ÄKS

Nyholm ja Lindell jatkavat maakunnan piikkipaikoilla

15.06.2017 15:34

Keski-Suomen kuntayhtymien hallitusten ja Keski-Suomen liiton edustajainkokouksen paikkajaoista on päästy sovintoon. Äänekoskelaiset Leila Lindell ja Rolf Nyholm säilyttivät paikkansa vastuullisissa luottamustehtävissään. 

 

Puolueiden piirijärjestöjen neuvottelut Keski-Suomen ylikunnallisten toimielinten paikkajaoista on saatettu päätökseen hyvässä yhteishengessä. Näitä toimielimiä ovat mm. maakuntahallitus, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymän hallitus.

Neuvotteluissa sovittiin kuntayhtymien puheenjohtajuuksien jakautuminen sekä eri kuntayhtymien hallituspaikat. Lisäksi käsiteltiin Keski-Suomen liiton edustajainkokouksen paikkajako suosituksena kunnille kunnanvaltuustojen päätöksentekoa varten. Edustajainkokous valitsee maakuntavaltuuston Laukaassa 27.kesäkuuta pidettävässä kokouksessa.

Paikkajaoista käydyt neuvottelut pohjautuvat kuntavaalien tulokseen. Piirijärjestöt neuvottelivat kuntavaalien jälkeen kolme erillistä kertaa.

Piirijärjestöjen neuvottelujen aikataulu oli normaalia tiukempi. Järjestöt halusivat saada neuvottelut päätökseen toukokuun puolella, jotta kunnanvaltuustoilla on tarvittava pohjatieto kesäkuussa niiden ensimmäisissä kokouksissa ja jotta valmistelutyö sote- ja maakuntahallinnosta Keski-Suomessa jatkuu keskeytyksettä. Neuvotteluissa nousi esille myös epävarmuus tulevien toimikausien kestosta.

Piirijärjestöjen neuvottelutulokset

Maakuntavaltuuston puheenjohtaja: Mauri Pekkarinen, Jyväskylä (KESK)
1. varapuheenjohtaja: Ahti Ruoppila, Jyväskylä (SDP)
2. varapuheenjohtaja: Lotta Ahola, Jämsä (KOK)

Maakuntahallituksen puheenjohtaja: Rolf Nyholm, Äänekoski (SDP)
1. varapuheenjohtaja: Elina Sillanpää, Laukaa (VIHR)
2. varapuheenjohtaja: Matti Leino, Jyväskylä (VAS)

Maakunnallisen yhteistyöryhmän (MYR) puheenjohtaja: Mikko Tiirola, Petäjävesi (KESK)
1. varapuheenjohtaja: Rolf Nyholm, Äänekoski (SDP)
2. varapuheenjohtaja: valitaan myöhemmin (viranhaltija)

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtaja: Leena Yksjärvi, Jyväskylä (SDP)
1. varapuheenjohtaja: Terhi Pulli, Jyväskylä (KOK)
2. varapuheenjohtaja: Harri Selänne, Muurame (KESK)

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja: Leila Lindell, Äänekoski (KESK)
1. varapuheenjohtaja: Tony Melville, Jyväskylä (SDP)
2. varapuheenjohtaja: Tuula Nieminen, Laukaa (VAS)

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän valtuuston puheenjohtaja: Jari Blom, Jyväskylä (SDP)
1. varapuheenjohtaja: Sakari Ainali, Toivakka (KESK)
2. varapuheenjohtaja: Pia Bärlund, Uurainen (KOK)

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja: Juha Suonperä, Jyväskylä (KOK)
1. varapuheenjohtaja: Timo Taskinen, Jyväskylä (VIHR)
2. varapuheenjohtaja: Jyri Ylönen, Jyväskylä (KESK)

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy