ÄKS

Musakorneri: Ville-Veikko Liekkinen – Ratapiha

10.08.2018 18:00
Musakorneri on ihan pihalla. Nimittäin ratapihalla.

 

Alkulan trubaduuri, herkkien tunteiden virtaava vuo eli LiekkisVille on taas julkaissut uutta musiikkia. Uusi kipale Ratapiha saa maailman ensi-iltansa Musakornerissa. Tämän tuoreemmaksi ei musiikki tule.

Ratapiha on kuvitteellinen lapsuusmuisto, joka on saanut taustalleen yksinkertaisen mutta tunteikkaan sävelen.

– Kipale sai alkunsa muutamasta soinnusta, jotka alko päässä pyörimään. Siitä kasvo hiljalleen joku kappaleen tapainen, johon hymisin kertseihin jotain. Biisi syntyi tos nopsaan yhden illan aikana, samat hiukan myöhemmin. Mä tykkään kauheasti Suolahden vanhan aseman tienoosta ja se jostain tuli mieleeni sanoja tehdessä, mestro Liekkinen kertoo.

Biisi on saanut kumppanikseen hillittömän komean musiikkifilmin, joka on kuvattu, missäs muualla, kuin Suolahden historiallisen huikealla Wanhalla asemalla.

– Kun Hartikan Villen kanssa Suolahden vanhan aseman ratapihalle mentiin kuvaileen, oli ihan hirveä helle. Lämmintä oli 30 astetta ja muutamassa hetkessä meni pari litraa vettä vaikkei muuta tarvinny tehdä ku rämpyttää vähän kitaraa. Video on hyvin simppeli soitto-/lauluvideo ja se sopii mun mielestä oikein mukavasti tuon kipaleen kaveriksi, Liekkinen kertoo.

 

– Kyllä se vaan osaa laittaa tunteet sanoiksi tuo mies! toimituksemme huumaantuu.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy