ÄKS

Nyt vietetään elinsiirtoviikkoa – elinluovutustahdon kertominen on helppo tapa tehdä hyvää

07.10.2019 11:46
Elinsiirtoa odottaa Suomessa yli 550 ihmistä. Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula. Vaikka lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, elinluovutustahdon ilmaiseminen selkeyttää ja nopeuttaa tilannetta. Elinsiirtoviikko muistuttaa, että jokaisella on oikeus olla hengenpelastaja.

 

Elinsiirtoviikkoa vietetään 7.–12.10. Uusi Ole luovuttaja -kampanja käynnistyy tänään. Lauantaina 12.10. on Euroopan elinsiirtopäivä.

– Elinluovutustahdon ilmaiseminen on helppoa ja nopeaa. Sen tekee oikeastaan missä vain. Elinluovutuskortin voi tilata ilmaiseksi netistä ja tahdon voi kirjata myös Omakantaan. Uusittu Elinluovutuskortti-sovellus antaa mahdollisuuden tallettaa tahtonsa puhelimeen ja kertoa siitä kätevästi läheisilleen, kertoo Munuais- ja maksaliiton viestintäpäällikkö Petri Inomaa.

Suomessa 567 ihmistä odotti syyskuun lopussa uutta elintä. Samana ajankohtana elinsiirtoja oli tehty 340. Suomessa tehdään munuaisen-, maksan-, sydämen-, keuhkon-, haiman- ja ohutsuolen siirtoja.

– Lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, jos ei ole sitä eläessään kieltänyt. Tahto pyritään kuitenkin selvittämään ja siitä keskustellaan mahdollisen elinluovuttajan omaisten kanssa. Selkeästi ilmaistu elinluovutustahto kertoo sen omaisillekin ja varmistaa jokaisen henkilökohtaisen kannan toteutumisen. Se myös nopeuttaa elinluovutusta ja ihmishenkien pelastamista, Inomaa kertoo.

Elinluovutustahdon voi kertoa allekirjoittamalla elinluovutuskortin, lataamalla elinluovutuskortti-sovelluksen, kirjaamalla tahdon Omakantaan tai vain kertomalla asiasta läheisilleen.

Elinluovutuskortin voi tilata ilmaiseksi osoitteesta www.elinluovutuskortti.fi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy