ÄKS

Nuorten palvelut yhdestä paikasta – Ohjaamo aloitti toimintansa Äänekoskella

28.10.2018 10:22
Kuvassa: Jaana Haikarainen, TE-palveluiden asiantuntija Kati Kokko, HOHTO-hankkeen hankepäällikkö Saija Bågman ja Pauliina Koljonen Etsivästä nuorityöstä Sari Kinnunen nuorten aikuisten sosiaalityöntekijä Erika Nieminen, HOHTO-hankeen ura – ja opinto-ohjaaja Arto Lampinen, nuorten palvelukoordinaattori Pirkko Pinola, POKEn opinto-ohjaaja Johanna Viherkoski TE-palvelujen ammatinvalinta- ja uraohjauspsykologi
Äänekosken POKEn Piilolan kampuksella vietettiin torstaina Ohjaamon avajaisia.

 

Ohjaamo on paikka, jossa nuorille suunnatut palvelut kuten opinto-ohjaus, uraohjaus, nuorisotyö, te-palvelut ja sosiaalipalvelut ovat saatavilla yhdestä ja samasta paikasta. Tavattavissa on aina 5-6 hengen tiimi, jonka tehtävänä on auttaa nuoria äänekoskelaisia eteenpäin elämässään.

– Jos tulee joku huoli ai murhe, niin ei tarvitse kuin osata yhdestä ovesta sisään. Täällä on monen alan asiantuntijoita auttamassa ja ohjaamassa. Monialaisuus on hyväksi, sillä monet asiat, kuten koulutus, työ ja talousasiat, limittyvät usein vahvasti keskenään, kertoo nuorten palvelukoordinaattori Arto Lampila.

Ohjaamoon on tervetullut kuka tahansa alle 30-vuotias äänekoskelainen, missä elämäntilanteessa tahansa.
– Haluamme nuorille paikan johon tulla matalalla kynnyksellä, mielellään kokonaan ilman kynnystä. Me olemme sellainen pieni tuuppari. Kaikkein parhaita ovat ne tilanteet, kun joku nuori, jota ei mikään kiinnosta, saakin innon lähteä vaikka työkokeiluun, sanoo TE-palveluiden asiantuntija Jaana Haikarainen.

Haikaraisella on pitkä kokemus  Ohjaamo-toiminnasta Jyväskylässä, jossa Ohjaamo on toiminut jo lukuisien nuorten hyväksi.
– Olemme huomanneet, että hyvin usein, nuorten ongelmat sivuavat TE-toimiston asioita, ja monet pelkäävät kovaa byrokratiaa. Minä olen täällä auttamassa sen byrokratian yli. Joskus motivointi ja kannustaminen on se tärkein asia, kun on ollut vaikeaa ja tullut lunta tupaan,  Haikarainen sanoo.

Ohjaamo on auki joka torstai kello 12–15 POKEn Piilolan kampuksella.
– Kaikki me täällä halaumme vaan nuorten parasta, Haikarainen sanoo.
– Ja mikäli kysyntää on, saatamme vielä laajentaa toimintaamme. Tulossa on myös jonkilainen päivystävä puhelinnumero, josta saa kiinni Ohjaamo-ajan ulkopuolella, Lampila sanoo.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy