ÄKS

Pää, olkapää, peppu, polvet, DISCO!

09.10.2015 20:24
MLL ÄÄnekosken toistamiseen järjestämä Tenavadisko, veti Spotin täyteen bailaavia muksuja vanhempineen.

 

Fröbelin Palikoiden, Smurffien ja Robin tahdissa tanssilattialla viilettävät polvenkorkuisen bilehileet pistivät elämän risaiseksi Nuorisotalo Spotissa torstaina 8.10. Puolitoista tuntia kestäneisiin bileisiin saapui jopa 200 bilettäjää, joista suurin osa oli alle kouluikäsiä.

Tanssisalin täytti kiljunta ja kikatus, vaikka myös muutama itkuntyrskähdys kuutllin kun juhlakansa törmäili ajoittain toisiinsa. Kahvion puolella nautittiin poppareita, pillimehuja ja namusia.

Illan päätteeksi paikalta lähti iloista juhlakansaa, joista osa oli tanssinut itsensä aivan jalattomaan kuntoon.
– Millon mennään uudestaan, kaikuu pieni kirkas ääni  parkkipaikalla.

disko3

Pena Ranta, Inka, Essi, Iisa, Lassi Peuhkurinen ja Juuni istahtivat hetkeksi levähtämään ennenkuin suunnattiin takaisin tanssilattialle.

Pena Ranta, Inka, Essi, Iisa, Lassi Peuhkurinen ja Juuni istahtivat hetkeksi levähtämään ennenkuin suunnattiin takaisin tanssilattialle.

disko

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy