ÄKS

Neljä Ruusua, Evelina, Klamydia ja Wiskari – Hurmoksessa tulossa hervoton kevät!

13.12.2017 13:35 (muokattu 13.12.2017 13:52)
Neljä Ruusua saapuu Hurmokseen maaliskuussa. ( Kuva: Ville Juurikkala 2014)
Bar Hurmos julkaisi keskiviikkona tulevan kevään esiintyjiään.

 

Hurmoksen lavalle kiipeävät keväällä suuret suomalaiset nimet Evelina, Neljä Ruusua, Klamydia sekä Arttu Wiskari. Luvassa on siis legendaarisia suomirockin jääkäreitä ja myös uusimpia radiohittejä työstäviä muusikoita.

Aiemmin syksyllä Hurmoksen väki kyseli asiakkailtaan Facebookissa, että millaisia esiintyjiä ravintolan uudistetulle, entistä ehommalle lavalle kaivataan. Tämä kattaus on laadittu nimenomaan yleisön toiveiden pohjalta ja tarkalla korvalla asiakaskuntaa kuunnellen.
– Me pyritään mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan niitä toiveita, mitä siinä kyselyssä tuli ilmi. Tietenkin yritetään tarjota mahdollisimman monipuolisesti musiikkia. Ja näköjään nostetaan rimaa itsellemme kokoajan, Hurmoksen Saila Kähärä naurahtaa.

ÄKSän saamien tietojen mukaan nyt julkistettu ohjelmisto on vain murto-osa ensi vuoden hurmiollisesta livekavalkadista.

Livenä Hurmoksessa :
La 10.2. Evelina
La 31.3 Neljä Ruusua
La 28.4. Klamydia
La 26.5. Arttu Wiskari

Liput tulevat myyntiin tammikuussa. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy