ÄKS

Nykyisen Nelostien pätkälle mopomiittipaikka jo vuonna 2020?

08.02.2018 13:50
Nelostien uuden linjauksen myötä noin 300 metriä nykyistä nelostietä jää toimettomaksi. Kaupunki haluaa muuttaa tienpätkän mopomiittialueeksi.

 

Idea juontaa juurensa syksyllä järjestetyn ideakilpailun voittajaideasta, jossa toivottiin lähialueiden mopoharrastajille aluetta, jossa voidaan järjestää mopomiittejä.

Idean takana ovat Valtteri KauttoEero Pigg ja Tuukka Lihavainen, jotka kaipaisivat kaupunkiin paikkaa jossa voi ajaa rauhassa, tehdä temppuja ja vaikka korjata pyörää yhteisessä hallissa. Nuorten miesten mukaan mopomiiteissä käy jopa satoja mopoilijoita.

– Ideaa on mietitty jo pitkään. Äänekoskella on paljon mopoilijoita, jotka tekevät temppujaan yleisillä teillä, mikä on laitonta ja häiritsee muita ihmisiä. Jos meillä olisi oma alue, joku suora jossa ajaa, niin ei ihmiset häiriintyisi ja kaikki voisi olla sovussa. Koska eihän me tahallaan ketään häiritä, Kautto kertoo.

Kun uusi Nelostie avataan, jää nykyinen Nelostie sivutieksi, joka yhdistyy Kotakennään alueen tiestöön ja edelleen uuteen Nelostiehen. Pätkä nelostietä on nykyisessä tiesuunnitelmassa suunniteltu maamassojen sijoituspaikaksi. Rakennustyön edetessä on kuitenkin havaittu, ettei kyseistä tieosuutta tarvita maamassojen sijoittamiseen ja kohteelle voitaisiin suunnitella muuta käyttöä.

Liikenneviraston ja kaupungin ajatus on, että alueelle rakennetaan mopoalue, jolle järjestetään kulkuyhteys Teollisuuskadulta rautatien tasoristeyksen kohdalta. Mopomiittien mahdolliset häiriövaikutukset ympäristölle jäisivät vähäisiksi. Nykyinen Nelostie erotettaisiin riista-aidalla ja tarkemmassa suunnittelussa täsmentyvillä rakenteilla moottoritiestä. Mopomiittialue sijoittuisi asemakaavassa Liikenneviraston hallinnassa olevalle yleisen tien alueelle.

Ennen sitovaa päätöksentekoa Liikennevirasto selvittää hankkeen toteuttamiseen liittyviä vastuukysymyksiä: kuka on vastuussa, mikäli alue luovutetaan useita satoja ajoneuvoja keräävän mopomiitingin paikaksi ja alueella sattuisi tapahtumaan onnettomuuksia?

Mopoalue olisi käytettävissä uuden moottoritien valmistuttua vuonna 2020.

Äänekosken kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan maanantaina 12. helmikuuta. Samalla käsitellään muita Nelostiehen liittyviä seikkoja kuten Pankkisillan kohtaloa ja ajatusta rakentaa nykyisen nelostien vierelle kevyenliikenteenväylä. Lue esityslista kokonaisuudessaan täältä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy