ÄKS

Musakornerissa Suolahden yhtenäiskoulun 1A: Asemakadun koululle

15.03.2019 19:45 (muokattu 15.03.2019 20:01)
Sinikka Hintikan 1A -luokka toimi esilaulajana tiistaina 12.3.
Vuosikymmenet Suolahdessa Asemakadun koululla opettanut Jarmo ”Loksu” Väisänen teki mittatilaustyön Asemakadun koulun 50-vuotisjuhlaan vuonna 2002.

 

Sinikka Hintikan 1A -luokka ikuisti laulun YouTubeen, kiitos siitä. Asemakadun koululle -laulu laulettiin koulun pihalla tiistaina 12.3.2019, juuri ennen kuin koko koulu lähti kulkueena kohti uutta koulua, Telakkakadulle. Tämä oli hieno ele! Jarmo Väisänen (s.1963) oli monelle tuttu ope. Hän oli yhdistystoiminnan ja poliittisten luottamustehtävien ahkera toimija, leirinuotioiden säestäjä ja jalkapalloilija. Jarmo  menehtyi liikenneonnettomuudessa marraskuussa 2013.

Monelle koulu on tuttu nimeltä Keskustan koulu, mutta nimi muutettiin Äänekoskeen liittymisen myötä Asemakadun kouluksi vuonna 2007. Koulua ennätettiin käydä kyseisessä rakennuksessa pari kuukautta vaille 67 lukuvuotta. Keltaiseen koulurakennukseen liittyy miljoonia  muistoja, tämän laulun myötä on niitä hyvä kerrata.

– Käsi ylös jos kävit Asemakadun koulua.

Yksi käsi nousee Musakornerin kellarissa.

– Käsi ylös, jos Jarmo oli sun ope.

Käsi ei noussut, mutta kyynel vierähtää poskelle.

– Taas tuli Jarmoa kova ikävä. Jarmo oli mun rakas ystävä, ja tämän laulun myötä lähtee terveiset sinne jonnekin, toisiin ulottuvuuksiin, toimituksessa niistetään.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy