Olavi Stolt on kerännyt kymmenen vuotta pullopanteilla rahaa – lauantaina voi osallistua hyväntekemiseen


Olavi Stolt on kerännyt kymmenen vuotta rahaa syöpälasten hyväksi. Ensi lauantaina hän myy monenlaista tavaraa Hirvaskankaan ABC:llä klo 10 alkaen, ja myynnin tuotto menee lyhentämättömänä Keski-Suomen keskussairaalan lasten syöpäostolle ja Keski-Suomen syöpäyhdistykselle.

Suolahtelainen Olavi Stolt on kerännyt rahaa syöpälasten hyväksi jo kymmenen vuoden ajan. Stoltille aihe on raskas ja rakas, sillä hän menetti ainoan lapsensa syövälle.  

 

Stoltin perheen tragediaksi koitui Jarno-pojan sairastuminen aivosyöpään.

– Silmälääkäri sanoi, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Ei sitä siinä vaiheessa osannut edes epäillä, että Jarnoa ei enää kahden vuoden kuluttua ole. Kuvauksessa selvisi, että Jarnon aivoissa on iso verikasvain, ja ennuste oli heti huono. 

Stolt kertoo, että Jarno oli hyvä piirtämään, ja tietokonehommissa. 

– Hän teki myös nauhoituksia sanelukoneelle. Joskus niitä tulee kuunneltua, Stolt hymyilee. 

Sairaudestaan huolimatta Jarno sai suoritettua ylioppilaskirjoItukset. 

– Sängyssä selällään se niitä teki. Hänen lähimuistinsa oli mennyt, mutta tästä huolimatta hän sai hyvät paperit. Jarno sanoi minulle, että sitä varten koulua käydään, että muistetaan, Stolt muistelee. 

Jarno menehtyi 19-vuotiaana. Muutama vuosi meni surun sumussa, kunnes mielessä alkoi kyteä auttaminen. Siitä lähti käyntiin pullojen keräys. Panteista saadut sentit ja eurot ovat menneet lyhentämättömänä Keski-Suomen keskussairaalan lasten syöpäosastolle tai Keski-Suomen syöpäyhdistykselle. Rahaa tärkeisiin kohteeseen on lähtenyt tuhansia euroja vuosittain.

Stolt aloitti hyväntekeväisyyden pullojen ja tölkkien keräämisellä. Hän on kulkenut pyörän selässä satoja kilometrejä metsästäen ojan penkalta pulloja. 

– Pullojen kerääminen on ollut nyt hankalampaa, sillä polvi on alkanut reistaamaan, Stolt sanoo harmissaan.

Suolahden Sörkässä asuvan Stoltin autotallissa on pullokasseja siistissä rivissä. Kymmenen vuoden aikana ihmiset ovat tuoneet pulloja Stoltille palautettavaksi. 

– Useasti on nyssäkkä tuotu autotallin ovelle, Stolt hymyilee. 

71-vuotias entinen metallimies on kätevä käsistään. Hänen käsissään on valmistunut kymmenittäin linnunpönttöjä sekä roskakatoksia, että lämpöpumpun suojia. 

– Näiden valmistukseen olen saanut lautatavaraa Kurikka Timberiltä. Maalit olen itse ostanut ja myynyt tuotteet eteenpäin, jätekatoksia ihan Helsinkiä myöten. 

Näistä kädentaidoista on saadut rahat ohjattu Stoltille arvokkaisiin kohteisiin. 

Kun on  tehnyt hyvää kymmenen vuotta, on tullut aika juhlistaa asiaa, ja kuinkapa muutenkaan, kuin syöpälapsille rahaa keräämällä. Stolt kauppaa yhtä jos toistakin tavaraa Hirvaskankaan ABC:n pihassa huomenna lauantaina. 

– Tarjolla on monenlaista tavaraa: pönttöjä pikkulinnuille sekä telkille ja lämpöpumpun suojia. Laitan myyntiin sellaista tavaraa, jota en itse enää tarvitse, joukossa työkaluja ja muuta sellaista. Sen voin kertoa, että hinnat eivät päätä huimaa, ja ostaessaan tulee tehneeksi hyvää, Stolt vinkkaa. 

Olavi Stoltin hyväntekeväisyyskauppa Hirvaskankaan ABC:llä la 28.4. klo 10.

Vastaa