ÄKS

Niskanen on tuonut äänekoskelaisten ulottuville uusinta tekniikkaa jo 65 vuoden ajan

01.11.2018 15:18 (muokattu 01.11.2018 15:26)
Kauppias Timo Niskanen kuunteli setänsä Pekka Niskasen kuulumiset. Äiti Toini iloitsi yrityksen 65 vuodesta. Perustaja, Esko Niskanen katseli juhlintaa kehyksistä käsin.
Esko ja Toini Niskasen yritystoiminta oli nuorta nykyisen kauppias Timo Niskasen syntymän aikaan. Vuonna 1953 perustettu yritys juhlii nyt 65-vuotista yrittäjän taivalta. 
 
 
Ensimmäinen liike avattiin torin laidalle 65 vuotta sitten, ja toimi nimellä Äänekosken Radio & Urheilutarvike. Alkuaikoina myytiin ja korjattiin polkupyöriä, myös radio oli mukana valikoimissa, sekä erilaiset sähköasennukset. Kauppakadulla liiketila on vaihtunut muutaman kerran. Niskanen toimi 33 vuotta, vuonna 1982 omiin tarpeisiin rakennetussa liiketalossa. Nyt kodinkone-, elektroniikka-, urheiluväline- ja metsästyskauppaa käydään Koskikeskuksen hulppeissa tiloissa. Vuonna 1976 liiketoimintaa laajennettiin Suolahteen. Kauppaa tehtiin siellä kevääseen 2014 saakka
 
Niskanen on tuonut käden ulottuville monia upeita laitteita kotitalouksien tarpeisiin. Moni muistaa varmasti ensimmäisen imurihankintansa tai ensimmäisen radionsa, joka toi maailman olohuoneisiin. Sähkövatkain, hiustenkuivaaja tai kelanauhuri olivat hankintoja, joita harkittiin pitkään ja jotka olivat monessa taloudessa juhlan paikka. Mutta yksi artikkeli oli, jonka ostoa ei liiemmin harkittu, sillä kaikki halusivat itselleen television! Sen tulo Äänekoskelle on luku ja todellinen ihme, jonka moni vielä muistaa. 
 
Niskanen mahdollisti äänekoskelaisille pääsyn näköradion äärelle. Ensimmäinen suomalainen televisiolähetys lähetettiin 50-luvun puolivälissä ja Äänekosken laitimmaisille perukoille tv-lähetys saatiin toimintaan, kun Jyväskylään pystytettiin suurantenni vuonna 1962. 
– Meillä oli mustavalkotelevisio päällä liikkeemme ikkunassa, ja ihmiset kerääntyivät katselemaan ihmettä, muisteli Toini Niskanen ÄKSälle aiemmin. 
Televisio innosti äänekoskelaisia ostoksille. Hankintaa ei mietitty kauan, vaikka hinta hirvittikin. 
– Osamaksukauppa mahdollisti television hankinnan, Toini Niskanen kertoi. 
Esko Niskanen sai esitellä televisioita päivisin ja pakata niitä illaksi autoon ja kiidättää malttamattomille asiakkaille. 
– Siihen aikaan televisiot olivat kauniita, mahonkipäällysteisiä ja kiillotettuja kapistuksia, Toini Niskanen huokaa. 

Äänekoskella on moni talous ostanut Niskaselta sen ensimmäisen radion tai televisionsa.

Kuorelahden hiihtoperhe on ollut kymmenien vuosien ajan Niskasen uskollinen asiakas. Suomen mestari, Lahden MM-kisojen kutonen, maastohiihtäjä Timo Kuorelahti kertoo, kuinka hänen vanhempansa jo turvautuivat Niskasen suksivalikoimaan. 
– Sieltä ne minun ensimmäiset kilpasukseni ostettiin ja sen jälkeen kaikki sukset mitä on tarvittu. 
Kuorelahti arvelee kauppojen tehdyn satojen suksiparien edestä. 
– Viime talvenakin ostin kymmenet sukset, Kuorelahti laskee. 
Hiihtäjä tarvitsee harrastaakseen ja kilpaillakseen välineitä läpi vuoden. 
– Oli kesä tai talvi, Niskasesta on välineet ostettu, Kuorelahti sanoo ja onnittelee 65-vuotiasta yritystä. 
Tuulensuun perhe on ollu Niskasen asiakkaina ”koko ikänsä”.
– Kun asuimme 12 vuotta Espanjassa, tilasimme sinne Niskaselta viisi tietokonetta. Ja hienosti ne Espanjaan meille toimitettiinkin, Risto Tuulensuu muisteli palvelun toimivuutta.
 
Niskasella vietettiin tänään synttäreitä kakkukahvien merkeissä. Timo Niskanen kiitti vuolain sanoin asiakkaita sekä uskollista, vuosikymmeniä Niskasen leivissä ollutta henkilökuntaa, sekä nykyistä joukkoa.
– Työ on siirtynyt sukupolvelta toiselle, se on myös hieno homma. Tuoreempi polvi on saanut jatkaa perinteitä, joita isä ja äiti ovat alulle laittaneet, Timo Niskanen kiitteli.

Vastaa

  1. Toini Niskanen sanoo:

    Kiitos rakkaat työtoverit ja ystävät. Ihana päivä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy