ÄKS

Omaishoitaja huijasi 6000 euroa työmarkkinatukea – ”Luulin, että Kela saa tiedot muualta”

05.10.2015 15:31

Äänekoskelainen noin 50-vuotias nainen on saanut 80 päivän vankeusrangaistuksen petoksesta. Nainen huijasi Kansaeläkelaitokselta työmarkkinatukea liki 6000 euroa vajaan viiden vuoden aikana.

Nainen ei ilmoittanut työmarkkinatukea hakiessaan saamastaan omaishoitajan tuesta. Vuodesta 2010 alkaen nainen alkoi saada myös vuokratuloja, mutta niistäkään hän ei Kelalle kertonut.

Kela ehti maksaa perusteettomasti naiselle yhteensä 5889 euroa. Nainen kiisti rikoksen. Esitutkinnassa hän kertoi, ettei tiedä, onko ilmoittanut tulojaan Kelalle. Hän kertoi myös luulleensa, että Kela saa tulotiedot automaattisesti muualta.

Naisen saama vankeusrangaistus on ehdollinen. Koeaika päättyy syyskuussa 2017.

Vastaa

  1. sirkka sanoo:

    Omaishoitajalla on oikeus saada työmarkkinatukea tai liiton työttömyyskorvausta. Olennaista on, onko hän valmiudessa ottamaan työtä vastaan. Mikäli omaishoidettava ei pärjää yksin kotona, hänet kuuluu laittaa laitokseen kun työpaikka tulee, jotta työssäkäynti onnistuu. Laitospaikka tai tehostettu kotihoito on subjektiivinen oikeus.
    Tuomio on p…stä ja kuvastaa oikeuslaitoksen tietämättömyyttä.

    1. Anttu sanoo:

      Tuomio ei ole omaishoitajuudesta vaan petoksesta Kelaa kohtaan. Ynnä meitä lainkuuliaisia ja tunnollisia kansalaisia, joista erittäin moni tekee omaishoitotyötä ilman mitään korvausta.

      Montako tuollaista ”työtöntä” tässä maassa loisii? Ilmeisesti enemmän kuin luullaan, koska useimmat eivät viitsi edes hakea töitä, vaikka se on tukien saamisen ehto.

      Oikeuslaitos toimii lakien mukaan. Tuomio johtuu rikoksesta. Jos joku oli tietämätön, niin tuomittu itse sekä sinä. Olisi hyvä sinunkin tukiaisesi ja tulosi tarkistaa. Onneksi verottajalla onkin vinkkijärjestelmä, ja Kelalle tulossa.

  2. Markku Perttula sanoo:

    Suomesta varasteaan kymmeniä miljoonia veronkierron kautta vuodessa.
    Vain köyhiä ”nakkivarkaita” rangaistaan.

    1. Muhevainen sanoo:

      Ja sinunko mielestäsi nämä nakkivarkaat pitäisi päästää pälkähästä koska ovat typeryksiä ja varastavat vain vähän? No säädetäänkö laki, että alle kymppitonnin edestä varastaminen on ihan ok.

      Sinähän et sitä tajua, mutta yhteisestä kassasta pöllivä pöllii myös sinulta, ellet itse ole se joka pöllii.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy