Näin teet jouluisen kranssin


Helpoilla ohjeilla ja pienellä vaivannäöllä kauniin jouluiset havukranssit valmistuvat käden käänteessä.

Vielä ehdit tehdä ulko-oven koristeeksi kauniin, jouluisen havukranssin. Näillä ohjeilla sen tekeminen sujuu helposti. Seppeleet sopivat hyvin myös joululahjaksi. Havuköynnös koristaa näyttävästi vaikkapa kuistia.

Yhden havuseppeleen tekemiseen tarvitset seuraavat tarvikkeet:

– kolmesta viiteen reilun metrin mittaista, aika ohutta ja taipuisaa oksaa. Esimerkiksi pajun- tai pihlajanoksat sopivat hyvin.

– Taipuisaa rautalankaa. Parhaiten tarkoitukseen sopii vihreä, ja sitä myydään useimmissa kaupoissa.

– Kassillinen havunoksia, eli kuusta, katajaa tai mäntyä. Myös varvuista voi tehdä jouluisen seppeleen. Huomaathan, että sinulla täytyy olla maanomistajan lupa oksien tai varpujen keräämiseen tai katkaisemiseen.

– Koristeita mielesi mukaan. Vaikkapa nauhat, pienet punatulkut tai kävyt sopivat oikein hyvin. Oksissa saattaa olla käpyjä jo valmiiksi, mutta ne voi myös kiinnittää kuumaliimapyssyllä.

– Työskennellessä kannattaa käyttää ohuita ja notkeita käsineitä, sillä pihka ja neulaset ärsyttävät ihoa.

Monet kranssit taiteillut tietää, että askartelu onnistuu ilman apuvälineitä, mutta esimerkiksi kuumaliimapyssy helpottaa työtä:

– Ei se aivan ehdoton ole, mutta on verraton apuväline varsinkin niiden koristeiden kiinnityksessä, joissa ei ole valmiina mitään kiinnittimiä. Sen kanssa työskennellessä on hyvä pitää hanskoja ja olla varovainen, sillä liima on todella kuumaa, Anna Laulainen vinkkaa.

 

Havukranssi askel askeleelta

 

Näillä ohjeilla voit tehdä myös havuköynnöksen. Sille sopii pohjaksi rautakaupoista saatava paksuhko köysi. Huomaathan, että sen tekemiseen tarvitset paljon enemmän havuja kuin seppeleeseen.

1. Taivuttele ensin pajunoksia hetki käsissäsi ympyrän muotoon. Tee niistä sitten ympyrä, jonka halkaisija on noin 20-30 senttimetriä, riippuen siitä minkä kokoisen haluat. Ota ensimmäiseksi vain yksi oksa. Taivuta se ikään kuin aloittaisit tekemään solmua. Kun ympyrä on mielestäsi sopivan kokoinen, puno ylijäävät oksanpäät kehälle. Voit myös laittaa punoksen kiinni rautalangalla.

Lisää sitten samalla tavalla loput oksat niin, että saat tukevan alustan kranssillesi.

2. Pätki havunoksat valmiiksi, noin 15 senttimetrin pituisiksi

3. Aloita kranssin kokoaminen kiinnittämällä rautalangan pää tiukasti pajupohjaan. Kerää sopiva nipullinen oksia. Kolmesta viiteen on sopiva määrä, oksien tuuheudesta riippuen. Asettele ne pajupohjan päälle ja sivuille. Kiepauta sitten rautalanka tiukasti niiden ympärille. Kranssissa oksia ei tarvitse asetella toiselle puolelle, koska yleensä se ei ole näkyvissä. Jos teet köynnöksen, kiinnitä havut rautalangalla köyden ympärille, niin että se peittyy kokonaan.

3. Aloita kranssin kokoaminen kiinnittämällä rautalangan pää tiukasti pajupohjaan. Kerää sopiva nipullinen oksia. Kolmesta viiteen on sopiva määrä, oksien tuuheudesta riippuen. Asettele ne pajupohjan päälle ja sivuille. Kiepauta sitten rautalanka tiukasti niiden ympärille.

Kranssissa oksia ei tarvitse asetella toiselle puolelle, koska yleensä se ei ole näkyvissä. Jos teet köynnöksen, kiinnitä havut rautalangalla köyden ympärille, niin että se peittyy kokonaan.

4. Pidä rautalanka koko ajan mahdollisimman tiukalla vasemmalla kädelläsi. Kerää uusi oksanippu oikealla kädelläsi. Asettele ne kehällä noin neljästä viiteen senttimetriä eteenpäin edellisistä oksista. Ne täytyy asettaa limittäin edellisten päälle, niin että rautalanka peittyy. Kiepauta lanka taas ympäri tiukasti. Jatka samalla tavalla, kunnes ympyrä on täynnä.

4. Pidä rautalanka koko ajan mahdollisimman tiukalla vasemmalla kädelläsi. Kerää uusi oksanippu oikealla kädelläsi. Asettele ne kehällä noin neljästä viiteen senttimetriä eteenpäin edellisistä oksista. Ne täytyy asettaa limittäin edellisten päälle, niin että rautalanka peittyy.

Kiepauta lanka taas ympäri tiukasti. Jatka samalla tavalla, kunnes ympyrä on täynnä.

5. Kun olet saanut viimeisetkin oksat aseteltua, sido rautalanka tiukasti. Silloin kranssi ei pääse purkautumaan. Tee samalla ripustuslenkki kranssin takapuolelle.

6. Voit käyttää kranssia koristeena sellaisenaan, tai koristella sen mieleiseksesi. Vain mielikuvitus on rajana! Koristeluun voit käyttää esimerkiksi erilaisia jouluisia nauhoja, pienehköjä palloja, sydämiä, punatulkkuja, koristeomenoita, kanelitankoja tai enkeleitä. Voit myös tehdä koristepipareita paksusta huovasta tai lisätä normaaliin piparitaikinaan reilusti suolaa, niin ne kestävät myös ulkona kranssissa.

6. Voit käyttää kranssia koristeena sellaisenaan, tai koristella sen mieleiseksesi. Vain mielikuvitus on rajana! Koristeluun voit käyttää esimerkiksi erilaisia jouluisia nauhoja, pienehköjä palloja, sydämiä, punatulkkuja, koristeomenoita, kanelitankoja tai enkeleitä. Voit myös tehdä koristepipareita paksusta huovasta tai lisätä normaaliin piparitaikinaan reilusti suolaa, niin ne kestävät myös ulkona kranssissa.

Kiinnitä koristeet niissä olevien kiinnittimien avulla, rautalangalla tai kuumaliimapyssyllä. Se on kätevin tapa kiinnittää monia koristeita. Muista liimatessasi pitää kiinni koristeesta vähän aikaa, jotta se liimautuu kunnolla kiinni.