ÄKS

Musakorneri: Muna Jan Band – Tortillavene

17.11.2017 18:00
Hyvät naiset ja herrat: Muna ja Jan! ...tai toisinpäin.
Muna Jan Band tuo lonkeronharmaaseen marraskuuhun chilinpunaisen ja limenvihreän tuulahduksen.

 

Muna Jan Bandin jäsenet ovat nimeltään Muna ja Jan. Kumpi on kumpi, siitä käydään yhä kiistaa.

– Kumpikaan ei halua olla Muna, tuumaa musakorneritoimituksen kellariin tupsahtanut Muna tai Jan.

Duon kaksikko kertoo olevansa meksikolaisia tortillavenepakolaisia. Bändi sai aikansa äänekoskelaisen saunan lauteilta.

– Nimikin keksittiin samalla löylyn lyömällä, mutta siihen tuli kirjoitusvirhe. Emme muista, mikä se oikeastaan olikaan, Muna tai Jan tuumaa hieman hämmentyneenä letittäen ponchonsa lievettä koristavaa hapsurivistöä.

Duon molemmilla jäsenillä on musaproggiksia jo entuudestaan. Nyt vahvuudet on isketty yhteen bändiin ja tulokseksi on saatu maukas hedelmäsalsa. Tortillavenepakolainen -nimisen esikoislevyn julkkareita vietettiin – kuinkas muuten kuin saunassa 3. marraskuuta. Vehkalan Konsta toimii levyllä tuottajana ja miksaajana.

– Genremme on koko kansan tanssimusaa joka uppoaa kaikenikäisiin. Levy kertoo tarinan, mutta kuulijaa ei kuitenkaan pakoteta kuuntelemaan kokonaista levyä kärryiltä putoamisen pelossa, Muna tai Jan selventää ja oikaisee sombreroaan.

Musakorneribiisiksi valikoitui avausraita, Tortillavene.

– Biisi kertoo siitä kuinka saavuimme Suomeen Meksikosta. Matka ei tietenkään taittunut aivan ongelmitta. Elämässä ei ole vieraalla maalla ole myöskään ongelmia puuttunut. Välillä tulee väärinymmärryksiä, mutta enimmäkseen matkaan on tarttunut onnellisia hetkiä.

Äänekoski näyttää duon mielestä kivalta, paitsi jotain täältä puuttuu.

– Meksikolainen ravintola olisi plussaa. Toisaalta sen puutteessa se antaa meille hyvän syyn opetella syömään suomalaisia jouluruokia, Muna tai Jan toteaa korrektisti.

– Mä jo mietin, että mikä ihmeen Kasmircoveri tää on, mutta ei: Täähän on oikeesti ihan hauska biisi. Se toinen ei ole, toimituksemme eksoottisen musan analyytikko toteaa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy