ÄKS

Musakorneri: Salattu Herpes – Takapihojen rocktähdet

12.05.2017 18:00 (muokattu 12.05.2017 23:06)
Musakornerissa paljastetaan jotain salattua.

 

Musakorneri surffaa jälleen paikallismusiikin korkeimmalla aallonharjalla ja julkaisee koko Suur-Ääänekosken uusimman musiikkipläjäyksen. Tällä kertaa vuorossa on laulu- ja soitinyhtye Salattu Herpes ja heidän iloluontoinen kappaleensa Takapihan rocktähdet.

Tämän rentturokkariryhmän tarinan voidaan sanoa alkaneen jo vuonna 2011. Silloin Suolahden hämyisissä rokkisopukoissa vaikutti yhtye nimeltä Kärsämi Monivamma ja Väärät lääkkeet. Taustavaikuttajina tässä lähes avantgardistiselta kuulostavalta poppoossa olivat Matti Malinen ja Tuomas ”Tumppi” Hänninen.

– Siinä oli ideana, että jokainen soittaa sitä instrumenttia, jota vähiten osaa ja minä olin rumpali. Se bändi oli hyvin lyhytikäinen. Tumpin muutettua Tampereelta takaisin Suolahteen molemmat alettiin miettiä, että vois olla mukava taas soitella jotain. Aluksi vedettiin biisejä kahdestaan akustinen-kitara-ja-laulu-tyyliin ihan vain hauskanpitona. Mikko ja Taavi tuli mukaan vähän myöhemmin ja homma muuttui sähköseks. Idea on edelleen hyvin pitkälti sama: pidetään hauskaa kavereiden kanssa ja ei oteta turhan vakavasti, Malinen avautuu.

Malisen kitarointi, Hännisen loilotus, Taavi Tuomisen basismi ja Mikko Huopaniemen teräksen kova rummutus muodostavat rennon, sopivan hiomattoman linjan, joka herättää syvää kunnioitusta suuremmissakin tähdissä. Harvoin saa aikaiseksi näin lennokasta menoa aikaiseksi ilman turhaa viilausta, höyläämistä ja turhaa kikkailua.

Nelikon muodostaman rennonletkeä rokkiporukka käytännössä asuu Suolahden vanhalla kaupungintalolla, ja luo mitä sulokkainta rentturokkia turhaa pingottamatta. Ensimmäinen sinkkujulkaisu on alunperin Wrum-yhtyeen esittämä Takapihojen rocktähdet. Kuten yleensä käy, on biisin suolahtelaistaminen tehnyt biisistä entistäkin paremman. Ja mikä parasta, biisi löyhkää sopivasti itseironialta.

Rock-uskottavuuden pönkittämiseksi biisiin on kuvattu hervottoman hieno, suorastaan taiteellinen video.

– Video syntyi puoliksi sattuman kautta. Minun piti löytää uravalmennuksen kautta harjoittelupaikka ja pääsin Poken digitutor-projektiin viideksi päiväksi ja siellä Pekka Oulilta tuli idea musavideon kuvaamiseen. Ensimmäinen päivä perehdytystä, toisena päivänä jätkät treenikämpälle ja kamera pyörimään. Mitään ennaltasovittua käsikirjotusta ei oltu mietitty ja lähettiin liikkeelle periaatteella, että kaikki ideat on hyviä ja miksi käyttää kallista kalustoa, jos vähempikin riittää. Homma meni iPadilla neljään tuntiin kuvauksineen, leikkauksineen ja efekteineen, Malinen innostuu selventämään.

Kuten jokainen fanilaumojen ihannoima rokkitähtijoukko, on tämäkin yhtye luonut ympärilleen mystiikkaa. Se on haudattu suoraan bändin nimeen. Mistä tämä mystinen ja tarttuva nimi?
– Löysin netistä bändinimigeneraattorin ja se ehdotti tätä. Fanit voi tulla testaamaan, että keneltä bändin jäsenistä löytyy salaisuus, Malinen heittää huuliaan lipoen.

– Ihania poikia! tervetuloa meidänkin takapihalle rokkaamaan, toimituksemme fanittaa.

Vastaa

  1. JanO sanoo:

    Nyt kajahtaapi kovasti tämä lauluorkesteri.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy