ÄKS

Nuori äänekoskelaisnainen autoili ilman ajokorttia – ehdoton vankeustuomio

30.10.2014 17:19
Häkki voi ns. heilahtaa, jos ajolupaa ei ole. arbyreed via photopin cc

Keski-Suomen käräjäoikeus ei antanut armoa ajokortitta liikenteeseen lähteneelle äänekoskelaisnaiselle. Oikeus totesi 24-vuotiaan naisen syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja määräsi tämän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Nainen saa katsella tiilinpäitä 40 päivän ajan.

Torstaina annettu rangaistus on kova, sillä nainen kerta ei ollut ensimmäinen. Viimeisen vuoden aikana nainen ehti syyllistyä vastaaviin kortitta-ajoihin kymmenen kertaa ennen nyt käräjille päätynyttä tapausta.

Käräjillä puitiin elokuun lopulla Äänekoskella tapahtunutta kiinnijäämistä. Nainen tunnusti tekonsa, ja oikeus käsitteli asian kirjallisessa menettelyssä.

Oikeus totesi, että naisen aikaisemman rikollisuuden ja nyt syyksiluetun rikoksen suhde osoittaa tekijässä rikosten samankaltaisuuden johdosta ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. Koska vastaavia kortitta-ajoja oli tilillä jo 11, oikeus käytti koventamisperustetta.

Edellisen kerran nainen tuomittiin kahdesta kortitta-ajosta ja kahdesta liikennerikkomuksesta 40 päivän vankeusrangaistukseen syyskuun puolivälissä. Oikeus katsoi, ettei yhdyskuntapalvelus tule enää kyseeseen, joten rangaistuksen tulee olla ehdoton.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy