ÄKS

Nyt mitataan äänekoskelaista urheilutietoa livetilanteessa! Kerää oma porukka ja osallistu!

08.09.2017 12:04 (muokattu 08.09.2017 16:26)
Sitä ei kysytä, kuka kuvassa peittää kasvonsa. Mutta jos joku tietää, keitä muita on kuvassa, niin vihjeitä otetaan vastaan! Kuva: Aarne Vuorisen arkisto.

Kuinka pitkälle kantoi Jorma Kinnusen hopeaheitto Meksikon olympiakisoissa 1968? Kuka oli Äänekosken Huiman koripallojoukkueen kautta aikojen ensimmäinen amerikkalaispelaaja?

Näitä ei kysytä, mutta jotain vastaavaa saattaa olla tarjolla Äänekosken kaupungintalolla järjestettävässä urheilutietokilpailussa lauantaina 16. syyskuuta. Kyseessä on avoin joukkuekilpailu 2–4 hengen joukkueille.

Nyt on kyse todellista urheilutiedosta, sillä tapahtuma järjestetään livetilanteessa ilman apuvälineitä. Kännyköitä ei kisassa siis näpytellä! Eikä kassin pohjalta kaiveta tietokirjoja!

KILPAILUN järjestää ja kysymykset on koonnut Äänekosken Sarjakuvaseura. Mukaan toivotaan ennen muuta kaikki äänekoskelaiset urheiluseurat, mutta myös muut paikallisesta tietoudesta ja urheilusta kiinnostuneet.

Joukkueen voi koota siis vaikkapa työpaikalla. Myös kaikki muut – yhdistykset, järjestöt tai vaikka vain erilaiset kaveriporukat – voivat ottaa osaa kisaan. Samasta yhteisöstä voi osallistua useammallakin porukalla.

Ennakkoon ei tarvitse osallistumisestaan kertoa, mutta ilmoittautumisia otetaan toki vastaan. Kisaan ottaa osaa ainakin yksi joukkue Äänekosken kaupungilta. Joukkueeseen kuuluvat kaupunginjohtaja Matti Tuononen, vapaa-aikajohtaja Markku Auvinen ja työsuojeluvaltuutettu Hannu Penttinen.

– Meillä on koossa ovela Kettujengi, jota on vaikea voittaa. Olemme latautuneet kisaan todella hyvin. Toivottavasti saamamme kannustus ei kuitenkaan ole yhtä kovaa kuin Susijengillä, joukkueen kapteeni Auvinen kertoo.

SARJAKUVASEURAN joukkue voitti valtakunnallisen urheilutiedon joukkueiden SM-kilpailun Espoossa vuonna 2015. Sarjakuvaseura sai saman tien vuonna 2016 kokemusta tietokilpailun järjestämisestä, sillä Urheilutietäjät ry:n sääntöjen puolustavan mestarin tehtävänä on järjestää seuraava kilpailu.

Äänekosken kilpailussa vastaavaa velvoitetta ei ole. Kilpailu alkaa kaupungintalon valtuustosalissa kello 11, ja kilpailuaikaa on tunnin. Joukkueita pyydetään olemaan paikalla hyvissä ajoin.

30 kysymykseen vastataan kirjallisesti. Kysymykset on koottu eri lajeista, toki painottaen äänekoskelaista, suolahtelaista, sumiaislaista ja konginkankaalaista urheiluhistoriaa. Tulokset julkistetaan mahdollisimman pian kilpailun päättymisen jälkeen.

Osallistuminen on maksutonta. Kaupunki on lahjoittanut kisaan tavarapalkintoja.

Ilmoittautumiset: terho@aksa.fi

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy