ÄKS

Musakorneri: Tuuli Pauliina – Let The Years Go By

05.10.2018 18:00 (muokattu 05.10.2018 18:20)
Musakornerissa sielu värisee.

 

Tänään Musakorneri esittelee herkän, mutta samalla äärettömän vahvan nuoren naisen, Tuuli Piltosen, joka käyttää taiteilijanimimerkkiä Tuuli Pauliina. Tämä nainen on varsinainen triple threat eli kolmen alueen osaaja: nuorelta naiselta luonnistuu laulu, tanssi ja näytteleminen.

Tänään Musakornerissa nähdään Tuuli Pauliinan ensimmäisen virallisen biisilohkaisu. ((WOOO! Aaltoja!)) Tuuli Pauliina tulkitsee upeasti kappaleen Let The Years Go By, jonka ovat säveltäneet Petri Tuunainen ja Mikko Viertola, sanoittanut Raul Reiman ja sovittanut Tuomas Arimo Ahonen.

Petri oli katsomassa mun keikkaa ja pyysi mut laulamaan tähän biisiin. Ensin versio oli liian iskelmä mulle, mutta siitä tehtiin freshimpi versio.

Videokin on tosiaan kipaleellle pykätty, eikä mistään kotivideosäädöstä ole kyse, vaan asialle on pistetty ihan ammattilaiset videointi nerot. Ohjaaja Joonas Rinne JRinne Films Oy:stä onkin saanut vangittua Tuuli Pauliinan omalaatuisen ja lämpimän persoonan. Videolla nähdään myös upea viulisti Nelli-Sofia Peuranen.

  Kesällä kuvattiin video, että saadaan paremmin jakoon ja ulkomaille asti! Kyllä tästä lähtee maailmanvalloitus, niinkuin Petri on halunnutkin.

Maailmanvalloitus ei olisi mikään ihme, sillä ammattilaiset ovat saaneet nuoresta naisesta irti suunnattoman paljon ja lopputulos on herkeämättömän kovaa kamaa. Ala-Keiteleen musaopistolla laulua opiskellut Tuuli ei värähdäkään edes korkeiden kurotusten kohdalla. Ainoa mikä värisee on kuuntelijan sielu.

 

  Tämän tulkinnan rinnalla kalpenevat kaikenmaailman ellinooraeveliinat.
  Ja samalla kaikkki rihannaswiftit ja semmoset muut ameriikan riipitiitiset, toimitus toteaa.

Vastaa

  1. Olavi sanoo:

    Upea esitys! Kiitos laulaja, viulisti ja muut taustajoukot!!!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy