ÄKS

Musakorneri: Rogue Angel

31.07.2015 18:21 (muokattu 31.07.2015 19:24)
Jaana Kautto kuvasi Rogue Angelille promokuvia. Kuva: Rogue Angelin arkisto
Rogue Angel imi itseensä vaikutteita suurista rockin nimistä, kuten Guns N’ Roses, ja keikkaili kuin Mötley Crüe.

 

”Rehellistä rokkenrollia, joka ei mene koskaan täysin pois muodista.” Näin kuvailee nimimerkki Mika Antero muusikoiden.net-keskustelupalstalla Rogue Angelia.

Mika Antero osui naulan kantaa, jos kysytään bändin yhdeltä perustajista, rummuissa soittaneelta Jemo Kettuselta.

– Keskustelin joskus Ruotsalaisen Artun kanssa, että nyt on sellainen olo, että me tarvitaan kunnon rokkibändi. Sitten me mietittiin, että ketkä oli silloin kulmakunnan kovimmat rokkarit ja perustettiin Rogue Angel. Vuosi taisi olla 2003 tai 2004.

Mika Antero jatkaa imarrellen: ”Aina löytyy rajusti meikkaavia ja mustiin pukeutuvia hillittömästi koruja kantavia rokkityttöjä, jotka syövä tämmöiset bändit elävältä. Ja totta kai pojatkin tykkää.”

RYTMIKITARAN VARRESSA vuodesta 2006 mukana kiertäneellä Antti Makkonen muistelee naureskellen bändin ainoaksi jäänyttä kiertuetta keväällä 2007. Neljän kaupungin aikana bändi esiintyi hämärissä keikkapaikoissa, nukkuivat vessanlattialla ja joutuivat lopulta keikkajärjestäjän huijaamaksi.

Pojat olivat pandasilmäisiä ja koruihin hukuttautuneita.

– Se oli todellinen rokkenroll-tarina! Kettunen vahvistaa.

– Varsinkin Lammin keikan muistan erityisen hyvin. Se paikka oli auki ainoastaan, kun jotain tapahtui ja silloin meininki tietysti oli aivan älytöntä. En ole varmaan ikinä nähnyt ihmisten juovan niin paljon omia viinoja, Makkonen kertoo.

ROGUE ANGEL esiintyi pääasiassa paikallisissa tapahtumissa mutta kiersi myös Jyväskylän yöelämää, soitti Tanssisali Lutakossa sekä Makkosen muistikuvien mukaan pari kertaa Helsingissäkin.

Netistä löytyy edelleen englanniksi kirjoitettu reportaasi bändin torstai-iltaisesta keikasta On The Rocks´issa, Helsingissä vuodelta 2008. Kirjoittaja oli vaikuttunut bändin esiintymisestä ja laulaja Ville Variksen tyyliuskollisesta ulkoisesta habituksesta, mutta miksi Varis alkoi yhtäkkiä puhua yleisölle saksaa?

”Aloin todellakin miettiä, mikä suomalaisia bändejä vaivaa tänä päivänä. Se ei varmastikaan johdu minusta.”

Yhtye hajosi joskus vuoden 2009 tienoilla, mutta musiikki jäi elämään muun muassa MySpace-sivustolle ja kolmelle promosinkulle.

Bändin ideologiaa kuvaava kappale To Live Is To Drink And Die ilmestyi Down With Rock’n’roll -promosinkulta ja löytyy fiilisteltäväksi täältä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy