ÄKS

Musakorneri: Pekka Kajanderin Nimipäivät ja Honeysuckle Rose

06.07.2018 18:00
Timo Hytönen, Pekka Kajandr, Kyösti Järvikallio, Jaakko Kotka ja Tero Manninen. 29.6. orkesterin nimi oli Pekka Kajanderin Nimipäivät eli PKN.
Musakorneritoimituksessa alettiin danssaamaan charlestonia. 

 

ÄLKOn kapellimestari Timo Hytösen kotitarvebändillä on monta monituista (lue: omituista) nimeä. Alunperin ollaan oltu Brutal Brass ja sitten Onkatorvet. Suolahden Aseman 120-vuotisjuhlilta tavatulle pumpulle arvottiin ajankohtainen nimi. Pekan päivänä, 29. kesäkuuta, heitetyn keikan kunniaksi nimeksi tuli Pekka Kajanderin Nimipäivät. 

Vuonna 1977 perustetun Suomen IImavoimien soittokunnan kapellimestari Pekka Kajander puhaltelee ilmaa. Kajander oli perustamassa tätä legendaariseen maineeseen yltänyttä orkesteria. 

– Vai että tämmönen nimi tällä kertaa. 

Säädetään nimiasiaa vielä täällä Musakorneritoimituksen kellarissakin: PHN on ammattilaisia täynnä: Ilmavoimien soittokunnasta kun ovat myös Hytösen ja Kajanderin lisäksi puhaltelemassa Tero Manninen ja Jaakko Kotka. Banjoa näppäilee Kyösti Järvikallio, enemmän rekka-automies kuin ilmailun kanssa tekemisissä ollut.

Höyryjen hengessä PHN soitti 20-luvun musiikkia. Tunnelma asemapäällikkö Rudolf Ahoniuksen entisessä makuuhuoneessa hiveli mehukkaasti yli kattolaipion. Musakorneritoimituksen kuvaamalle musiikkivideolle tallentui kappale Honeysuckle Rose

Kellaritoimituksessa alkaa hillitön etsintäoperaatio.

– Hei, mihin mun pitkät pippurihelmet on taas piilotettu? Ne ihanimmat, kaivelee toimittaja sr.

– Nyt et kyllä ala tanssaamaan mitään charlestonia. Menee pian paikat hajalle, toivoo toimittaja jr. – turhaan.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy