Neuroosiliitolta levyllinen punkkia – kuuntele ennakkoon täältä!


Jasu Rossi (vas.), Otto Lemetyinen (kesk.) ja Juho Hakalax eli Neuroosiliitto Henry’s Pubissa Kuopiossa 26. tammikuuta. Kuva: Rainer Paananen

Äänekoskelaislähtöiseltä ja -henkiseltä Neuroosiliitolta tulee perjantaina ulos tuoretta mannaa korville. Äänekoskelaisille pojat tarjoilevat ennakkomakua ÄKSän kautta.

 

Äänekosken tehtaiden varjoissa kasvaneen punkbändi Neuroosiliiton uusin albumi Tehdaskaupunki palaa! ilmestyy perjantaina 15. marraskuuta. Edellinen Tehdaskaupungin kasvatit -levy vuodelta 2009 oli omakustanne, mutta nyt meininki on lähes maailmanluokan tasoa, kun albumin takana on kaksi levy-yhtiötä: Killer Records ja Suppolevyt. Tehdaskaupunki palaa! sisältää yksitoista raitaa takuuvarmaa punkin ja rockin sekaista poljentoa.

Kesäkuussa laulaja-kitaristi Jasu Rossi, basisti Otto Lemetyinen ja laulaja-rumpali Juho Hakalax lukittautuivat studioon nauhoittamaan uutta levyään. Tämä ei ole kielikuva vaan totisinta totta, sillä kolmikko vietti viikon putkeen Lahden studiolla yöt joko enemmän tai vähemmän nukkuen ja päivät äänitellen.

– Tällä levyllä meillä on oikein tekemisen meininki. Kappaleitakin on kypsytelty useampi vuosi, Rossi kuvailee uusimman levyn tekoprosessia.

Levynjulkkari keikan Neuroosiliitto soittaa perjantaina 15. marraskuuta Tampereen Bar Vilkkulassa ja seuraavana päivänä tuoreita biisejä kuulee Jyväskylän Tanssisali Lutakossa. Millonkas sitä ollaan tulossa Äänekoskelle?

– Juuri sovittiin keikkaa alkuvuoteen, että sillon nähdään! Rossi lupaa.

Kaikkein kiireisimmät voivat kuunnella Tehdaskaupunki palaa! -levyn kappaleet ÄKSän kautta täältä. Neuroosiliitto nimittäin tarjoaa äänekoskelaisille mahdollisuuden nauttia tulevasta julkaisustaan ennakkoon. Lue lisää levystä keskiviikkona 13. marraskuuta ilmestyvästä ÄKS 70 -lehdestä.

Levyn kunniaksi pojat väänsivät myös Aurinkoon-kappaleeseen musiikkivideon. Jokainen katsokoon hempeilyvideon omalla vastuullaan, ÄKSällä ei ole osaa eikä arpaa sen sisältöön.

Vastaa