ÄKS

Musakorneri: Pinja Kaitajärvi – The Last Ship

06.09.2019 18:00
Pinja Kaitajärvi on upea tulkitsija!
Ilman musiikkia ei elämässä pärjää. Tämän totuuden laukaisi tämän päivän Musakorneriin Pinja Kaitajärvi, Liimataisen Jaskan siskontyttö. 

 

Jyväskyläläiselle Pinja Kaitajärvelle Suolahti on tuttu mesta: siellä on mummola ja lapsuuskavereiden koti, jossa on juhannuksia ja viikonloppuja vietetty, leikitty ja bileitä pidetty. Musakornerissa ei siis tarvinnut ottaa harha-askelia mihinkään suuntaan, sillä Pinjaa katsoen eivät juuret tännepäin ole ohuenlaiset ollenkaan.  

Sting sävelsi ja sanoitti Broadway musikaalin, joka kantaa nimeä The Last Ship. Kantaesityksensä musikaali sai vuonna 2014 Chicagon Bank of American -teatterissa. Musikaali tuotiin pari kesää sitten myös Turun kaupunginteatterin lavalle. Sting julkaisi albumin, The Last Ship, heti musikaaliprojektin perään. 

Samaan aikaan Pinjalla oli oma projekti päällä, nimittäin ylioppilaskirjoitukset. 

– Biisi ilmestyi samaan aikaan, kun minä pakersin kirjoitusten parissa. Koin kovaa painetta ja melkoista stressia siitä, pääsenkö läpi urakasta, ja kyseinen biisi antoi minulle voimaa ja kenties valoi uskoakin.  

Eräänä aurinkoisena toukokuun päivänä Pinjan isä, Jari, tarttui kitaraan ja säesti lahjakasta tytärtään. 

– Muistan, että tämä oli hyvä juttu siihen hetkeen. Iskä säesti mua, eikä me taidettu treenata yhdessä kuin pari kertaa, tää oli sellainen ex tempore -juttu. 

Pinja kertoi ihastuneensa biisiin melodian kautta. 

– The Last Ship on aika uskonnollinen, jota itse en ole. Koin melodiassa olevan jotain hyvin erityistä, ja siksi halusin tarttua siihen, Pinja kertoo. 

Musakornerissa mennään ihan tiloihin. Musakornerin seniori muistelee Pinjan vauva-aikaa, ja muistaapa senkin, kuinka Pinja lauloi biisin omissa lakkiaisjuhlissaan. 

– Olin keittiöhenkilökuntaa, ja muuta en juuri muista tilanteesta kuin sen, että biisi oli kaunis, tuore ylioppilas oli kaunis, ilma oli kaunis ja sen, että mua itketti ihan tautisesti. Anteeksi vielä, jos niiskutus pilasi tämän ihanimman esityksen, seniori sanoo ja tursottaa nenäänsä. 

– Eiköhän se Jaska-enokin ole tästä vedosta nyt ihan kiluissaan, Musakornerin kellarissa todetaan.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy