rupesi hakkaamaan rumpuja.

– Soitimme vaan niitä näitä, eikä välitetty yleisöstä ollenkaan. Sitten otimme käyttöön taustanauhat, joilta tuli jatsia. Jossakin vaiheessa nykyinen baisistimme ilmoitti, että tulee basistiksi. Ei auttanut edes sanoa, että meillä oli jo basisti: se osti basson ja liittyi bändiin. Silloisesta basistista tuli kitaristi. Sitten oli koossa rummut, kaksi kitaraa ja basso ja sehän on perusrokkibändin kokoonpano, Linkoneva selittää.

Mistä ihmeestä tulee tuo nimi?

– Minä ostin vuonna 1999 talon, joka sattui olemaan entinen Metsäliiton Mäntän konttori. Kellarissa oli vielä paljon erilaista Metsäliiton rekvisiittaa. Ajateltiin, että se on hyvä bändin nimi ja olihan se hienoa, että oli bändille tarrat ja kaikki jo valmiina, Linkoneva paljastaa.

Aluksi yhtye soitti covereita, mutta tuli nopeasti siihen tulokseen, että parempi on vetää omia biisejä. Kun kasassa oli neljä omaa kappaletta, bändi vannoi, ettei ikinä enää soita covereita. Hervottoman hienoja biisejä on päätynyt omakustannelevyille jo yli kaksikymmentä.

Tämäkin nerokas musiikillinen yhteenliittymä on käytännössä äänekoskelainen: Linkoneva on Äänekosken luetuimman paikallislehden päätoimittajan miniän isä ja rumpali on tavattu lapsuutensa kesinä kirmaamassa Keski-Suomen Opiston nurtsilla (Hintikan J-V:n mummolassa).

Biisiaihioita bändi kampeaa kotikaupungistaan Mäntästä, sen ihmisistä, paikallispolitiikasta ja ilmiöistä.

– Mietittiin, että turha mennä merta edemmäs kalaan, kyllä täältä biisiaiheita löytyy! Ollaan sanottu, ettei sanoiteta biisejä itse, vaan sanoitukset tulevat paikallislehtien palstoilta ja kaupungintalon roskiksesta. Biiseissä on paljon suoria lainauksia muiden puheista.

Musakorneribiisi Kulttuuripääkaupunki 2011 kertoo tarinaa siitä, miten pyyteettömällä negatiivisuudella otettiin vastaan ajatus Kulttuuripääkaupungiksi hakeutumisesta.

– Haettiin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi, muttei onneksi voitettu. Aamulehti teki jutun aiheesta ja haastatteli Mäntässä nuoria pussikaljapoikia, ja sieltähän tuli kommentteja ”Ei tänne ketään tuu. Ihan turhaa touhua”. Biisissä on tehty aikahyppy siihen, että nämä nuoret pojat ovat vähän spurguuntuneet ja huutelevat jäätelökioskin nurkalta turisteille.

Biisi on vähintäänkin itseironinen ja kiero. Kulttuuripääkaupunkiajatukselle ja mänttäläisille haistatellaan aivan päin naamaa, ja megafonin varressa on itse Linkoneva, joka itse oli ajamassa kulttuuripääkaupunkihanketta suureen ääneen eteenpäin. Biisissä myös näytetään ihmismassoja kulttuurin parissa, vaikka sanoituksissa toistetaan, ettei kulttuuri kiinnosta ketään.

– Joskus käy niin, etten lopulta itsekään tiedä, ollaanko tässä puolesta vai vastaan. Useimpien biisien kanssa käy niin, että molemmat osapuolet pystyy loukkaantumaan samasta biisistä, Linkoneva myöntää.

No mutta, tärkeintä on, että ottaa kantaa, vaikkei olisikaan ihan varma, mitä on mieltä.

Biisi on saanut näkyvyyttä myös kuuluisissa mänttäläisissä museoissa, joissa biisin musiikkivideota on esitetty.

– Sitä on joskus näytetty nirppanokkaisille kulttuuri-ihmisille, Serlachius-museon tuotantopäällikkönä toimiva Linkoneva ilmoittaa.

Musakorneri on tapansa mukaan ajankohtaisuuden aallonharjalla esitellessään Metsäliitto Mäntän konttorin juuri tänään. Huomenna nimittäin avataan Mäntän Serlachius Museo Göstassa kesänäyttely, joka kantaa nimeä Kyse on ajasta. Jos siis biisin kuultuasi et malta odottaa päästäkseni mänttäläisen kulttuurin pariin, niin tiedät mihin suunnata.

– Tämä asennehan on kuin suoraan Äänekoskelta!  Vaikka mitä yrittää niin joku huutelee grillin nurkalta, että ”Haistakaa paska. Ei tänne mitään tuu. Ihan turhaa touhua!”, toimituksemme hoksaa.
– Oiva esimerkki siitä, että on olemassa kahdenlaisia paperitehdaskaupunkeja: toisessa kulttuuri kukoistaa, ja toisessa kukoistaa…öö…ei nyt heti tuu mieleen…öö. No onneksi meillä on sentään Keitelejazzit!

Kyse on ajasta –näyttely – Serlachius-museo Gösta 19.5.–16.9.2018
Joenniementie 47, Mänttä.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy