ÄKS

Opiskelustipendin haku alkaa alkuvuodesta – kotikunnaksi Äänekoski ennen vuodenvaihdetta

30.11.2017 16:28 (muokattu 30.11.2017 16:29)
Opiskelijastipendin avulla opiskelijan taskun pohjalle saattaa jäädä vähän rahaa.
Äänekoskelta muualle opiskelemaan muuttanut 18-29-vuotias nuori on vuonna 2018 oikeutettu opiskelustipendiin, mikäli säilyttää kotikuntanaan Äänekosken. Kevään 2018 stipendiä varten opiskelijan kotikunta on oltava Äänekoski jo ennen vuodenvaihdetta.

 

Äänekosken kaupunki ryhtyy jakamaan opiskelustipendejä tutkintotavoitteisesti ja päätoimisesti muualla kuin Äänekoskella opiskeleville 18-29-vuotiaille nuorille. Stipendin suuruus on 350 euroa vuodessa ja se on tarkoitettu opintoihin. Se on myös saajalleen verovapaata tuloa. Stipendi tulee haettavaksi ensimmäistä kertaa tammikuussa 2018 ja stipendejä myönnetään ja maksetaan ensimmäistä kertaa huhti-toukokuussa 2018.

Stipendin saamisen ehtona on, että hakijan virallinen kotikunta on Äänekoski. Stipendin voi siis saada, vaikka käytännössä asuisi opiskelupaikkakunnalla, kunhan väestötietojärjestelmään merkitty kotikunta on Äänekoski. Väestötietoihin vuoden 2018 kotikunta määrittyy vuoden 2017 viimeisen päivän tietojen mukaan, joten mahdolliset muutokset väestötietoihin on tehtävä ennen vuoden 2017 päättymistä, jotta olisi oikeutettu stipendiin.

Myös ne opiskelijat, jotka ovat jo aiemmin muuttaneet muualle ja vaihtaneet kotikunnaksi opiskelupaikkakunnan, ovat oikeutettuja stipendiin, mikäli vaihtavat kotikunnakseen Äänekosken ennen vuodenvaihdetta.

Opiskelustipendillä pyritään kannustamaan Äänekosken nuoria hankkimaan koulutusta ja ammatin. Samalla stipendi voi auttaa ylläpitämään elävää suhdetta kotikuntaan, kun esimerkiksi opiskelupaikkakunnan ja kotikunnan väliseen matkaamiseen jää enemmän rahaa.

Stipendin hakemisesta tiedotetaan ja hakuohjeet annetaan vielä erikseen kaupungin nettisivuilla ja Pikkukaupunkilaisessa tammikuussa 2018.

Opiskelustipendin käyttöönotosta päätti kaupunginhallitus kokouksessaan 4.9.2017.

Vastaa käyttäjälle rahaa on ilmeisesti hupuloituPeruuta vastaus

  1. rahaa on ilmeisesti hupuloitu sanoo:

    Eiköhän se suurin syy kaupungille ole valtionosuus asukasluvun perusteella. Haluaisin tietää kuinka paljon se on /nuppi. Mutta ihan kiva raha opiskelijalle.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy