ÄKS

Olli Siiki tähdittää Kievarin stand up-iltaa

05.10.2018 13:52
Kuvassa Olli Siiki vielä istuu, mutta illalla hän nousee seisomaan ja kertoo hauskoja juttuja.

Kartano Kievarilla on luvassa perjantaina taas naurun räkätystä, kun lavalle astuu stand up-koomikko Olli Siiki ystävineen.

 

Olli Siiki on keirtänyt stand up lavoilla jo yli vuosikymmenen ja meno senkun paranaa. Mies itse kertoo komiikkansa olevan nyt murroskohdassa.

– Olen aiemmin tehnyt paljon feelgood-komiikkaa, mutta nyt tyyli on muuttunut rehellisempään suuntaan. Puhun edelleenelämän ja maailman ihmetyksistä ja  koiristani, mutta puhun myös kuolleista koiristani. Itse nautin nyt lavalla olemisesta paljon enemmän kuin aiemmin, Siiki kertoo.

Siiki nousee Kievarin lavalle jo kolmatta kertaa. Aiemmat keikat ovat olleet todella onnistuneita, mikä luo koomikolle pieniä paineita.

– Se on sellainen henkilökohtainen henkinen este. Kun on kaksi keikkaa mennyt todella hyvin, kolmas keikka jännittää erityisen paljon. Eikä se riipu paikasta vaan sama on joka paikassa.

Siiki on keikkaillut ympäri Suomen ja vetänyt kovia keikkoja kovassa seurassa isoillakin klubeilla, mutta uskoo pikkupaikkojen olevan enemmän häntä itseään.

– Mulla on sellanen olo, että Kehä III:sen sisäpuolella on jotenkin parempien ihmisten alueella. Ehkä se johtuu siitä, että olen Tampereelta duunariperheestä lähtöisin. Nämä pienemmät pitäjät on enemmän mun omaa yleisöä.

Koomikkona Siiki ei pidä itseään kantaaottavana tai poliittisena koomikkona.

– Minusta koomikon tärkein tehtävä on olla hauska. Kantaaottavaa komiikkaa voi toki tehdä, mutta se pitää tehdä hauskasti. Minulle itselleni kaikkein kivointa lavalla olemisessa on se, että saan hämmentää ihmisiä. Se on kuin missä tahansa työpaikassa: pitää olla sitä omaa kivaa, ja minulla on!

Siiki esiintyy Kievarilla headlinerina, eli illan pääesiintyjänä aivan viimeisenä. Kaksituntiseen showhun mahtuu myös muutama muu koomikko.

– Illan isäntä Toni Jyvälä on pitkän linjan koomikko ja osaa hommansa tosi hyvin. Lisäksi lavalla on Sampsa Simpanen, joka on entinen metodistikirkon pastori. Eli sellainen pieni hyppäys häneltä: vähän enemmän on kirosanoja. Kirkossa siis, Siiki nauraa.

Lavalla nähdään myös aloitteleva koomikko Arttu Järvinen.

– Arttu ei ole vielä paljoa tehnyt keikkaa, mutta on äärettömän hyvä kirjoittamaan. Jos hän tällä menolla jatkaa, hänen nimi tullaan kyllä tuntemaan.

Kievarille illalla saapuvaa yleisöä Siiki toivoo rohkeasti lavan eteen, sen sijaan, että istuttaisiin takapenkkeihin.
– Mitä tiiviimpi tunnelma, sitä parempi keikka. Vaikka porukkaa olisi määrällisesti paljon se voi hukkua, jos yleisö on hajallaan pitkin huonetta. Rohkeasti eteen vaan, Siik kannustaa.

Stand Up  Kartano Kievari: Olli Siiki, Toni Jyvälä, Sampsa Simpanen, Arttu Järvinen
Kartanokievarilla pe 5.10. klo 20. Liput 15 e.

Vastaa

  1. Tiuna sanoo:

    Hauska ilta oli jälleen kerran. Hienoa, kun järjestetään Kievarissa Stand up iltoja.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy