ÄKS

Musakorneri: Nasty Lipstick – Built to be loud

15.09.2017 18:00 (muokattu 16.09.2017 13:45)
(Kuva: Petteri Aartolahti)
Musakorneri on rakennettu äänekkääksi.

 

Musakorneri haluaa nostattaa syksyisen perjantai-iltanne fiilikset kattoon ja nostaa strekkojen volyymit yhteentoista. Luvassa on nimittäin Nasty Lipstickin uusinta tuotantoa.

Kuten jokainen itseäänkunnioittava rokkipoljentoa sielunmusiikkinaan pitävä pitkäletti tiedostaa, on Nasty Lipstick yksi tämän hetken kovimpia bändejä. Het heittämällä. Äänekoskelaista musikaalista neroutta bändissä edustaa rumpuvirtuoosi Juho Hakalax.

Tänään levylautaselle päätyi ensimmäinen edellämainitun Hakalaxin kynästä syntynyt Nasty Lipstick-biisi Built to be loud.
– Biisistä on tehty mitä erikoisempia demoja vuosien varrella, mutta nyt tuntu, että tää on valmis ja pistettävä pihalle. Tietenkin äänitysvaiheessa tuli
vielä jotain ideoita lisää, niin kuin aina. Sorruin jopa soittamaan muutaman äänen syntikkaa c-osaan. Ihan ookoo ralli ekaks biisiks! Hakalaxi sanailee.

Häijy huulipuna on sopinut suomalaiseen rockhipiään niin oivallisesti, että keikkaa on tahkottu ihan solkenaan. Viime viikonloppuna bändi jakoi Hervanta Rockin lavan sellaisten aloittelijamuusikkoryhmien kanssa kuin Mokoma ja CMX.
–  Oli nastaa käydä vetäseen vähän isommalla lavalla ja hommahan sujui kuin tanssi. Kova treenaaminen on tuottanut tulosta ja näiden ukkojen kanssa on mahtava
tehä hommia! Huomenna käydään vetäseen meiningit käyntiin Kiirarockissa, Hakalax selittää selaten kalenteriaan.

Keikkarupeman jälkeen tämä räikeän rokin Viisikko lähtee ratkomaan uusia mysteerejä studion pimeyksiin. Seuraavan levyn alkulähteeksi on valittu Fantom-studio, jossa on äänitetty aikanaan myös legendaarisen Machine Menin viimeinen levy.
– Jos sieltä tullaan paska levy kourassa pois, vika löytyy peilistä, rumpalivelho toteaa.

Eikä siinä vielä kaikki! Bändin laajalle fanijoukolle on ilomme ilmoittaa, että seuraava Nasty Lipstick -ostoksenne on lähempänä kuin osaatte kuvitellakaan.
– Eräs saksalainen levy-yhtiö oli yhteydessä ja pyysi meitä mukaan yhdelle kokoelmalevylle ”You Better ROCK it up Vol 3”, Hakalaxi ilmoittaa coolisti.

Musakorneribiisimme Built to be loud on nimensä mukaisesti äänekäs. Lisäksi se on rouhea, käheä, äärimmäinen, ronski, retee, cooli, pähee ja eeppinen. Jos tällä ei rock-letti viuhu ja ilmakitara ulise, niin pyydämme kääntymään lähimmän humppaorkesterin puoleen: Saatatte kärsiä (vähintäänkin henkisestä) keski-iästä.

– Tää on vähän niinku Mötley. Mut parempi! toimituksen öykkärihevisti tulkkaa.

 

Nasty Lipstick keikalla:

16.9. Kiirarock, Tampere (w/ Shiraz Lane, Block Buster etc.)
10.11. Wanha Tappi Hervanta, Tampere

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy